sunnuntai 3. elokuuta 2014

It feels like home

Noniin, nyt ollaan selvitty koko muuttorumbasta ja viime yönä nukuinkin paremmin kuin monena edellisenä yönä yhteensä - oon nimittäin miettinyt ja stressaillut asioita sen verran, että ne on verottaneet mun yöunia vajaan viikon verran. Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa takanapäin, ihan mielettömän kiva fiilis! Palataanpa kuitenkin vielä hetkeksi eiliseen muuttopäivään, se olikin aika hulinantäyteinen!

Alettiin eilen aamulla aikaisin roudaamaan mun kamoja tänne, kun poikaystävän puolelta kamat oli tuotu jo edellisenä päivänä. Oli kiva tulla tänne, kun suurin osa tavaroista oli jo tuotu ja aseteltu valmiiksi paikoilleen, eikä kaikki ollut yhtä suurta sekamelskaa. Mulla oli laatikoita kyllä todella paljon, mutta mun puolelta ei tullut mitään suurempia kalusteita työpöytää ja isoa taulua lukuunottamatta. Oltiin saatu kaikki kamat kämppään jo ennen puoltapäivää ja siitä alkoikin sitten hullu kamojen selvittely ja voin sanoa, että täällä viidennessä kerroksessa on aika lämmin jo ihan muutenkin, niin sitten kun heiluu ympäriinsä tuulimyllyn tavoin, ei hieltä ja tuskalta voi välttyä. Mä oon sellainen, joka ei kestä sotkua tai epäjärjestystä ympärillään, joten mun oli pakko purkaa kaikki kamat samantien. Käytiin myös sen hulinan keskellä Sellossa pyörähtämässä, kun piti hankkia pari säilytyslaatikkoa ja muuta pikkujuttua. Käytiin myös syömässä mahat täyteen italialaisessa raflassa, sillä jaksoi hyvin taas jatkaa hommia!

Oon meistä todella ylpeä, että saatiin tää kodin näköiseksi jo ensimmäisen päivän aikana. Pari Ikeakassillista on poikaystävällä vielä purkamatta, mutta muuten kaikki on päällisin puolin valmista. Tietystikään asunto ei tule vielä valmis olemaan vähään aikaan, kun täytyy hankkia pari taulua, mattoja, parvekekalusteita, saunajuttuja (niin, meillä on sauna!!) ja valaisimia. Pikkuhiljaa tästä onkin sitten kiva lähteä laittelemaan kämppää meidän näköiseksi :-) Ettei tää menis nyt ihan vaan lörpöttelyksi, mulla olis muutamia yksityiskohtia teille näytettävänä, here you goooo!
koti4koti3
Meidän ensimmäinen yhteiskuva otettu monta vuotta sitten Helsingin Stockan edessä olevalla terassilla. Voi aikoja <3
koti2koti1koti
Tänään vielä hommat jatkuu, kun sisko ja serkku tulee jeesailemaan loppujen juttujen kanssa (mikä meinaa miljoonan pahvin roudaamista jonnekin pois tästä kämpästä). Saadaan tänne heti vieraita, jihuu!

Sellasta tällä kertaa, miltä vaikuttaa teidän silmään?

5 kommenttia:

  1. Voi ei miten kotoisen näköistä jo nyt!! Kunnollista asuntopostausta odotellessa... ;-)

    VastaaPoista
  2. Onpa kivan näköstä Kata! Ihanaa, että saitte noin kivan kämpän :)

    VastaaPoista
  3. Laura: Kiitooos! Hehee ehkä sellainenkin tulee heti kun ehtii :-)

    Janina Katriina: Kiitos :-)<3

    Martsa: Hihii kiitos, mä tykkään kans kovasti :) Meil kävi kyl hyvä tuuri kun saatiin tää!

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä mielettömän kivalta :-)

    VastaaPoista