tiistai 30. kesäkuuta 2015

Näin fiiliksissä mä oon

Mä oon niiiin fiilareissa! Tää kesä on alkanut vähän koleasti - eikä pelkästään sään puolesta, mun aktiviteetit ovat nimittäin rajoittuneet oikeastaan töissä käymiseen ja kuntoiluun, vaikka onneksi jonkun verran on tullut kavereitakin nähtyä. Mutta nyt musta tuntuu että se varsinainen kesä on vasta alkamassa, kun horisontissa häämöttää niin paljon kivoja juttuja!

Mulla on nyt takataskussa liput kaksille eri festareille - Ilosaarirockiin ja Flowhun, enkä malta odottaa jo pelkästään niitä. Viime vuonna Ilosaaressa oli niin upeeta, että päätettiin lähteä tänä vuonna samalla porukalla pienellä vahvistuksella varustettuna. Flowssa en taas ole koskaan ollut ja odotan sitäkin kuin kuuta nousevaa - siellä esiintyy tosi moni mun tänhetkisistä lemppareista, mm. Major Lazer, Diplo, Florence & The Machine ja Seinabo Sey.tukka4tukka2
Näiden festareiden lisäksi päätettiin siskon kanssa ekstempore lähteä Berliiniin kolmen viikon päästä. Mulla on silloin loma ja siskollekin onnistuttiin järkkäämään pieni loma samaan rakoon. Mä olin aluksi miettinyt, etten lähtisi ulkomaille nyt kesällä, mutta nyt on niin kova matkakuume, etten voi vastustaa. Berliinistä olen kuullut paljon hyvää, mutta jos teiltä löytyy omakohtaisia kokemuksia niin luen niitä enemmän kuin mielelläni. Ollaan kelattu varata kämppä Air bnb:n kautta ja sekin jo on mulle ihan uusi kokemus! Itse asiassa laitettiinkin viestiä jo yhteen potentiaaliseen paikkaan ja nyt pidetään vaan peukut pystyssä. Aijaijai, en meinaa pysyä pöksyissäni. tukka1
Kuvat: Henrietta tukka5
Jo tällekin viikolle on paljon kivaa ohjelmaa - töiden lisäksi näen lähes joka päivä jotain kaveria, puuhataan kivoja juttuja sekä lauantaina lähdetään käymään tyttöporukalla Tallinnassa. Vihdoin ilmat ovat vähän lähteneet lämpenemään ja lauantaiksi on luvattu hellettä. Jes! Itse lähden oikeastaan vaan seuralaiseksi samalla kun kaverit lähtevät täydentämään juomavarastojaan, mutta ainahan pieni etelänreissu tekee hyvää ;-)!tukka6
tukkaTänään puolestaan näin rakasta ystävääni, joka on tullut kesäksi Suomeen lomalle. Käytiin syömässä aamupala Ekbergillä, käytiin Hietsun kirpparilla kiertelemässä, kierrettiin pari kauppaa, kuvailtiin Katajanokalla ja näytettiin mielipuolisilta heiluessamme päättömästi keskellä katuja, käytiin syömssä pala raakakakkua ja istuttiin satamassa. Aika täydellinen päivä, ettenkö sanoisi. Illalla kävin vielä kävelyllä äidin ja koiran kanssa, meillä kävi hyvä tuuri lenkin päättyessä - oltiin meidän pihassa kun taivas repesi kaatosateeseen ja rakeisiin ukkosen kera. Äkkiä sisälle lämpimään suihkuun ja salaatin tekoon!

Nyt menen hyvillä mielin nukkumaan ja jään odottamaan näitä kaikkia kivoja juttuja. Millaisia kesäsuunnitelmia teiltä löytyy?


6 kommenttia:

  1. IHANIA KUVIA!!! Hyvillä mielin täälläkin - ihana kesä, ihan aurinko ja ihana fiilis! Paljon kivoja juttuja tulossa ja tapahtumassa koko ajan:) Ja vitsit jes, et meette nyt sinne Berliiniin! Se on ihan best;) Oot rakas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii kiitos ihana! Kyl tää kesä on vaa parasta aikaa :)) Joo sanos muuta, oon niin fiilareissa! Samoin <3

      Poista
  2. Berliini on ihana! :) Kannattaa ostaa bussi/metrolippu, niillä pääsee tosi kätevästi kulkemaan ympäriinsä! Siellä kulkee myös bussi, mikä kiertää monen nähtävyyden kautta ! :) Primark löytyy myös, sinne ehdottomasti! Halpaa bisseä ja muutenkin edullisia ruokapaikkoja ! :) Kävelkää mahdollisimman paljon ympäriinsä niin saatte paljon irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa! Kuulostaa täydelliseltä<3 Kiitos paljon vinkeistä! En malta odottaa..

      Poista