tiistai 10. helmikuuta 2015

Tsauuu! Ihanaa kun päivät on selkeesti pidempiä nykyään, mutta silti tuntuu että aikaa kuvaamiselle on hankala löytää. Tai sitten niitä kuvauskohteita vaan keksii liian vähän, who knows. Tässä postauksessa onkin kuvia vähän sieltä sun täältä, kaksi on vaan tältä päivältä. Oli niin ihana ilma, että olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa kuvailemaan Helsingin ihania katuja. Tuli niin keväinen fiilis, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä tullut kylmä villakangastakissa tai ilman hanskoja. Täytyy nauttia tällaisista keleistä aina kun vaan kerkeää! lunts lunts2Näin tänään hyvää ystävääni Annia ja käytiin testaamassa Pizza Hutin salaattibuffet - yllättävän kattava ja syö niin paljon haluat- tyylikään ei ollut yhtään pahitteeksi. Itse hamstrasin hirveät määrät appelsiineja, vesimeloneja ja muita ihania hedelmiä, joita ei välttämättä aina muualla saa. Niiden lisäksi tarjolla oli kaikkea perushyvää, esimerkiksi raejuustoa, kananmunia, oliiveja, kurkkua, tomaattia, maissia yms.. Ihan kelpo buffa mun mielestä ja meillä oli "kaksi yhden hinnalla"- Cityshoppari, niin hintakin oli sen kanssa ihan kohtuullinen (n.6e). Nami nami!lunts1 lunts3
Palkkapäivän kunniaksi kävin vielä hakemassa Be Goodista pitkästä aikaa minttusuklaista raakakakkua (jonka hinta on noussut melkein kaksi euroa alkuperäisestä, what??), kävin salilla huhkimassa pahimpaan mahdolliseen ruuhka-aikaan ja sieltä tulin kotiin syömään ison annoksen kanawokkia ja vihdoin pääsin nauttimaan sen raakakakkupalankin. Oli niin herkullista, että oli kaiken odottamisen arvoista. Mun on nimittäin taas monta viikkoa tehnyt sitä mieli, mutten ole saanut aikaiseksi hakea sitä. Olisko mitään, et saatais yksi Be Goodin myymälä tänne Espooseenkin? Pliis.

Onko teillä postaustoiveita? Nyt olis ideat pikkusen vähissä!

6 kommenttia:

  1. Opiskelupostaus olisi huippu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta! Olisko jotain vähän tarkentavaa toivetta, et mitä haluaisit sen sisältävän?:-)

      Poista
    2. No lähinnä vaan esim. sitä kuinka rankkaa se on, millaisena koet sen itse (vastasiko odotuksiasi), mikä on parasta tms?:) ja sekin olisi kiva tietää että miten päädyit itse tuolle alalle ja mikä olisi sun unelma-ammatti :)

      Poista
    3. Okei, kiitokset tarkentavista kysymyksistä :-) Pistetään postaus harkintaan!

      Poista
  2. Jotain muotijuttuja ois kiva lukee enemmän! Esim sun talvi pukeutumisen kulmakivet ;) with regards your bcn bebe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miih yritys on kovaa!:D kiitos vinkistä barcamisu!

      Poista