lauantai 4. tammikuuta 2014

We Can't Stop (talking)

Tämä aihe saattaa tulla ihan puun takaa, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että haluan kirjoittaa jo tietynlaiseksi ilmiöksi muodostuneesta henkilöstä - Miley Cyruksesta. Kaikki muistanee hänen WMA-gaalaesiintymisensä, josta puhuttiin viikko-, ellei kuukausitolkulla. Ympäri maailman kuhistiin hämillään, kuinka kiltti Hannah Montanan imagon saanut tyttö on muuttunut vaahtomuovihanskaa haarojen välissä hinkkaavaksi ja kieltään esitteleväksi sekopääksi. Pakko myöntää, että olinhan mäkin järkyttynyt siitä We Can't Stop - hulinasta! En tosiaan uskonut, että kyseinen neiti vaihtaisi tyyliään noin radikaalisti.
Kaikki varmaan nyt ihmettelee, miksi jaksan jauhaa tästä aiheesta. Tässä kuitenkin tulee jutun pointti! Ominaisuus, jota ihailen Miley Cyruksessa on uskallus olla oma itsensä. Kuinka moni vois käsi sydämellä sanoa, että tämä nainen ei tee asioita juuri sillä tavalla kuin haluaa? En minä ainakaan! Katsoin MTV:ltä dokumentin, jossa kerrottiin hänen uransa etenemisestä, biisien teosta, esiintymisistä ja ihmisten puheista. Kaikkiin näihin nainen sopivan ylpeästi kommentoi, että häntä naurattaa, kun ihmiset ottavat hänet niin vakavasti. Hän on parikymppinen nainen ja tekee mitä haluaa - miksi ihmiset valittavat? Omien sanojensa mukaan hän on vihdoin onnellinen, kun saa olla oma itsensä. Kuulostaa järkevältä. Eikös me kaikki haluta tehdä juuri sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu?

En oo koskaan itse ollut Mileyn fani, hädin tuskin tiedän hänen kuuluisimpia kappaleitaan/ muita saavutuksiaan. Kyllä sitä nyt väkisinkin tulee tietoiseksi neidin tekemisistä, kun median välityksellä tulee hänestä jatkuvalla syötöllä uusia juoruja. Täytyy myöntää, että pidin paljon enemmän hänen vanhasta tyylistään ja muistan jollain tapaa seuranneenikin sitä joskus. Nykyään en pysty samastumaan siihen kuten ennen. Mimmillä on nykyään enemmän asennetta ja hän todellakin erottuu massasta - juuri niin kuin haluaakin!

Nykyään ihmiset valitettavasti provosoituvat liikaa, kun joku tekee jotain 'normaalista' poikkeavaa. En voi sanoa, että Mileyn kaikki tempaukset olisivat mielestäni hyvällä maulla tehtyjä, mutta en ole ruvennut tuomitsemaan häntä sen kummemmin. Huhujen mukaan Miley on myöntänyt kärsivänsä erinäisistä ongelmista, mutta ei sekään mielestäni oikeuta tuomitsemaan. Valitettavaahan on, että Miley ei todellakaan olisi ensimmäinen lapsitähti, joka joutuu kärsimään vakavista mielenterveys- tai päihdeongelmista. Mä todella toivon, että niin ei tulisi käymään.

Tämä ei ole mikään puolustuspuhe pelkästään Mileytä kohtaan, vaan haluan yleisesti ilmaista mielipiteeni siitä, kuinka kaikkien tulisi saada olla sellaisia kuin itse haluavat. Media tietysti antaa julkisuuden henkilöistä aina tietyn mahdollisen kuvan, mutta meistä tavallisista tallaajista puhuttaessa puheemme toimii itseasiassa kuin pahin lööppimedia. Kuulet muutaman negatiivisen tai positiivisen huhun jostain henkilöstä ja hänen maineensa on selvä. Ja tällähän ei ole yleensä juuri mitään tekemistä sen kanssa, millainen ihminen oikeasti on. Itse olen ainakin monta kerta tavannut ihmisiä, joista olen kuullut paljon pahaa, mutta he itse asiassa ovatkin olleet todella hyviä tyyppejä. Tämän takia yritän aina sivuuttaa muiden mielipiteet ihmisistä ja sen sijaan muodostan ne itse jossain vaiheessa.

Totuushan kuitenkin on se, että ihmiset puhuvat. Ovat aina puhuneet, tulevat aina puhumaan. Itse pyrin suhtautumaan puheisiin neutraalilla tavalla - "If they talk behind your back, they are behind you for a reason". Vaikka sitä kuinka yrittäisi maailman pelastaa, se ei valitettavasti koskaan tule onnistumaan, oma asenne on se mikä ratkaisee!

Deeppiä lauantaita kaikille vaan tältäkin suunnalta! Herättääkö teksti mielipiteitä?


10 kommenttia:

  1. tosi kiva postaus! ittekkii ihailen mileytä juuri samaisesta syystä, hän uskaltaa olla oma itsensä ja se on todella upeaa!

    VastaaPoista
  2. http://www.voice.fi/viihde/syy-sille-miksi-miley-cyrus-nayttaa-aina-kieltaan-selvisi-vihdoin/2/56856

    Onko toi nyt tosiaan ihminen, joka on ylpeä teoistaan ja kantaa niitä kunnialla? Ihminen, joka nolostuu kameran edessä..?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kiitos kommentista! Sama juttu, enkä vaan pelkästään Mileytä vaan kaikkia ketkä ovat omia itsejään :)

    Anonyymi: Hmm, mun mielestä toi ei kauheesti liity siihen, että se ei olis ylpeä itsestään. Tai siis, eikö tossa sanottu, että sillä on hölmö olo kun sitä kuvataan ja siksi näyttää aina kieltä? Just näitä mä haluankin kuulla, mielipiteitä! :) Onhan toi nyt ihan totta että kyllä se kertoo itsetunto-ongelmista yms, mutta mun käsitys pääosin on, että hän ainaikin pyrkii tekemään asiat täysin omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  4. tää on taas hyvää asiaa ! Tosi moni varmasti ihailee Mileyä just sen takia et se uskaltaa tehä mitä haluaa ja millon eikä selittele jälkeenpäin ympäripyöreitä.
    Nykyajan ihmisillä on tosiaan se ongelma, et me ei uskalleta olla omia itsejämme, ja oon huomannu sen ite, kun miettii paljon, et jos teen näi tai sanon näi ni mitä ihmiset ajattelee. Tai jos sanon oman mielipiteeni jostai asiasta ni jälkikätee tulee mietittyä et mitä mieltä muut on miun mielipiteestä. Ja sit se et puhutaa pahaa selän takana, ni miks ? se on iha turhaa ja tyhmää. vai ?

    VastaaPoista
  5. 100% samaa mieltä, hyvä teksti!

    VastaaPoista
  6. Oon täysin samaa mieltä, sä vähänniinkuin kirjoitit tähän mun kaikki ajatukset Mileyyn liittyen. En mäkään kaikista niistä sen uusista tempauksista oo innostunut, mut sekin on vaan ihminen, ja todella vahva sellanen kun uskaltaa noin vahvasti olla se joka haluaa olla, tosi ihailtavaa. Kyllähän sen ymmärtää jos alkaa pikkuhiljaa tympimään se disneyhahmon kuva mikä ihmisillä on, jos siitä kerran haluaa päästä irti ja olla Miley Cyrus, ei Hannah Montana. Mä nostan kyllä tuolle naiselle hattua, maailmassa pitäis olla enemmän just tollasta rohkeutta! :-)

    VastaaPoista
  7. Pakko sanoa tähän sen verran,että mun markkinoinin opiskelut ovat valoittaneet syitä tällekin identiteettimuutokselle. Monethan sanovat että kyseessä on markkinointitaktiikka eli Mileystä tehdään tarkoituksella provokatiivinen ja huomiota herättävä,koska se myös myy. Mun opettajakin sanoi (poiketen hieman tunnin aiheesta) että monet julkkikset eivät viihdy menestyvän ja kaikinpuolin hyvin tasapaksun tyypin roolissa ja siten heistä tehdään erilaisia,massasta poikkeavia. Kuten myös Miley,mutta myös Rihanna ja Britney ovat aloittaneet kaikki viattomina,pieninä tyttöinä ja parin vuoden jälkeen suuret levy-yhtiöt muokkaavat heistä haluamansa laisia.
    Mut joo,pointtinsa tossa sukin kommentissa,mutta aattelin tuoda vähän omaa näkemystä :D

    VastaaPoista
  8. Nea Niskala: Pitäis vaan lopettaa turha miettiminen ja ajatella vaan, että hittoakos muiden mielipiteillä on väliä :-D!

    Anonyymi: Kiva kuulla, kiitos :)

    hennad: Just n'äin! Ymmärrän kans että on halunnut irrottautua siitä kiltin tytön roolista, mutta liika on välillä liikaa..

    Anonyymi: Tää on tosi hyvä näkökulma, mitä mä en oo ollenkaan tullutkaan ajatelleeksi. Voi olla oikeesti hyvinkin totta! Kiva kun tulit laittaa tän, tuo paljon uutta perspektiiviä :)

    VastaaPoista
  9. Täysin eri mieltä sun kanssas, ja enemmän viimeisimmän anonyymin. Miley haluaa vain rahaa ja erilaisuus myy. En TODELLAKAAN usko, että hän on oma itsensä noissa tempauksissa, vaan haluaa pelkkää julkisuutta ja huomiota käytöksellään. Katsoin saman dokumentin kuin sinäkin (the movement) ja mua vaan nauratti koko dokumentti, kuinka hän on "oma itsensä" sillä että saa hinkata itseään lavalla yms muuta. Huomionhuora sanon minä. Lauluääni on kyllä kiva, jos jotain hyvää pitäisi sanoa :) kiva postaus, vaikka eri mieltä olenkin!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Jälleen yks hyvä näkökulma! Mä kyllä löydän näistä hyviä pointteja, joihin itsekin voin samastua. Näin sitä huomaa, että vahvaa kantaa on vaikea muodostaa varsinkin tässä tapauksessa kun mä en ainakaan millään varmuudella voi sanoa mitään Miley Cyruksesta - tekeekö hän asiat rahan vai itsensä vuoksi, tekeekö hän ne levy-yhtiön painostuksesta yms. Blogipostauksen teksti on kuitenkin kirjoitettu niiltä pohjin, minkä kuvan olen itse hänestä saanut. Kiitos kommentista :-)

    VastaaPoista