maanantai 30. joulukuuta 2013

Uudenvuoden lupauksia

Mä en ole yleensä jaksanut tehdä mitään uudenvuoden lupauksia. Joskus oon saattanut päättää tehdä/olla tekemättä jotain, joka ei olekaan sitten pitänyt paria päivää kauempaa. Mitäs hyötyä niistä lupauksista sitten on, jos niistä ei pidetä kiinni? 
uv
Tänä vuonna mun uudenvuodenlupaukset tulee liittymään vahvasti rahankäyttöön. Lähiaikoina mä olen ollut vähän liiankin lepsu rahojeni suhteen ja haluan oikeasti parantaa tapojani. Mulle on piirtynyt paha tapa ostella arpoja - eihän se tosiaan ole iso juttu, mutta kun niistä oikeasti harvoin mitään voittaa. Vaikka suurin osa onkin jotain euron arpoja. Mutta silti! Se saa nyt vähentyä. Mielummin laittaa ne vähäisetkin rahat säästöpossuun..

Toinen lupaus liittyy ulkona syömiseen. Mä oon alkanut käyttäytyä kuin mikäkin kermaperse ja käynyt ulkona syömässä paljon useammin kuin yleensä. Mun pitäis muistaa sellainen juttu, että vaikka johonkin olisi varaa, sitä ei ole pakko tehdä. Joskus saa tietysti hemmotella itseään, mutta sekään ei enää tunnu miltään jos sitä tekee liian usein. Nyt alkaa säästökuuri, etenkin jos kevään suunnitelmat antaa myöten ja pääsen lähtemään reissuun! Bohohooooo...
uv3

Millaisia uudenvuoden suunnitelmia teiltä löytyy? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 

Palaillaan ensi vuoden puolella - viettäkää oikein railakas, mutta turvallinen uuden vuoden aatto muruset :-)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia oot vaan niin kaunis!! Mä en oo vielä keksinyt mitään lupauksia, ja saattavatkin jäädä tekemättä :) jos nyt jotain päätän, niin varmaan kans liittyy tuohon rahankäyttöön.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja ihana blogi :) Mä aion ainakin kans säästää tuossa rahan käytössä! itsekin tulee käytyä aivan liikaa ulkona syömässä ja tulee osteltua joskus vähän liikaa ns. turhia juttuja :) mutta hyvää uutta vuotta!

    http://dayaftermidnight.blogspot.fi/

    VastaaPoista