tiistai 7. tammikuuta 2014

Tuloksettoman shoppailulakon tulokset

Tosiaan joo päätin aloittaa pienimuotoisen shoppailulakon tässä vuoden alussa, ihan vaan rahan säästämisen kannalta. Nyt kuitenkin kävi niin, että se ei ihan onnistunutkaan.. Mulla on tosin jokaiseen näihin hyvä selitys, odottakaahan vaan!
sho
Statement-koru Cubuksesta - noh, koska, niitä ei voi olla koskaan liikaa. Ja olen pitkään halunnut just tän tyylistä! Oli vielä alennuksessakin! Se on niin kaunis.. (menikö läpi?)
sho2 sho1
Zarasta lompakko. Olen jo oikeasti pidemmän aikaa tiiraillut uusia lompakkoehdokkaita ja jotenkin ei ole vielä tullut vastaan sitä oikeaa. Tai no onhan niitä tullut, mutta en laske kahdensadan euron lompakoita vaihtoehdoiksi. Nyt bongattiin kaverin kanssa nämä ja päätettiin molemmat kiikuttaa ne kassan kautta kotiinviemisiksi. Tää on ihan törkeen hyvä, kun tuo sisäosa irtoaa ja siitä saa kortit mukaan pienempänä lompakkona (jouduin tosin karsimaan puolet korteistani, että sain ne mahtumaan tonne. Tai no en tiedä onko esimerkiksi Forexin kanta-asiakaskortti tai Tallinkin Club One niin tarpeellisia, että niitä täytyisi raahata joka paikkaan mukaan heh..). Ja tääkin oli hyvässä alessa!
sho4
Tittididii, alelöydöt huipentuu näihin maihareihin, jotka bongasin Biancosta. Noissa on sisällä jopa karvavuori ja olen kuolannut tän tyylisiä niin kauan kuin muistan. Hipoo täydellisyyttä! Nyt mulla on jopa muutamat kengät mistä valita :-D Noi ei tosin oo aitoa nahkaa, että saa nähdä miten kestävät. En ole ikinä ollut näin iloinen kenkäostoksesta, hypin kaupassa nää jalassa kun olin niin happy girl!

Noniin jos nyt sitten alkais se shoppailulakko.. Näitä ei lasketa koska olivat kaikki tarpeellisia :-) Aion oikeasti karsia kaiken turhanpäiväisen (ravintolakäynnit, "kivat pienet kosmetiikkajutut" yms.) rahan tuhlauksen. Sillä sitä säästöä tehdään I think!

Mitäs sanotte ostoksista?

3 kommenttia:

  1. Haha kuulostaa niin tutulta tuo ostolakko ja sen epäonnistuminen! Onneksi en ole ainoa :D

    Olen kyllä sitä mieltä, että ostolakossa saa vähän huijatakin jos löytää noin upeita juttuja alesta! Tuo lompakko varsinkin on todella kaunis :)

    VastaaPoista
  2. ihana lompakko! vaikuttaa tosi kätsyltä (-:

    VastaaPoista
  3. Kaisa: Hah et ole! Joo tarpeellisia juttuja ei lasketa;)

    Pauliina O: Kiitos, se on osoittautunut hyväksi ostokseksi:)

    VastaaPoista