maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ihana somelainen muija

Luksus elämän hehkutusta. Järjestelmäkameran kanssa kuntosalille. Ruuat jäähtyy lautasilla, ennen kuin niitä ehditään syömään. Ulkona palellaan pelkkien asukuvien vuoksi. Kaupungille ei uskalla lähteä ilman kohtalaista lookia. 700 euroa käsilaukusta. Pieruverkkarit jalkaan vain kotioloissa. Persoonallisuus usein tuomitaan. Jokainen hetki ikuistetaan joko puhelimella tai kameralla. Kuka tahansa vastaantulija saattaa tuntea sinut paremmin kuin luuletkaan. Jos valitset sanasi täällä väärin, sinut voidaan tuomita ärsyttäväksi/hemmotelluksi/ylimieliseksi/tyhmäksi ihmiseksi. Esittelet itsesi uudelle ihmiselle, saat vastaukseksi "Aa, kyl mä sut tunnen, sulla on se blogi!" Hämmennys.

Instagram
Blogit
Facebook
Twitter

Tässäkin vain muutama esimerkki tilanteista, jotka alkaa olla arkipäivää täällä internetin hienossa maailmassa. Näitä varmasti keksisi vielä rutkasti lisää, varsinkin jos kirjoittaa blogia mega suurelle lukijakunnalle. Mua vaan alkoi mietityttää, että millaista tämä elämä oikein olisi ilman näitä kaikkia hömpötyksiä. Jos en kirjottaisi tätä blogia tai omistaisi Instagramia, olisinko entistä avoimepi persoona? Uskaltaisinko paremmin vai huonommin ilmaista itseäni julkisesti? Nauttisinko elämästäni enemmän, kun en tekisi sitä kameran linssin läpi? Olisinko hyväksyväisempi itseäni kohtaan? Olisinko uskaltanut kokeilla asioita enemmän vai vähemmän? Millainen tyylini olisi?

Sosiaalinen media vaikuttaa itseeni aika paljon, sehän on sanomattakin selvää. Ei riitä sormet laskemaan tilanteita, jolloin olen saattanut miettiä kuinka mukamas huono ihminen nyt olenkaan, kun en ole saanut Instagramiin tai blogiin mitään mielenkiintoista päivitettävää. Vähän niinkuin kaikille olisi sellainen oma mittari, joka pysyy joko vihreällä tai punaisella alueella sen mukaan, kuinka paljon kuulumisiaan minnekin päivittelee. Vihreä väri vaan vahvistuu entisestään, jos kuvat on hyvälaatuisia, monipuolisia ja mielenkiintoisia. En kuitenkaan usein tunne tällä tavalla, mutta sen tunteen tiedostaminen riittää varsin hyvin kertomaan siitä, kuinka paljon tämä kaikki omaan pääkoppaan vaikuttaa.

Eniten päätä on tuntunut sekoittaneen täällä syntyneet illuusiot. Täydelliset aamupalat, asunto, koira, aviomies, työpaikka, vartalo, ystävät, kasvot, auto, täydellinen elämä. Luemme päivittäin paljon tavallisten ihmisten arkea - osalla varmasti on elämä jokseenkin täydellistä, mutta uskaltaisin väittää suodatuksen olevan niin suuri, että harvan elämä on oikeasti sitä miltä se ruudun välityksellä vaikuttaa. Jos itse asuisin punavuoressa, mulla olisi varaa ostaa shampanjaa harva se viikonloppu, kävisin upeilla illallisilla täydellisen mieheni kanssa ja tekisin elantoni pelkällä blogin kirjoittamisella, totta helvetissä kirjoittaisin siitä! Tällä hetkellä mun versio vaan menis silleen, että Tikkurilan aseman narkomaanit on jees ja Koivukylä.

Suurimmaksi osaksi arjestani kuitenkin nautin kaikesta turhanpäiväisestä päivittelystä - tänne blogiin on kiva kirjoitella omia fiiliksiä kaikenlaisista asioista ja Instagram toimii samankaltaisena päiväkirjana, mutta vain kuvien muodossa. Itse olen elänyt kamera kädessä yläasteelta asti, enkä voisi kuvitella olla ottamatta minkäänlaisia valokuvia arjestani. Siinä on se tietty viehätys, kun saa ilmaista itseään kuvien avulla. En osaisi enää luopua siitä, niin iso osa se on itseäni! Tiedän että kaikilla ei näin ole, eikä tarvitsekaan. Kaikki ollaan erilaisia.


Vaikka välillä tuleekin pieniä ahdistuksia tästä myllerryksestä, niin aion kuitenkin jatkaa ihan samaan malliin. Tästä on tullut vahva omaa persoonaa, eikä sitä niin vaan muuteta pelkästään sormia napsauttamalla. Turha siitä ottaa liikaa paineita, ei se ole niin vakavaa. Jos nyt totta puhutaan, olisin varmaan aika samanlainen ihminen ilmankin näitä kaikkia medioita. Varmaan vaan ilmaisisin luovuuteni jollain muulla tapaa. Ja itse asiassa, ei tässä some-muijassa mitään vikaakaan ole :-D

5 kommenttia:

  1. Vau mikä teksti! Sai kyl ajattelmaa... oot tosi inspiroiva jatka samaan mallii!!: ))

    VastaaPoista
  2. heh toi täydellinen elämä on aika hauska. kun mä muutin ruotsiin niin kaikki kaverit ja tutut sanoi vaan, että perusta blogi niin me pystytään seuraan sun elämää paremmin, mutta ite mietti vaan just tota, että eihän mulla ole täydellistä elämää? mistä mä kirjottaisin? ei ketään kiinnosta, että mun suurin saavutus on, että jaksan lähteä aamuluennolle tai en skippaa pesutupa-vuoroa :D enkä osaa edes kaurapuurosta tehdä nätin näköistä!

    VastaaPoista
  3. loistavasti kirjotettu, ja oo miettiny noita ihan samoja juttuja. Mulle se tuottais ahistuksen, jossen sais enää kuvata tai kirjottaa blogiin mitään. oon miettinyt sitä useesti, mut tästä hommasta tulee vikonjälkeen vierotusoireet viimestään!

    Ite kirjottelen mitä huvittaa kyllä blogiin. Koska mulle on aina ollut ihanasama mitä ihmiset ajattelee. Mutta mun pitää aina varoa, etten sekota mun läheisiä tähän touhuun, joka kyllä pitää tietyt rajat tällä hommalla. Ja se on ihan hyvä. Mutta ihmisten pitäs osata kirjottaa niistä huonoistkin hetkistä mun mielestä. Mun elämää pidetiin täydellisenä vielä puolivuotta sitten, kunnes uskalsin avata sydäntä näillä vähän isommila asioilla. Mutta sen myös huomaa, jos kertoo liikaa negatiivisuuksia, katoaa myös moni lukija sen jälkeen. joka onmun mielestä ehkä vähän naurettavaa jopa. Ajatteliko ne kaikki että mulla oikeesti olisi jokainen päivä täydellinen ja että mun elämä olis pelkkää hymyä?

    VastaaPoista
  4. hahaa ihan kun tää teksti olis joku äikän yo esseen kirjotelma ;D

    VastaaPoista
  5. noora: Tuhannet kiitokset! :)

    Anonyymi: Niin se taitaa ulkopuolisen silmään vaan aina näyttää täydelliseltä, vaikka totuus olisi muuta :)..

    Joanna: Kiitos Joanna:) Mulla sama juttu, pakko päästä kirjoittelemaan omia juttuja jonnekkin. Hienoja ajatuksia ja ymmärrän kyllä pointtis täysin! Monet lukijat taitaa hakea blogeista sitä hyvää fiilistä vaan ja jos tulee kauheesti negatiivisia juttuja niin niiden mielikuvat romuttuu ;-D

    Anonyymi: No ei nyt sentään, kai? :-D

    VastaaPoista