perjantai 17. heinäkuuta 2015

Astetta kovempi treeni!

Pari viikkoa sitten sain kutsun TFW -salin aamutreeneihin ja päätin empimättä lähteä mukaan. Olen kuullut näistä yhteistreeneistä niin paljon hyvää, että halusin itse kokea saman. Epäonnisesti muhun iski flunssa alkuviikosta ja luulin joutuvani skippaamaan odotetun tapahtuman. Ihme kuitenkin tapahtui ja pääsin mukaan meininkeihin - nyt en voi sanoa muuta kuin kiitos hyvän tuurin!

Meitä oli koossa hyvä porukka - mulle suurin osa tyypeistä oli uusia kasvoja, mutta se ei onneksi menoa hidastanut. Yhteishenki oli hyvä ja kaikki oli messissä avoimella asenteella.
_DSC5504_DSC5372 copy Ennen treenin aloittamista coachimme Johannes 'Hatsolo' Hattunen kertoi meille ystävän tsemppaamisen merkityksestä ja siitä, kuinka paljon parempia tuloksia voi saada aikaan  jo pelkästään sillä, että ystävä kannustaa vieressä. Tästä jatkettiinkin sitten päivän teemaan, joka oli kaverin tsemppaaminen ja itse treeni tapahtui sitten pareittain. Oli kyllä mahtava fiilis, kun treenatessa kaikki kannustaa kavereitaan siinä vieressä. Pari kertaa huusin itse parilleni Johannekselle, että "Mä en pysty enää!", mutta kyllä mä kummasti sitten sain rutistettua ne viimeiset setit herran avustuksella! Olisi kiva tehdä enemmänkin tämän tyylisiä treenejä, jossa olisi mahdollisuus saada tsemppejä ja näin ollen itsestään kaikki mahdollinen irti. Oli kyllä aika hapokasta aloittaa urheilut kipeenä olon jälkeen tällä treenillä, mutta minkäs teet, tulipahan hiki!

Treeni meni osimoilleen näin:

Sprinttijuoksu 3x (yhteensä n. 50m)
vatsalihasliike #1 x10
vatsalihasliike #2 x20

Sprinttijuoksu 3x
vatsalihasliike #3 x10
vatsalihasliike #4 x10

Sprinttijuoksu 2-3x
vatsalihasliike #5 x10
vatsalihasliike #6 x10

Eli toinen parista aloitti kierroksen ja teki putkeen tuon ensimmäisen pötkön, eli sprintti, vatsat #1+vatsat #2 ja tämä kolme kierrosta. Sitten oli parin vuoro. Kun pari oli tehnyt saman, siirryttiin seuraavaan. Ja nää vatsalihasliikkeet on siis jokaisen uuden kierroksen aikana erilaiset, mä en nyt enää muista ulkoa mitä kaikkia tehtiin. Pointtina kuitenkin se, että vatsalihakset olivat todellakin kovalla koetuksella! Meillä oli tosi monipuolisesti erilaisia liikkeitä ja onneksi niitä on olemassa niin paljon, että varmasti kuka tahansa keksii muutaman mieleisen.
_DSC5528 Palautusruuaksi syötiin Greenstreetin aivan taivaallisen makuista snickers -raakakakkua. Kyllä jäi niin hyvä fiilis ton setin jälkeen ja vaikka mulla oli vielä työt edessä, en antanut sen häiritä. Menihän se päivä aika väsyneissä merkeissä, kun normaalisti puoli kuudelta herätessäni pääsen päikkäreille töiden jälkeen kolmeen mennessä, mutta nyt päivä jatkui ihan normaalin pituisena. Naurettiinkin töissä kun mä olin pienissä pärinöissä kolmen kahvikupin ja Red Bullin jälkeen :-D _DSC5489 Summa summarum lisää näitä treenejä, kiitos! Tällä setillä pääsee kyllä helposti pois omalta mukavuusalueeltaan ja sitä mä kaipaan mun rutiineihin vähän enemmän. Jotenkin sitä vaan jumittuu samantyylisiin juttuihin, eikö vaan? Minkälaisia fiiliksiä tää treeni herättäis teissä, lähteekö kokeiluun?

Nyt on velvollisuudet hoidettu hetkeksi taas, meinaa mulla alkoi nyt loma ja tänään huristellaan Joensuuhun Ilosaarirockia kohti. Aivan käsittämätöntä, että tää on nyt tässä ja pitkään odotettu tapahtuma on ihan kohta käsillä! Enää olis jäljellä se inhottavin osuus eli pakkaaminen, mä en millään jaksaisi.. Mä jotenkin inhoon pakkaamista, kun en osaa selkeästi ajatella mitä kaikkea tarvitsen mukaan. Tai no oikeastaan muuten pakkaaminen on jees, mutta tää festareille lähteminen tuo ihan omat haasteensa kun sinne tarvii mukaan niin paljon sellasta kamaa, mitä ei ihan heti tajua ajatella. Plaah, kaipa mä tästä sitten vaan ryhdyn hommiin. Jos te näätte mua festareilla, tulkaa pliis nykäsemään hihasta - mä enemmän kuin mielelläni tapaisin teitä lukijoita <3! 

2 kommenttia:

  1. Oi vitsi kuulostaa kyllä ihan huipulta treeniltä! Vähän vaihtelevuutta siihen perus treeniviikkoon tuo varmasti uutta spurttia urheiluun! Pitöis iteki kokeilla joskus! :-)

    VastaaPoista