torstai 16. toukokuuta 2013

MUUTAMALTA PÄIVÄLTÄ

Ciao! Tämä viikko onkin ollut työntäyteinen ja en ole mitään ihmeellistä ehtinyt oikein puuhailemaan. Aloitin työt uudella ärrällä ja tosi hyvin meni, mitä nyt on pientä totuttelua uuden kioskin järjestelyissä. Oon kyllä iloinen, että päivät menee rutiinilla töissä ja jää kuitenkin aikaa muuhunkin, esimerkiksi ulkoiluun ja kavereiden näkemiseen :-) Onko siellä päin totuttu kenties lukemisen tai pelkästään rentoilun täyteisiin arkipäiviin kirjoitusten jälkeen?

 Tässä tulee muutamia kuvia kuluneilta päiviltä, olkaapas hyvä!
 Äitienpäivälettujen paistelua.. Mami oli kyllä yhtä hymyä, kun tehtiin sille lettuateria iltapalaksi :-)
 Kahvikapseleiden järkkäilyä. Rakastan tuota kuutiota, kun kapselit saa nätisti esille! Löytyykö sieltä muita kapselikahvien ystäviä?
 Eilen kävin ennen töitä pyörällä kaupassa hakemassa jätskiä ja mansikoita. Nam! Kesäisin oon jäätelöiden suursyömäri, ne voittaa talviset herkut (sipsit,suklaa yms) ihan kuus nolla. Veikkaan, että noihin mansikoihinkin tulee törsättyä suhteelliset summat rahaa tänä vuonna, viime vuonna kun en puolestani ostanut niitä juuri yhtään kun niitä tuli napsittua päivittäin töissä vähän liiaksikin..
Aloin vihdoin lukemaan tätä kehuttua kirjaa. Monet ovat sanoneet tämän olevan tosi hyvä ja nyt, kun alan päästä juoneen kiinni, uskallan sanoa samaa. Hyvin erilainen ja pysäyttävä tarina! Onko siellä tämän lukeneita?

Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, oot taitava kuvaaja!

    Mä alotin lukee tota kirjaa joskus aikaa sitten, mutta jotenkin ei napannut.. Pitäis yrittää joskus uudelleen. :)

    VastaaPoista
  2. Aika lailla olen tottunut rentoiluun kirjoitusten jälkeen, vaikka silloin tällöin olen ollut töissä. Alkaa jo kyllästyttää tämä kotona hengailu. Onneksi kesäksi on sentään luvassa enemmän työvuoroja.

    Haluaisin hirveästi lukea tuon kirjan, täytyy varmaan joskus käydä lainaamassa kirjastosta! :)

    VastaaPoista
  3. mun on hei kans pitäny lukea toi mut oon iha unohtanu sen!! pitää nyt kesälomal vähän lueskella muutenki enemmän :)

    VastaaPoista
  4. Sain ite ton kirjan just luettua ja oli kyl kaikkien niiden kehujen arvonen. Tykkäsin kovasti, vaikka samaan aikaan tuntu tosi pahalta, että joillekin ihmisille toi on oikeesti arkipäivää.

    VastaaPoista
  5. Haitko jonnekkin opiskelemaan?:)

    VastaaPoista
  6. anonyymi: joo hain vähän eri paikkoihin tradenomiks :)

    VastaaPoista