sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kevätväsymystä

En usko, että olen ainoa näiden fiilisten kanssa. Juuri mikään ei jaksa innostaa, töissä käydään kun on pakko, energia ei riitä kunnollisen ruokavalion ja -rytmin ylläpitämiseen, treeneissä käydään kun on niin päätetty, rästihommat kasaantuu kun niitä ei jaksa hoitaa pois alta, tekisi mieli nukkua koko ajan.
IMG_8112Siinäpä mun tämän hetkisiä fiiliksiä, en tiedä mistä ne johtuu, mutta kivaa se ei ole. Haluaisin olla oma energinen itseni - käydä töissä pirteänä, pärjätä ilman päiväunia, treenata kovaa ja saada siitä överihyvät fiilikset, hoitaa asiat kunnolla loppuun asti, nähdä kunnolla kavereita. Mutta kun en kertakaikkiaan vaan löydä mistään energiaa noihin kaikkiin! Tämä kaikki tosin saattaa pohjatua siihen, että mulla on tällä viikolla ollut ensimmäistä kertaa koko viikko pelkkiä aamuvuoroja ja samalla kaavalla jatketaan myös ensi viikko. Toivottavasti silloin viimeistään yöunien laatu ja määrä paranisivat ja saisin energiaa normaalia arkea varten. Jospa tuo ilmakin muuttuisi vähän keväisemmäksi, niin siitäkin voisi saada himpun verran lisää virtaa.

Sanomattakin siis selvää, että ei ole blogille ollut aikaa tai jaksamista lähipäivinä. Kameraan en ole kirjaimellisesti koskenutkaan ulkomailta paluun jälkeen. Yritän skarpata tänne päivittelyn kanssa, mutta tällä hetkellä nyt vain tällaista pienimuotoista päivitystä ja infoilua :)

Löytyykö keltään samoja fiiliksiä? Miten olette helpottaneet väsymystänne?

5 kommenttia:

  1. Samat fiilikset täällä näin!! Mikään ei innostaisi ja väsyttää vuorokauden ympäri... oon yrittänyt helpottaa sitä ihan vaan ottamalla aikaa itselleni ja kattonut esim jotain komediaa jonka aikana saa laitta aivot narikkaa! Esim frendit! ;-)

    VastaaPoista
  2. samaa havaittavissa, vaikka ootin että nyt pitäis olla just enemmän virtaa kun aurinkoki välillä näyttäytyy... Ja vielä just kaikki kouluhommat ja palautukset + lopputyö tähän samaan läjään vaikka tekis mieli vaan nukkua päikkäreitä peiton alla :D

    VastaaPoista
  3. Samaistun...ihmettelin tuossa muutama viikko taaksepäin kun ei ole energiaan ja fiilistä kouluhommia varten. Kai täälläkin syy on kevätväsymys,kun on tullu sykittyä koko syksy ja talvi. Eiköhän se tästä :)
    Mulla vielä kellojen siirtäminenkin aiheutaa suurta ahdistusta :D menee ainakin pari viikkoo kun saan korjattua rytmin...

    VastaaPoista
  4. Joo, täällä samaa..! Tosin asteittain tuntuis siltä, että alkais mennä poiskin päin, mut ei kyllä niin nopsaa kuin itse toivois. :/ Eiköhän tää tästä tosin pian (toivottavasti). :)

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Laura: Joo mä oon kans linnoittautunut huoneeseen aina koko illaksi ja katsellut sarjoja ja selaillut blogeja.. Ei jaksa tehä muuta :-(

    Q: Niinpä, just samat fiilikset mulla. Tsemppiä koulujuttujen kanssa, kyllä se siitä helpottuu :)

    elinaple: Joo musta tuntuu kans että toi kellojen siirtäminen vaikuttaa tosi paljon, vaikk todellisuudessahan se ei edes ole suuri muutos - mutta näköjään tarpeeksi suuri meidän käsiteltäväksi..

    Sofia W: Voi hitsi, tsemppiä kans sinne suunnalle! :)

    VastaaPoista