maanantai 28. heinäkuuta 2014

Sisustuskuumetta

pincollage
Kellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi se fakta, että meidän muutto on nyt ihan kohta käsillä ja muhun on nyt päässyt toi sisustuskärpänen puremaan oikein toden teolla. Liityin Pinterestiinkin (josta nämä kuvat on klikkailtu) ihan vain sen takia, että pääsen ammentamaan inspiraatiotani kuvien myötä. En ole esimerkiksi koskaan ollut mitään kukkaihmisiä ja siskoni motto kuuluukin niin, että "kaktuksetkin kuolee Katan käsittelyssä". Se kertoo vähän siitä, että en ole ollut mitään tunnollisimpia ihmisiä mitä kukkien kasteluun tulee! Nyt kuitenkin näiden satojen kuvien myötä olen tullut tulokseen, että kukkia on pakko olla! Ne tuovat niin paljon eloa sisutukseen ja yleisilmeeseen.

Sama juttu kynttilöiden kanssa. Olen aina pitänyt kynttilöistä ja olenkin hamstrannut niitä jo ihan mukavasti, mutta ei niitä ole täällä omassa huoneessa paljoa tullut polteltua. Nyt en malta odottaa, että pääsen käyttämään kaikkia ostamiani kynttilähärpäkkeitä, niin jännittävää! Muutenkin olen kiinnostunut todella paljon kaikista pienistä yksityiskohdista, koska mielestäni juuri ne tuovat joka kotiin sitä persoonallista ilmettä. Itse tykkään vaaleasta sisustuksesta, mutta en haluaisi kotimme näyttävän siltä ettei siellä ketään asu, vaan että ympärillä näkyy elämää ja asukkaiden persoonaa. Ehkä sanomattakin selvää, mä olen tässä parisuhteessa se joka intoisee sisutuksien kanssa, eli saan aikalailla vapaat kädet muahaha :-D En valita!

Mitkä jutut on teidän lemppareita sisutuksessa? Olen kiinnostunut myös juuttinarulla koristelluista esineistä, niitä täytyy kokeilla tässä lähitulevaisuudessa.

6 kommenttia:

  1. Mullakin se sisustuskärpänen puraisi tänä kesänä toden teolla :D meidän koti oli sisustettu käyttäen valkoisia ja harmaita sävyjä, aikansa sellainen vaaleus ja valoisuus miellyttikin mutta tänä kesänä tuntui että nyt tää kaipaa jotain persoonallisempaa ilmettä ja innostuinkin toden teolla keltaisen eri sävyistä ja raikkaasta metsän vihreästä :D näin se saattaa jonkun mielestä kuulostaa karsealta yhdistelmältä mutta itse ollaan tyytyväisiä kun ollaan saatu väripilkkuja kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Pinterest on ihanan koukuttava paikka! :) Aina syksyä kohden sisustusinspis nousee, suunnitelmia taas rutkasti...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Joo uskon, että liian vaaleaan kyllästyy nopeasti, siks mullakin on jo pari suunnitelmaa millä tavoin aion tuoda piristystä valean sisustuksen keskelle :) Kuulostaa kyllä erikoiselle, mutta pääasiahan on, että itse viihtyy ja tykkää! :)

    Iisa: Niin on, se on huomattu tässä muutaman päivän aikana :-D Syksyllä kyllä tekee mieli kyllä aina laittaa kaikki hujan hajan vaatekaappia ja sisustusta myöten!

    VastaaPoista
  4. Ei vitsit, mulla on myös aivan hirveä sisustuskuume menossa! On tullut jo ostettua tarjotinta, lasipulloja sun muita turhuuksia! :-D

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo valopallot! Tsemppiä muuttoon ja tavaroiden pakkaamiseen, siinä on aina aikamoinen homma!

    Ihana blogi sulla, klikkailin itseni lukijaksi :)

    reetta-s.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. sun blogissa on aivan ihana fiilis!:)tykkään kovasti!

    VastaaPoista