sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sunday chilling

candy6candy5candycandy4 candy3candy2
Sunnuntai-iltaa ihmiset! Tässä muutama kuva kuluvan viikon fiiliksistä - lukemista, kauneusjuttuja, rauhallisia aamuhetkiä ja vähän panostetumpaa aamupalaa ja pieniä kodin kohennus- operaatioita. Sain vihdoin toteutettua tuon valokuvanaruhässäkän meidän keittiön seinälle ja tykkään siitä kovasti. Viikonloppu puolestaan tuli vietettyä mökillä ja tällä kertaa osasin lähteä sinne ilman kameraa. Koneen tosin otin mukaan, en osaa olla ihan ilman mitään blogijuttuja hehe.. Puolustelukseni sanottakoon, että en avannut sitä montaakaan kertaa! Sen sijaan kävin ihanalla juoksulenkillä ja pulahdin sen jälkeen virkistävään meriveteen, otin aurinkoa, grillailin perheen kanssa super hyvää grilliruokaa ja menin ajoissa nukkumaan huonon komediaelokuvan katseluyrityksen jälkeen. Onko mitään mökkielämää voittanutta? Ei mielestäni.

Nyt rentoilen kotona ja tämä taitaapi olla ensimmäinen kerta kun täällä uudessa kodissa ehdin ajan kanssa istahtamaan sekä puuhailemaan tärkeitä ja vähemmän tärkeitä juttuja. Mulla on ensi viikolla edessä kuusipäiväinen työviikko, joten ihan kiva latailla akkuja ennen sen alkamista. Nyt lähden valmistamaan makaronilaatikkoa, heippodei! :-)

2 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo valokuvanaru! Mistähän tuollaisia pieniä pyykkipoikia löytää? :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Eikö olekin, tykkään itse tosi paljon! Kuule ihan Suomalaisessa Kirjakaupassa hyppäsi silmille, vaikka olin valmis koluamaan kaikki askartelukaupatkin läpi! Jos olet pk-seudulta, niin Kampin liikkeessä löytyi heti ovensuusta :) Uskon kyllä että kaikissa muissakin Suomalaisissa on näitä samoja!

    VastaaPoista