keskiviikko 12. marraskuuta 2014

12. marraskuuta

Hopsansaa, täällä kirjoittelee eräs materiaalionnellisuudesta nauttiva pieni ihmisolento. Kävin tänään nimittäin hakemassa itselleni aikaisen joululahjan (you know, from me to me) Rajalan liikkeestä, nimittäin Sigman laajakulmaobjektiivin. Olen kyseisestä obiskasta haaveillut jo lähes vuoden päivät ja nyt päätin tarttua tuumasta toimeen ja hankkia sen säästämilläni rahoilla. Miten iloinen olenkaan! Nyt pääsee valokuvaus ihan uudelle tasolle, kun ei tarvitse aina tyytyä 50 millisen aikaansaannoksiin. Tykkään siitäkin ehdottomasti todella paljon, mutta nyt olen saanut sen rinnalle täysin erilaisen putken, jolla saa ihan erilaista jälkeä. Jihaa! Mielessä on jo monia erilaisia ideoita, joita haluan päästä uuden rakkaani kanssa toteuttamaan.kea2kea8 kea4 kea1 kea9 kea6 kea3 kea5

Kuvissa esiintyy niin uuden objektiivin kämästä testailua kuin myös Ikea-reissun sekä ostosten esittelyn kuvasaldoa. Olen pitkään kaivannut sängyn viereen pehmeää taljaa, että voi aamuisin astua kylmän lattian sijasta johonkin pehmoiseen. Nyt sain senkin! Lisäksi mukaan tarttui joululahjatarvikkeita, kynttilöitä pimeää talvea varten ja joululeipomuksia silmällä pitäen myös kaulin. Koska leivottais pipareita?

Rentouttavaa illan jatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Hei mäkin haluun leipoo jo pipareita! Ostin itseasiassa tänään jo ekoja koristeluvälineitä niitä varten.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mähän en edes tykkää pipareista, mutta niitä on aina ihana leipoa haha.. Mullakin on muotit jo valmiina, enää tarvitaan taikina ;-)

      Poista
  2. Itelläkin ois tollanen objektiivi haaveissa! Voi osaisimpa mäkin repäistä tolla tavalla niinkun sä! Ihania kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon hei koko päivän ollu vähän korvat luimuna niinku pieni koiranpentu ku noin ison hankinnan menin tosta vaan tekemään :-D Mutta kyllä siitä on varmasti hirveen paljon iloa tulevina vuosina!

      Poista
  3. Ihania kuvia! :-) vitsit on piristäny näitä synkkiä päiviä sun viimeaikaiset postaukset - you go girl, keep it up!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et uskokaan, miten iloiseksi tulin juuri kun luin tän kommenin! Kiitos kovasti, yritän pitää tahdin yllä :-)

      Poista