lauantai 9. elokuuta 2014

Pari ruoka -ja drinkkivinkkiä Tukholmaan

Selaillessani koneeni valokuvakansiota mun eteen pomppasi kuvia Tukholman reissulta. Tajusin, etten ole ollenkaan muistanut vinkata teille parista hyvästä paikasta, joissa käytiin syömässä ja toisessa drinksuilla. Pitihän tämäkin vääryys mahdollisimman pian korjata, joten täältä pesee!

Prime Burger 
Folkungagatan 122, 11630 Stockholm (suhteellisen lähellä laivaterminaaleja)

drink7drink6Piipahdettiin täällä reissumme viimeisenä päivänä, kun oltiin bongattu kyseinen paikka jo aiemmin - jo pelkän ulkonäön vuoksi sinne oli meidän pakko päästä vierailemaan. Jo pelkkä nimi 'Prime Burger' houkuttelee ohikulkijan testaamaan, mistä tämän paikan hampparit ovat kotoisin. Meidän tuomio oli se, että todellakin ovat kotoisin jostain todella ihanasta paikasta, nimittäin hyvin upposi parempiin suihin! Plussaa vielä ihanasta, pienestä ulkoterassista, jossa saatiin nauttia tämä ihana makuelämys. Itse kokeilin pulled pork- täytteistä burgeria (ihan vaan myös siksi, etten ollut vielä juuri saanut kosketusta tähän muoti-ilmiöön..) ja pakko myöntää, ettei sitä kyllä ihan turhaan ole hehkutettu! Tää oli niin hyvää. Ja miks taas ajaudun katselemaan hampparikuvia ennen lenkille lähtöä?

Anyways, suosittelen tätä paikkaa kaikille hamppareista nauttiville tyypeille. Ette tule pettymään!

RICHE
Birger jarlsgatan 4, 114 34 Stockholm

drink4drink8drink3drinkdrink5
Tämä paikka on käsittääkseni tunnettu seurapiiriperhosten kohtaamispaikka, jossa käy vilinä niin arkena kuin viikonloppunakin. Richessä voi syödä tai juoda, me käytiin siellä yksillä drinkeillä pitkän päivän päätteeksi. Upea miljöö Tukholman ytimessä, hieno sisustus ja monenmoiset drinkkivaihtoehdot voisivat houkutella vierailemaan täällä useamminkin. Suosittelen kuitenkin käymään täällä suhteellisen ajoissa päivällä/iltapäivällä, sillä kun ensimmäistä kertaa kokeiltiin päästä paikkaan sisään perjantai-iltana, hädin tuskin kuuli omia ajatuksiaan, suosittu mesta oli nimittäin aivan tupaten täynnä. Suosiolla päätettiin vaihtaa suunnitelmia ja käväistiin drinksuilla myöhemmin. Juotiin ne muuten ihan alkoholittomina ja olivat silti todella hyviä (kaikki alkoholittomat ei nimittäin aina ole olleet) - tänne vaan kaikki drinksuille tai miksei syömäänkin! Siitä puolesta tosin kun en osaa oikein sanoa juuta enkä jaata.. Ehkä ensi kerralla ;-)

Olisiko tässä jonkun Tukholman reissulle hyviä to do- vinkkejä? 

2 kommenttia:

  1. Voi ei, kiitos näistä kuvista! Terveisin nälkäinen ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttä, haha :-D

    VastaaPoista
  2. Emilia: Voi ei, anteeksi kamalasti :-D! Nyt on hyvä syy mennä kauppaan ja väsätä hyvät iltaburgerit ;)

    VastaaPoista