torstai 20. maaliskuuta 2014

Dreaming of London

Hei taas kaikille! Kiirettä on pitänyt, siksi en ole hirveästi ehtinyt päivitellä tänne blogin puolelle. Töissä on ollut kiireistä, matkaa varten on täytynyt hoitaa asioita, välillä yrittänyt ravata myös kuntosalilla ja kotonakin olen hetken ehtinyt hengähtää. Kiire ei suinkaan lopu tähän, vaan myös koko viikonloppu on täynnä ohjelmaa kun haluan nähdä rakkaita ennen reissua. Näiden juttujen takia blogissa saattaa olla hyvinkin hiljaista lähiaikoina. Yritän laittaa postauksia ajastukselle matkan ajaksi, niin ette saa ihan hirveitä vieroitusoireita ;-D
Untitled #8
Kokosin pienen kollaasin asioista, joita haluaisin ostaa tuolta Lontoosta. Odotan innolla shoppailemaan pääsemistä (kukapa ei?) ja vaikka sieltä tulee varmasti ostettua kaikkea vähemmänkin tarpeellista, tässä olis muutama juttu joka on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa.

1. Trenssi kevääksi. Tollainen klassisen mallinen olisi täydellinen, mutta ehkä vähän liian hieno mun tyyliin. Tästä tuleekin varmasti haastavaa, kun oon aika tarkka. Ei saa olla liian rennon mallinen, mutta haluan sen kuitenkin muistuttavan enemmän klassista kuin modernia trenssiä. Saa nähdä miten tässä käy!

2. Uudet Niken Free - kengät. Oon kuolannut tätä väriä jo Suomessa, mutta en ole raaskinut ostaa. Nykyiset Freet alkaa näyttää jo kunnollisia ikääntymisen merkkejä, joten uudet olis enemmän kun tervetuleet. Toisaalta tekis mieli ostaa ihan pelkät mustat, mutta nääh. I like colors.

3. Valkoinen clutch. Kuolasin täällä jo yhtä Mangon pikkulaukkua, mutta päätin ostaa sen tyylisen vasta reissusta (köh köh, en ostanut sitä vaan siks koska ne oli jo myyty loppuun..). Jotenkin vaan mä tykkään valkoisesta niin paljon, varsinkin tuollaisessa muodossa - isossa laukussa en siitä niinkään välitä. Kesäksi valkoinen pikkulaukku on mulle ihan must juttu!

4. No se kello, mistä aiemminkin jo täällä olen puhunut.. Saa nähdä mitä kaikkea raaskin tuolta ostaa :-D

5. Ihania ja kesäisiä koruja kaipais toi mun koruvarasto. Oon vähän kyllästynyt niihin perus kultaisiin kaulakoruihin. Kukkia tänne heti nyt! Korujen lisäksi haluaisin raikkaan värisiä meikkejä ja uusia siveltimiä.

6. Viimeisimpänä toiveena olis löytää joku ihana kuviollinen mekko, jonka kanssa vois pukea bleiserin ja ballerinat - niin arkeen kuin juhlaankin. Tää yksilö olis ihan täydellinen, vaikkakin vähän erityylisetkin kelpaisi!


Mennään todennäköisesti jo ekana kokonaisena päivänä shoppaamaan Wesfieldiin, yhteen isoimmista kauppakeskuksista, joten sitä ei tarvitse onneksi enää kauaa odottaa <3

Onko vielä hyviä vinkkejä Lontoota tuntevilta? 

4 kommenttia:

  1. Lontoossa tosiaan on loistavat shoppailumahikset!

    Mäkin haluaisin sinne taas. En malttaisi odottaa ensi talvea, jolloin ollaan suunniteltu muuttavamme sinne. Mun Lontoo-ikävää ei auta yhtään se, että tosi moni bloggaaja on lähiaikoina reissaamassa sinne tai on juuri palannut reissusta. :D

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
  2. Stadiumissa pitäis olla nyt just nyt nuo Niket 50 eurolla, ostin just samanlaiset :-) kantsii käydä kattoon jos on kokoja vielä!

    VastaaPoista
  3. olin just tulossa suosittelemaa tota 50€ tarjousta myös!!

    VastaaPoista
  4. Milla: Niin tosiaan on! Sekoon siellä taas ihan satavarmasti :-D Oi että toi kuulostaakin ihanalta, sitä sietääkin odotella :)

    Sara ja Anonyymi: Kiitos! Kävin töiden jälkeen kurkkaamassa tarjontaa ja mulla kävi huono-hyvä tuuri, nimittäin kaupan ainoa pari oli kyllä mun kokoa, mutta väärä väri! :-D Ei voi mitään, etsitään sitten reissusta vastaavanlaiset:)

    VastaaPoista