torstai 15. elokuuta 2013

SUPERFOOD

Tänään hairahdin taas yhteen nykyajan villitykseen ja kaverin suosittelemana ostin Life -kaupasta paljon kohuttua Maca -jauhetta. Kuultuani sen monet terveyttä edistävät vaikutukset, en voinut olla ostamatta sitä. Oon jo pitkään katellut kaikkia noita Cocovi:n erilaisia tuotteita, mutta oon ollut niin nollapisteessä noihin liittyvän tietämyksen kanssa, etten ole uskaltanut lähteä yksin mitään noiden kanssa sekoilemaan.
 IMG_8563

Netistä löytyy paljon tietoa Macasta ja sen terveyseduista. Otin screenshotin macajuuren sivuilta, tuossa näkyy aika hyvin tietoa kyseisestä tuotteesta. Jauhetta suositellaan käytettävän aamuisin, aluksi noin teelusikallisen verran esimerkiksi smoothieen, puuroon tai jugurtteihin sekoitettuna. Ajan myötä elimistö alkaa tottua sisältöön ja määrää voi nostattaa ymmärtääkseni pariin ruokalusikalliseen asti (?) päivän aikana. Macasta täytyy myös pitää taukoja, esimerkiksi kolmen viikon päivittäisen käytön jälkeen vähintään viikon tauko tekee terää. Näin elimistö ei totu liikaa ravintoaineisiin ja pystyy hyötymään siitä myös jatkossakin. Ainoa iso miinus tuossa kuulemma on se, että jauhe maistuu lähes mullalta ja on vaikeaa sekoittaa hyvin mihinkään ruokaan..

Oon itsekin vielä aika ulapalla tästä touhusta ja kaikki ylläoleva tieto on ahmittu tässä ihan hiljattain internetin syövereistä - eli korjatkaa jos olen jossain kohtaa ymmärtänyt väärin! Innolla odotan mahdollisia tuloksia tästä :-) Oletteko te hurahtaneet superfoodeihin? Löytyykö sieltä porukkaa, jotka ei yhtään usko tämmöisiin hömpötyksiin?

Ps. Olen nyt päälle viikon verran juonut lähes päivittäin sitä Detox-teetä ja nyt alkaa vaikutukset näkyä siinä, että naama kukkii enemmän kuin koskaan. Tämähän kertoo siitä, että elimistöstä on lähtenyt kuonat liikkeelle. Jihuu! Ja kaiken lisäksi fiilis on ihan mahtava.

4 kommenttia:

  1. Oon koettanut niitä kaikkia leaderin superfood smoothieita, niitä missä on sara kafak pussin päällä kuvassa. Hyi saatana :D Oikeasti, paketin kuvassa on liilanpunaista marjasmoothieta mutta lasissa oleva liemi näyttää lähinnä joltain veriripulilta ja maistuu piltiltä johon ois heitetty jauhoja sekaan. Muut maut näytti ja maistui myös yhtä pahalta :-( hippimyyj ylisti ne maasta taivaisiin mutta oikeesti yök yök ja yök :D

    http://www.leader.fi/tuotteet/smoothiet/

    Mun superfoodkokeilut loppu siis lyhyeen :DD

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: apua eikä:-D siis joo mä en oo noihin missää vaiheessa luottanutkaan.. Mutta älä hei tyrmää noita vaan ton yhen tuotteen takia, voithan kokeilla jotain ihan erilaista tuotetta, vaikka tällasta jauhetta mistä saat ite tehä mieleisiä sekoituksia? Musta noi valmispussit on aina ollu vähän hullujen hommaa sori vaan:D tai kun ei niihin oikeen voi ikinä luottaa mitä sisältä löytyy..

    VastaaPoista
  3. Ite oon kyllä niin hurahtanut! Tai no on tässä jo pari vuotta enempi ja vähempi niitä nautiskeltu. Aikamoinen arsenaali niitä kaapista löytyykin... Ite oon tuota macajauhetta pistäny protskupannarien sekaan, ei maistu kyllä yhtään mun mielestä läpi! Seassa oli kyllä hampunsiemeniä ja kaakaonibsejäkin... :)

    VastaaPoista
  4. Elisa: kiitti vinkistä! Mun oli pakko testata heti tänä aamuna ja tosiaan ei maistu pannareista yhtään läpi!:))

    VastaaPoista