sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

LASH EXTENSIONS

Mulla on taas tullut hullu himo ripsienpidennyksiin. Yllä kuvaa mun ripsistä, jotka otin viime kesänä. Pituutta niillä taisi olla pisimmillään 13mm. Kävin ottamassa ne Salon Coloressa, joka sijaitsee Vantaan Simonkylässä. Tykkäsin todella paljon, mutta köyhänä mulla oli varaa käydä huoltamassa niitä vaan kerran. Mielestäni noi omat ripset oli yllättävän luonnollisen näköiset, ainakin verrattuna joihinkin näkemiini ripsiin, joista sojottaa 15mm pitkiä ripsiä ristiin rastiin joka suuntaan. Välillä meni tosin hermo omiinkin sojottaviin ripsitupsuihin.

Muistelmieni mukaan taisin jopa jossain vaiheessa niihin kyllästyäkin. Olihan ne todella helpot ja kauniit, mutta meikin kanssa tuli aina välillä vaikeuksia. Ei voinut laittaa vahvoja silmämeikkejä ilman, että piti taistella niiden poistamisesta normaalia puolet kauemmin. Päällimmäisenä kyllä jäi mieleen se, että ne on vaan niin helpot aina aamuisin, eikä tarvitse aina tuntea itseään rumaksi vaikka olis just herännyt. Mieleeni jäi eräs häiden jälkeinen aamu, kun kaikki oli suhteellisen kärsivän näköisiä edellisillan juhlinnoista ja sain kuulla kommentin "On se reilua, että jotkut vaan voi herätä aina vaan yhtä prinsessan näköisenä" :-D

Nyt kysynkin teiltä kysymyksiä: Mitä mieltä ootte yleisesti ripsienpidennyksistä? Kauanko teillä on yleensä kestänyt, ennen kuin on ollut pakko käydä huoltamassa? Missä olette käyneet laittamassa, millainen hintataso on ollut? Vakuuttakaa mut joko A) Miksi ottaa ja B) Miksi jättää ottamatta! En osaa itse päättää..

8 kommenttia:

  1. Ooh ihanat, sopi sulle :D MÄKIN HALUAN NYT JA KAIPAILEN ENTISIÄ :). Kesäks ois kiva laittaa taas.
    Mulla riippuu kesto, eräs laittaja laittoi varmaan niin hyvää liimaa tai jotain koska kesti tooosi pitkään, yli kuukauden hyvinä. Oon laittanu vaa kaikkialla missä citydeal tarjouksia, eli halvalla 25-35 vaan aina. Laitan satunnaisesti, en ole koskaan huoltanut. just kesäksi kivat tai muuhun "tapahtumaan". ja a sekä b on hankalat :) kun tavallaan yhtä monta hyvää ja huonoa puolta

    VastaaPoista
  2. Älä tuhlaa rahojas niihin, ei oo mitään järkee! Ne näyttää lähes poikkeuksetta epäluonnollisilta, niihin menee järkyttävät määrät rahaa, ei ole niin vaivalloista sipaista aamulla muutamaa kerrosta ripsaria. Mietin mitä muuta saisit pidennysten ja huoltojen hinnalla esim. jos alkaisit kesään asti säästää saman verran rahaa ku pidennyksiin menis siihen mennessä nii pääsisit johonki ulkomaille sil hinnal!

    VastaaPoista
  3. Musta ripsienpidennykset ovat kertakaikkiaan kamalat! Ne näyttää aivaan luonnottomilta ja kun joutuu katsomaan kadulla vastaan käveleviä 13-15 vuotiaita pikku teinejä, jotka eivät ole kuulleetkaan ripsiharjasta, oon luonnistanu ne räkisteinien jutuksi. Hyrrr kauhistuttaa jo ajatuskin jos omiin ripsiini sidottaisiin tuollaiset härpäkkeet...

    VastaaPoista
  4. Mulla nyt ollut jo 2kk pidennykset, ja rakastan näitä yli kaiken. Puhdistus onnistuu täydellisesti silmämeikinpoistolapuilla, joten muutakin meikkiä voi loistavasti käyttää.

    Mulla on käynyt silleen mahtava tuuri, että paras kaverini on ripsiteknikko, ja hän huoltaa ripseni 2-3 viikon välein 20 eurolla :)

    No ne vakuuttelut..
    A) Et käytä yleensä vahvaa meikkiä? Ripset ovat hienommat kuin omat ja aina siistin ja meikatun näköiset. Aamuisin saa herätessään tuntea itsensä kauniiksi! Meikkaus on huomattavasti nopeampaa.

    B) No vaatiihan se rahaa, ja omat ripset väkisinkin vähän kärsivät. Kuitenkin oikeanlainen käsittely säästää omia ripsiä.

    VastaaPoista
  5. Moikka ! Mulla on ollut kohta jo vuoden ripsienpidennykset, monta kertaa oon yrittänyt kasvattaa niitä pois, mutta en vaan pysty ! Just noiden syiden takia mitä säkin sanoit, ei tarvi meikata. Etenkin kesällä nää on aivan huiput kun voi vaan suoraan sängystä lähteä liikenteeseen. Mä oon käynyt yhellä mun tutulla, joka ottaa 50 e per huolto. Yritän käydä huollossa 4 viikon välein, ja se on musta ihan sopiva ! :) En nyt osaa sanoa kannattaako sun ottaa ripsiä vai ei, etenkin jos sulla on entuudestaan jo jotain moitteita niistä. :o ehkä kesäks sitte !

    VastaaPoista
  6. Hihi rakastan tätä aihetta niin pakko kommaa <3 Käyn aina välillä katteleen mitä oot kirjotellu mut oon paskalaiskakommentoija :D

    Mullon ollu ehkä vuoden puoltoista satunnaisesti millon milläki groupon/facediili/offerium tarjouksilla ostettuja aleripsienpidennyksiä, mut nyt oon about 5kk käyny laittamassa Koiviksessa siin Annails beautyssa. Se on niiiiin paras!!

    Se anna laittaa nii hyvin ripset! Nää on tuuheet, luonnolliset (paitsi nyt kun mullon vähän pidempää ripsee/diamondsei jeamään) ja uudet maksaa oisko ollu 60e? Siis whatatata. Oon joskus maksanut 2x enemmän ja laatu ei oo koskaan ollu yht bueno. 60e nyt on oikeesti you know aika kelpohinta. Tai sehän on saatanasti rahaa jos on persaukinen mut ripsulit ja muut pidennykset.... kaikki lainakarvahan on ihan pirun kallista.

    Ja vaiks oon oikeesti niin sählääjä ja urpo ja vaikka mitä, ja käytän välillä vääränlaisia meikinpoistojuttuja ja kajaalia ja hieron silmiä jne. niin riittää ku käyn n. 3-4vko välein huollossa. Yleensä 3vko, kun se maksaa vaan 40e - sit se 4vko muistaakseni 50e. Välillä nää säilyy niin hyvin et velotetaan 4vko huollosta vaan 40e!

    SUOSITTELEEEN elämä on niin ihanaa, paitsi sillon ku makaa siinä pöydällä sörkittävänä. En oo IKINÄ tajunnu miten joku sanoo sitä rentouttavaks?? Mut se muikkeli on kans tosi nopee, tunti menee uusissa ripsissä - oon kerran maannu n. 3,5h yhen ripsiteknikon uhrina ja voi herrajest.......

    MÄ VAKUUTAN SUT KATA!!!! Tein listan :):)

    PLUSSAT!
    + ku sä aamulla heräät...ja jos oot niinku mä, oot jo sillon myöhässä...ja mä ainakin näytän maantiejyrän alle jääneeltä mäyrältä...nii TADAA RIPSET niin en näytäkään (ainakaa niin paljon)! mulle riittää se et laitan meikkivuodetta ja kulmakynää lärviin ja off to bussipysäkki! Ei mee ku 10min. Se on oikeesti mukavaa herätä ja ku yleensä aamulla elämäonpaskaahaluunerotatöistäjanukkua nii piristää se et oma peilikuva muistuttaa enemmän ihmistä ku....just jotain näätää

    + Tää on oikeesti niin bueno: ku käpöttelee ihanassa Suomen ilmastossa vuodenajasta riippumatta; sataa ja tulee vaakatasossa, riittää 2sek nii meikit valuu pitki naamaa....RIPSIENPIDENNYKSET!!

    + Kaikki aina kehuu niitä ja sit voi räpsytellää sillee hihii joo ihanat

    + Ei just tartte läntätä niitä 20mm Tuksuripsuleita niinku sanoit, vaan vaikka ihan oman pitusia ripsiä. Ja välillä vaihteluu, esim. joulun alla mul oli ne timantit silmänurkissa, ja työkaveri kerto et sillä oli joskus ollu muutama erivärinen ripsi seassa ja ne oli ollu aika hauskat!

    Varmaa mä jaksoin lätistä taas näin kauan jostai karvoista.

    VastaaPoista
  7. Osaatko sanoa paljonko tuolla Salon Coloressa maksaa ripsipidennykset suunnilleen? :)

    VastaaPoista