sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Sunnuntaiset

sporty sporty3 sporty5 sporty1 sporty2
Heissan! Tänään onkin ollut varsinainen sporttisunnuntai. Päätin antaa kyytiä loppuviikon herkutteluille ja starttasin päivän juoksulenkillä ennen töihin lähtöä. Lähdin ennen aamuseitsemää ja jo silloin oli aika lämmin, voi että mitä tästäkin tulee kun pitää kohta kuudelta lähteä lenkille että jaksaa juosta! Itse kun en tykkää juosta helteessä - välillä jees mutta miellyttävintä se on aamutuimaan tai auringonlaskun jälkeen.

Noh, töiden jälkeen kävin kaupassa ja tulin kotiin hetkeksi, sen jälkeen lähdin pyöräilemään salille. Meiltä on salille matkaa reilu viisi kilometriä ja matka taittui yllättävän nopeasti, ei mennyt kun vaan 20 minuuttia. Pääsen tolla tavalla paljon nopeammin salille ja takaisin, kun ei tarvitse säätää julkisten kanssa. Kaiken lisäksi rakastan pyöräilyä! Salilla tein jaloille hyvän treenin (vedin loppuun jopa boksihyppyjä, joita kammoksun aikalailla) ja sen jälkeen vielä luonnollisesti pyöräilin takaisin kotiin. Voitte uskoa, kuinka hyvä ruoka maittoi raikkaan suihkun jälkeen! Nyt makoilen sohvalla täysin hiljaisessa talossa ja nautin - voin olla tekemättä yhtään mitään.

Energistä alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Eikä miten hienot kengät!! ♥

    VastaaPoista
  2. Laura: Kiitos, ne on kyllä ihan lempparit!:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Katskuliini et oot takasin, ikävöin sun postauksii täällä kaukaisuudessa ;(

    VastaaPoista
  4. Assi: Ihana oot, uskollinen lukija<3

    VastaaPoista