torstai 23. toukokuuta 2013

SITÄ SUN TÄTÄ, ENIMMÄKSEEN SITÄ

Tultiin juuri Ikeasta ja käytiin sieltä hakemassa muutamia pikkujuttuja ensi viikon juhlia varten. Alkaa pikkuhiljaa paniikki jo iskeä järjestelyjen suhteen, esimerkiksi kodin suursiivous on vielä lähes kokonaan tekemättä.. Haluaisin vaan skipata sen tylsän osuuden ja nähdä lauantai-aamuna kodin juhlakunnossa ja nauttia juhlista hah :-D Ikeasta mukaan tarttui myös pieniä juttuja kotiin ja ai että kun teki mieli ostaa poikaystävän kämppään kaikkea mahdollista pientä kivaa oman silmän iloksi..
Käytiin Ikean jälkeen vielä kirpputori Lanttilassa, joka sijaitsee siinä ihan vieressä (Vantaalla). En ole sieltä pahemmin mitään ikinä löytänyt ja vinguinkin jo lähtöä kunnes törmäsin tähän ihanuuteen! Kustansi vain kolme euroa ja tulipas hyvä mieli kun sain vihdoin kaappiini kunnon kesähepeneen. Löysin iseltä myös ihanan Zaran bleiserin, mutta se oli liian pieni :-(
Eilen ostin mekkoon sopivan sormuksen Accessorizesta hintaan 7,90e. En näytä teille mekkoani ennen juhlapäivää, mutta voin sanoa, ettei siihen pahemmin koruja sovi. Halusin kuitenkin jotain siihen ostaa, niin sormus on passeli valinta.
Tänään voisi koittaa hiusten värjääminen (jota olen jo tässä parisen viikkoa panttaillut), jotta saisin mahdollisimman tuoreen värin juhliin. Värjäsin myös viimeksi tällä kyseisellä värillä ja olin enemmän kuin tyytyväinen! Ennen kävin värjäämässä vain kampaajalla, koska luulin että sieltä tulee paras tulos (=ei keltainen). Kerrankin uskalsin pari kuukautta takaperin kokeilla kotiväriä ja olin oikeasti hämmästynyt, kuinka tuhkan vaalea ja ei-lähellekään-keltainen väristä tuli! Oletteko havainneet samaa? Pääsee todella paljon halvemmalla, kun jaksaa itse vaivautua!
Sneak peekiä kengistä (pitäkää peukkuja noiden kanssa kävelemiseen) ja etualalla söpö kakkukoriste mikälie, jonka äiti kiikutti mulle yksi päivä.

Mites siellä ruudun toisella puolella sujuu juhlavalmistelut? Onko homma hanskassa? Me ollaan onneksi saatu hankittua tarpeeksi tilpehööriä esimerkiksi kattausta ja sisustusta varten, mutta tosiaan toi siivouspuoli uupuu.. Ja vielä pitäis (minun homma...) petsata ulkokalusteita ja leikkailla nurmikkoa, how fun!

13 kommenttia:

  1. Hei mua kinnostais, että kannattaako tuota hiusväriä kokeilla! itselläni lähes melko samanvärinen tukka kun sulla joten suosittelisitko? :) kuulostaa ainakin hyvältä jos ei kerta keltasta oo tullu sullekkaan!

    VastaaPoista
  2. Moi! Suosittelen kyllä, mulla on ainakin toiminut tosi hyvin:) Tuossa itse värissä on muistaakseni itsessään jo keltaisuutta taittavaa pigmenttiä ja laitan vielä loppupesussa hopeashampoota vaikuttamaan, niin tulee tosi kiva lopputulos! Kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. katoin miks toi lakki oli noin pieni noihi kenkii verrattuna :D siis onks toi lakki kakkukoriste? Voi ei, miten söpö <3

    VastaaPoista
  4. ai sä löysit nyt kengät, jes!!! :)

    VastaaPoista
  5. Emma: haha joo on se!:)

    K: jep löysin, korkoa löytyy!:-D

    VastaaPoista
  6. Mä tässä kanssa stressailen noista juhlavalmisteluista, ite tosin valmistun ammattikoulusta kokiksi ja valmistujaisjuhlat sukulaisille myös tiedossa, siivota pitäisi ja herkkuja rupea vääntämään...se vielä että vanhemmat lähtee ylihuomenna englantiin ja tulevat sieltä ens torstaina joten siivoukset jää aikalailla kokonaan mun kontolle, ääääh! Kaipa se kaikki sitte on kummiskin sen arvosta :)

    VastaaPoista
  7. Kuin paljon noissa kengissä on korkoa? :) kiva et uskallat laittaa korkeet korot vaikka oot valmiiksi pitkä!

    VastaaPoista
  8. lotta: hyvin se menee, mäkin yritän hoitaa asiat yksi kerrallaan ja ajalla, etten kasaa kaikkea viimeisille tunneille :) Ja onnea myös sulle!

    Anonyymi: ehkä joku 10cm. Ja niin, oon siitä myös ite ilonen :)

    VastaaPoista
  9. Oivoi, kiva lueskella kaikkien blogeista ylppärijuttuja kun itse jäin parin pisteen päähän läpipääsystä - eli ei tule juhlia mulle :(

    Onneks sentään saan päättötodistuksen, niin tulevaisuus ei oo ihan menetetty.

    Mut hei paljon onnea sulle kuitenkin ja pidä kivat juhlat!! :) (juhli munkin puolesta!)

    VastaaPoista
  10. Oon ite värjänny tolla samalla värillä ja yllättyny positiivisesti! Harvoin kaupan väreillä saa niin hyvää tulosta :)

    VastaaPoista
  11. Täytyy ehdottomasti kokeilla tuota väriä! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana tuo paita :)

    http://reetta-s.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Johanna; Eikä, ikävä kuulla. Kyllä sullekin ne juhlat tulee ja sit saat juhlia! Kiitos paljon :)

    anna: Joo, toi on yllättävän hyvä väri!

    Natalie: Suosittelen :)

    Reetta: Kiitos!=)

    VastaaPoista