maanantai 18. elokuuta 2014

Linnanmäellä!

Moi! Lähdettiin eilen tyttöporukalla Linnamäelle - olihan meillä koko kesän ajan missiona ollut siellä käynti. Viime kesänä en käynyt kertaakaan laitteissa ja pikkuhiljaa oli jo alkanut lapsettamaan ja piti päästä vähän riehumaan. Oltiin valittu hyvä päivä, kun oli aurinkoista ja lämmintä. Mutta niin oli valinnut moni muukin... Jonottamiseenhan se suurin osa ajasta meni ja Iltahupi- rannekkeilla ei hirveän montaa laitetta ehditty kiertää. Pienet ärräpäät kyllä pääsi, kun Kingin jono suljettiin jo 45 minuuttia ennen sulkemisaikaa, eikä saatu edes yrittää jonottaa siihen. Suututti todella paljon se, että iltahuvin pitäisi olla ne kolme viimeistä tuntia, vaikka osa laitteista nähtävästi suljetaan jo reilusti ennen sitä. Tähän kyseiseen laitteeseen olisin todellakin halunnut, ehkä käyn joku päivä ostamassa yhden laitelipun, että pääsisin siihen sitten! :-D Musta olisi reilua, että tällaisesta infottaisiin jossain, että osais varautua menemällä tollasiin laitteisiin ensimmäisten joukossa.

All in all oli todella hauska ilta ja parista ärsytyksestä huolimatta nautin kyllä ihan täysin rinnoin! Monta lempilaitetta jäi käymättä, ehkäpä lähden vielä kerran syksyn aikana koluamaan nekin läpi hah. Kieppi oli kyl aika priceless, kun edellisillan viinit meinas vähän no.. tuntua mahassa :-D
lintsi12lintsi10
Tässä vaiheessa vielä nauratti, tokalla 'kierroksella' ei niinkään enää..
lintsi11lintsi8lintsi13lintsi7lintsi6lintsi3lintsi5lintsi2
"Sano ku mä saan hypätä toho kuvaa!" "Än yy tee NYT!"
lintsi4lintsi9jpglintsi1lintsi
Ihana kesäilta, joka muuttuikin jo yllättävän viileäksi loppua kohden. Kai se täytyy vaan myöntää, että kyllä se syksy on jo ovella.

Oletteko te päässeet käymään lintsillä tänä kesänä? Mun mielestä se on ihan must- juttu joka kesä! Oonko ainoa, josta tuntuu ettei vanhuus tule yksin - laitteet oli paljon hurjempia kuin muutama vuosi sitten?!?

10 kommenttia:

  1. Musta tuntuu kanssa että laitteet on vuos vuodelta pahempia ja nyt jo pari laitetta on semmosia johon ei mua sais kirveelläkään :D

    VastaaPoista
  2. laitteisiin ei pääse jonottamaan, jos arvioitu jonotusaika menee yli sulkemisajan. ne työntekijät laskee aina jonossa olevat asiakkaat jne.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Joo älä, emmäkää uskalla ihan kaikkiin enää mennä! :-D

    Anonyymi: Joo, kyl me se ymmärretiin mut pisti vaan ärsyttään.. :(

    VastaaPoista
  4. Ihanan kesäisiä kuvia! Eilen oli kyllä kaupunki ihan täynnä jengiä, en yhtään ihmettele, että sielläkin oli ruuhkaa. :D Mä en enää oikein viihdy noissa laitteissa (puuvuoristorataa ja maailmanpyörää lukuunottamatta) mutta haluisin kyllä ainakin Valokarnevaaleilla päästä Lintsille kuvailemaan. Ja syömään hattaraa, ofc.

    VastaaPoista
  5. Helena: Kiitos paljon! Joo tuolla oli paljon porukkaa, mutta mun mielestä se myös tuo fiilistä joten ei se mitään. Oi vitsi, sinne vois tänä vuonna vihdoin kans mennä kun monena vuonna on syystä tai toisesta jäänyt väliin :)

    VastaaPoista
  6. Me otettiin myös tuo iltahupiranneke viime keskiviikkona, varmaan arki teki sen, että kaikkiin laitteisiin pääsi melkein heti jonottamatta! Ja viimeisen kerran Kingiin ehdittiin 20.50... Voin kyllä suositella sitä, oli ihan älyttömän hurja ja todella hieno kun näki niin hyvin Helsingin ilmasta! :) Ite oon kyllä kans kunnon hurjapää ja vaikka jotkut laitteet tuntuu näin vanhemapana aika hurjalta, niin silti niissä on se jokin kun kaikkiin pitää päästä hillumaan. ;D Tosi ihania kuvia muuten!

    VastaaPoista
  7. Just niinku anonyymi sano tossa aikasemmin (jes!) :) Omana lintsikesänä pääsin katkasemaan samalla lailla Ukon jonon juuri 45 minsaa aikasemmin, niin se vaan menee uusis laitteissa.. :/ Sain olla se "kusipää" kuka ei päästäny enää ihmisiä jonoon :'''D Mutta parempi se on sanoa ettei pääse jonoon, kun se et jonottaa 45 minuuttia eikä pääsekään laitteeseen :) Oisit pyytäny multa vinkkejä nii oisin osannu sanoo ton jonotuksen heti! Mut kiva et teil oli hauska päivä <3 Love u!

    VastaaPoista
  8. Voi että miten hyvä fiilis näissä kuvissa on! :-)

    VastaaPoista
  9. Elisa: Joo, arkena olis kyllä paras mennä! Mä tykkään kans hurjista laitteista, mut kynnys on näköjään kasvanut kun ei ole vähään aikaan käynyt. Kiitos paljon :-)

    Assi: Haha joo tottakai se niin menee, mutta todella ärsyttävää vaa :( Toi on kyl totta et mieluummin silleen. Love u too <3

    Emilia: Voi kiitos paljon, tykkään itsekin näistä tosi paljon :)

    VastaaPoista
  10. Mä oon feimi leijona t.kikkakka

    VastaaPoista