torstai 6. kesäkuuta 2013

KESÄHERKUTTELUA

Mikä voisi olla parempaa, kuin tulla kotiin töistä suhteellisen uupuneena ja etenkin jalat rasittuneina ja päästä heti nauttimaan omia suosikeiksi nousseita kesäherkkuja? Ei tällä hetkellä juuri mikään! Sovittiin, että vietetään äidin kanssa tyttöjen iltaa tänään viimeistä kertaa, ennen kuin lähden Espanjaan. Päätettiin kokkailla molempien suurta kesäherkkua, nimittäin täytettyjä paprikoita ja halloumi-viinirypäle-salaattia. Oli kyllä niin hyvää, onneksi mua odottaa jääkaapissa vielä toinen paprika täytteineen. Oi nam, nyt on vatsa pullollaan.
Ajattelin jakaa täällä ohjeen teidänkin iloksi, nimittäin nää on todella easyjä tehdä (kas kas) ja superherkullisia! Kaikki mitä tarvitset on..

Jauhelihaa
Riisiä
minkä tahansa värisiä paprikoita
tuorejuustoa (meiltä oli just loppu, niin raastettiin juustoa vaan päälle)
ruohosipulia
lihaliemikuutio
jauhelihamaustetta
suolaa

Paista jauheliha ja paloitellut ruohosipulit pannulla, lisää mausteet. Mausteitahan voi laittaa täysin oman mielen mukaan ja niin vähän tai paljon kuin itse haluaa. Paprikat uunissa pehmenemässä n. 20 minuuttia. Kun molemmat valmista, laita jauheliha ja tuorejuusto paprikan sisälle. Avót!

Sitten vielä pikaohje herkkusalaatille:

Halloumi-juustoa pannulla paistettuna
vihreitä tai tummia viinirypäleitä
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaattia

Miksaa kaikki ainekset yhteen ja nauti!

Mikä on juuri sun oma kesäherkku? Haluaisin avartaa näkemyksiäni ja saada uusiakin ruokalajeja kokeiltavaksi :-)

7 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä!! Pakko koittaa :D ihanaa et sun blogi om näi monipuolinen<3

    VastaaPoista
  2. Musta on tosi outoo kun melkeen kaikki laittaa paprikoihin pelkkää jauhelihaa sisälle O_O itse laitan riisiä, porkkanaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja jauhelitaa (tai joskus pieneks paloteltua pekonia tai sit esimerkiks tonnikalaa mut myös lihattomat versiot on hyviä) ja tuorejuustoa/juustoraastetta :D myös hernemaissipaprika tai muu vihannessekotus on jees riisin ja lihan kaveriks sinne joukkoon

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: jee, kiitos! Kokeile ihmeessä:)

    Anonyymi: joo hei kiitos ku mä unohdin mainita sen riisin! Tossa tuli paljon uusia ja hyviä vinkkejä, kitooos:)

    VastaaPoista
  4. Onko toi paprika sitte vaikee syyä? :D hahh sori tyhmä minä mut en ikin oo tehy ja en tiiä mite noi sit syyää..

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Siis ihan haarukalla ja veitsellä paloittelee tota :-D

    VastaaPoista
  6. missä lämpötilassa uuni?

    VastaaPoista
  7. anonyymi: en ole varma, veikkaan 175 :) eipä sillä juuri taida olla väliä

    VastaaPoista