keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Ladurée Stockholm

hen12hen13 hen14 hen15 hen16
Grev Turegatan 15, 114 46 Stockholm

Yksi paikka, jossa suosittelen lämpimästi käymään Tukholman vierailun aikana on karamellin värinen ja tuoksuinen, vertaansa vailla oleva Ladureen putiikki. Olen lukenut tästä monista blogeista ja ihan sen maineenkin takia oli vaan pakko päästä katsomaan millainen paikka on kyseessä. Pelkästään kuvat kertoo jo aika paljon, eli ihan liikaa herkullisen näköisiä leivoksia ja lahjapaketteja, tekis mieli vaan ostaa kaikki herkut itselleen. Ei noi kuitenkaan mitään halpoja ole, tais olla alle kolmen euron luokkaa kappalehinta. Ostin jopa kaksi leivosta, tuossa toiseksi viimeisessä kuvassa näkyvät molemmat suklaiset versiot ja pakko myöntää - olihan noi ihan törkeen hyviä! Olisin halunnut ostaa niitä kotiin, mutta eihän noi säily kun pari päivää, harmi vaan.

Olen kertonut täällä, kuinka ihastuin näihin leivoksiin Amsterdamin reissulla ja kyllä nää oli hyviä kilpailijoita siellä syömiini verrattuna. Jotenkin muhun kyllä vaan uppoaa noi suklaanmakuiset, en tykkää noista muista yleensä ollenkaan. Kaikki hedelmän ja marjan makuiset on mulle ihan liian makeita! Jos pitäisi valita maailman photogeenisin leivos, se on varmasti macaron- leivos! Ei niitä turhaan kuvata paljon blogeihin ja instagramiin..

Oletteko te käyneet Ladureen liikkeissä? Iskeekö herkut teihin?

2 kommenttia:

  1. Eikä, oon aina halunnu käydä Ladureen myymälässä! Toivottavasti tänä kesänä piipahdan vielä Tukholmassa :-)

    VastaaPoista
  2. Emilia: Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa, jos Tukholmaan asti pääset:)

    VastaaPoista