lauantai 29. kesäkuuta 2013

PÄIVÄN ASUA JA PRIDE 2013

Pikaiset moikkaukset täälläkin puolella, ennen kuin lähten juhlimaan synttäreitä! Päivä kului Helsingissä siskon kanssa hietsun kirpparilla, syömässä ja leffassa. Päästiinpähän siinä lomassa ihastelemaan ja fiilistelemään myös Helsinki Pride- kulkuetta. Ai että, mikä fiilis siellä oli! Oikein kylmät väreet meni, kun ihmiset oli niin iloisia ja kaikki bailasivat musiikin mukana. Mieletön meininki. Aikamme ihasteltuamme käytiin syömässä Bravuria- ravintolassa, jossa oli mielestäni täysin ylihinnoiteltua ruokaa. Maksoin caesar-salaatistani (vieläpä sellaisesta, jossa ei ollut kanaa mukana) yli kymmenen euroa, sillä en raaskinut ostaa kanaversiota. Ymmärsin, että paikka on Luomua (?), mutta siitä huolimatta liian raskas mun lompakolle.  Leffakaan (The Bling Ring) ei vastannut odotuksia - mielestäni liian tasapaksu juoni, olin odottanut siltä paljon enemmän. Ihan hauska idea, joka olisi voitu toteuttaa paljon paremmin.  Näistä huolimatta hauska päivä takana ja toivotaan, että vielä hauskempi ilta edessä!
IMG_7298
päälle eksyi mukava ja mielestäni myös tosi kiva asu:

neule Atmosphere, laukku Liu Jo, koru Primark, housut Topshop, kengät Converse
IMG_7345 IMG_7353 IMG_7311 IMG_7349 IMG_7360

Mitä mieltä olette lisääntyneistä asukuvista? Hot or not?

4 kommenttia: