maanantai 9. maaliskuuta 2015

Upea maanantai

Hei! Olette varmaan huomanneet, että myös mun blogi on vähän hiljentynyt näinä harmaina ja pimeinä aikoina. Ei ole ollut mitään motivaatiota kantaa kameraa mukana tai pukeutua mitenkään kivasti. Se tietysti heijastuu tänne blogiin postaamattomuutena. En aio pahoitella sitä, koska kukapa haluaisi lukea väkisin väännettyjä ja surkeita postauksia? En ainakaan minä ja mielellään panostan postauksiin silloin kun se tuntuu kivalta :-)

Tänään oli ensimmäinen kerta aikoihin, kun tuli oikein sellainen olo, että "Onpas ihana päivä, kaikki on mukavaa ja aurinkokin paistaa täydeltä taivaalta". Eikö se ole vähän harmi, että tää fiilis on harvinainen? Jotenkin tuo aurinko vaan vaikuttaa mielialaan niin kauheesti. Tuli heti fiilis, että tänään haluun kirjoittaa jonkun postauksen - kiitos aurinko! Tänään päivä on mennyt tosi mallikkaasti, aluksi koulussa parin eri projektin parissa työskentelemällä, sieltä jatkoin salille treenaamaan jalkoja ja kotona olen vähän huonolla menestyksellä lukenut tenttiin ja skypettänyt maailman toiselle puolelle. Sainpahan vielä postissa ihanan kevätkirjeen tädiltäni, voiko vielä parempi fiilis olla?
lumene4lumene2 Ostin viime viikolla Gina Tricotista päheet aurinkolasit, joita haluaisin jo kuumeisesti päästä käyttämään. Noi on niin mageet ja niin överit! Olen pitkään kuolannut tuollaisia 'sateenkaari'-aurinkolaseja ja vihdoin sain hankittua ne. Aurinko hei, pysy vaan esillä niin kaikki on tyytyväisiä. lumene3 Juttelin Kristan kanssa taas toista tuntia kauas Australiaan, viime juttelukerrasta olikin jo vierähtänyt monta kuukautta! Tää aikaero on niin inhottava, kun tosi harvoin saadaan mitään kunnollisia Skypetreffejä sovittua, kun aina on menot ristissä. Parempihan se on näin harvoin kuin ei ollenkaan, mutta ymmärtänette varmaan yskän. Krista kertoi Australiassa olevan nyt syksy ja se tarkoittaa +30 astetta.. Että juu. lumene1 Olin tänään niin täynnä energiaa, että olisin vaikka salitreenin jälkeen voinut lähteä pitkälle kävelylenkille aurinkoiseen säähän. Päätin kuitenkin tehdä ruokaa ja syödä rauhassa, sen jälkeen oli pakko aloittaa tenttiin lukeminen. Ihan hyvä vaan olla kotonakin, viikonloppu meni aika vilinällä ohi kun juoksentelin ympäri pääkaupunkiseutua ja lauantaina oltiin vielä juhlimassakin. Oli kyllä super hauska viikonloppu, en valita kiirettä! "Life is what happens to you while you are busy making other plans". lumene5 lumeneKaverini kävi viime viikolla Lumenen tukkumyymälässä ja annoin hänelle pienen ostoslistan mukaan. Tilasin kaikkia Lumenen perustuotteita, jotka oon todennut hyviksi. Etenkin tuo CC-voide on ollut ahkerassa käytössä, kuin myös tuo valokynä. Niiden lisäksi mukana tuli perus kulmakynää, erittäin tehokasta meikinpoistoainetta, meikin pohjustusvoidetta ja kynsilakkoja. Olisiko teillä kiinnostusta kuulla näistä tuotteista perusteellisemmin? lumene6 Tässä vielä parempaa kuvaa mun uudesta treenikassista. Tää onkin päässyt käyttöön jo pari kertaa, tykkään kovasti. Tää piristää niin paljon normaalien laukkujen rinnalla (jotka sattuu ainakin mulla rajoittumaan siihen musta-harmaa-ruskea-akseliin). Miltä näyttää teidän silmään?

Siinäpä kuulumisia tältä erää, heippodei!

12 kommenttia:

  1. Ois kiva kuulla tosta pohjustusvoiteesta enemmän, mulla kun on itselläni ollut hankala löytää mitään tarpeeksi sopivaa joka ei kuivattais ihoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä sellasta tosi kuivaa ja pelkään että se on kuivattanu tiettyjä kohtia mun kasvoista :( Koitan seurata tilannetta että johtuuko kuivuus siitä!

      Poista
  2. Se on kyllä totta, että sää vaikuttaa ihan liikaa mielialaan! Nyt kun aurinko on taas alkanut paistaa kunolla, huomaa yhtäkkiä heräävänsä taas kunnolla henkiin. Kumpa tuota auringon paistetta nyt riittäis, niin jaksaiskin enemmän! :) Kiva oli lukea sinun kuulumisia ja kivoja kuvia oot myös räpsiny. Mie ainaki mielelläni kuulisin noista lumenen tuotteista enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, auringonpaiste antaa ihan uutta energiaa:-) Kiitos kovasti kivasta kommentista, voisin tehdä tarkempaa postausta noista tuotteista:)

      Poista
  3. Just raapustin sulle vastausta omaan blogiin samaisesta aiheesta, ei kannata yrittää väkisin vääntää postausta vaan nimenomaan kirjoitella silloin, kun siihen on eniten fiilistä :-) Ja tää oli ihana postaus, noi blehat on ihan supermageet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kävin lukemassa, oot ihan oikeessa! Tän ei kuulu olla pakkopullaa niin ei tehdä siitä sellaista;) Kiitos paljon ihana!

      Poista
  4. Vou miten upeet noi arskat!♥ Mutta näyttääpäs sun annos pieneltä !:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos! Haha toi oli tollanen "välipala-lounas" ja sen takii vähän pienemmän mallinen. Ei hätää, normaalisti syön kyllä isompia annoksia :-)

      Poista
  5. Mistä toi valkonen pinnatuoli on?? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnostettiin viime kesänä kaksi vanhaa pinnatuolia jotka löydettiin isovanhempien autotallista. Eli aitoa vanhaa kamaa ovat:) Jos kiinnostaa tollaset tuolit niin kannattaa kurkkia Facebookin kirppariryhmiä, sieltä oon aina välillä bongannut niitä.

      Poista
  6. hahahah ei hitto mikä muikula muikku mä oon XD oli kiva taas jauhaa, toivottavasti pian taas uusiks (ja lupaan ottaa iisimmin sen viinin kaa sit...!!) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muikula haha<3 Joo no eihän se pari lasia viiniä koskaan pahaa tee ;)

      Poista