lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kiusallisia turistikuvia ja Berliinin katuja

Voi Berliini minkä teit.

Kaupunkilomia tehneenä ja erilaisissa mestoissa pyörineenä voin nyt käsi sydämellä sanoa, että Berliini on matkakohteista tähänastinen ykkönen. Kaupunki täynnä inspiraatiota niin elämäntyylin kuin pukeutumisenkin suhteen ja pelkästään ympäriinsä kävelemällä voi löytää aivan uudenlaisia paikkoja, joista löytyy erilaisia kokemisen arvoisia juttuja. Musta oli älyttömän kivaa se, että Berliini on niin iso kaupunki ja vaikka käytännössä kaikki on lähekkäin kaikkea, on toinen kaupunginosa täysin erilainen kuin toinen. Meidän kämppä oli Neuköllnin alueella, jossa oli paljon maahanmuuttajia ja kebab-kojuja sekä etelän tyylinen meininki. Meillä tuli niistä kaduista ja meiningistä ihan mieleen Espanjan reissut! Sitten kun lähti metrolla vaikka Kreuzbergiin, joka sijaitsee Neuköllnin vieressä, oli fiilis ihan eri - urbaaneja kahviloita ja ravintoloita, hipstereitä joka kadunkulmassa ja niin edelleen. Ihan superia! b1b3b8b7 Meidän reissu oli todella onnistunut. Meillä ei ollut mitään tarkempia suunnitelmia ja mentiin fiiliksen mukaan. Tuli shoppailtua parina eri päivänä, käytyä uima-altaalla joka sijaitsi joen päällä (kuva täällä), juotua drinkkejä muutamissa erilaisissa baareissa, joista yksi sijaitsi kauppakeskuksen katolla, syötyä ihanaa aamupalaa tunnelmallisessa pikkukahvilassa, nauttien Döner-kebabia, juotua limen makuista bisseä, katseltua nähtävyyksiä mutta siltikään ei ehditty käymään katsomassa Berliinin muuria (noloa), biletettyä yökerhossa, tutustuttua uusiin ihmisiin ja hengailtua niiden kanssa viimeineisenä päivänä.. Oli ihan superia! Oli todella erilainen reissu verrattuna aikaisempiin, jo ihan ehkä sen takia että olin supersosiaalisen siskoni kanssa liikenteessä ja tosiaan tuli monenmoisia kanssakäymisiä eri ihmisten kanssa. b12b10b9b6b4b Berliini on ehdottomasti sellainen kaupunki, johon tulen vielä jonain päivänä palaamaan. Siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Iso plussa siitä, että yleinen hintataso on paljon matalampi kuin Suomessa! Kebabin sai kolmella eurolla, kuvassa näkyvän ison aamiaislautasen seitsemällä, juomat baareissa oli muutaman euron luokkaa, ravintolassa harvoin meni yli 15 euroa.. Matkustaminenkin oli suhteellisen edullista, kun päivälippu julkisiin maksoi seitsemän euroa. '

Yksi asia kyllä tuli matkan aikana yllätyksenä, nimittäin ihmisten englanninkielen taidon puute. Saattaa osittain johtua myös ylpeydestä omaa kieltä kohtaan, mutta useissa paikoissa asiakaspalvelijat puhuivat todella heikosti englantia. En ollut ajatellut asiaa etukäteen, kun jotenkin aina olettaa kaikkien osaavan edes jonkun verran englantia. Kyllähän sitä ilman englantiakin pärjää, mutta asiakaspalvelijan kanssakäymiset menevät letkeämmin, kun mukana on jokin yhdistävä kieli.

Toinen yllättävä juttu oli se, että monessa paikassa ei käynyt pankkikortti maksuvälineenä. Käytiin monessa isossakin kahvilassa ja/tai ravintolassa ja maksuvälineenä toimi ainoastaan käteinen. Onneksi olin nostanut rahaa Suomessa ja tietysti paikanpäälläkin voi nostaa, koska käteistä tarvittiin yllättävän usein. Aiemmilla reissuilla olen tottunut maksamaan kaiken kortilla lukuunottamatta pienimpiä liikkeitä, mutta täällä käytettiin käteistä monta kertaa päivässä. Esimerkiksi baareissa ei toiminut kortit ollenkaan, eli kannattaa varautua! Yhtenä iltana meillä meinasi tulla hätä housuun, kun mä olin ottanut baarireissulle mukaan vain 20 euroa käteistä ja siskolla oli kortti mukana. Ajateltiin, että nostetaan sillä sitten lisää, mutta yhtäkkiä kortti ei toiminutkaan. Se ei toiminut automaatilla nostaessa, eikä kaupassa. Tulihan siinä pieni paniikki, että mikä tässä nyt mättää kun kortilla on rahaa, eikä sillä oltu maksettu missään epämääräisissä liikkeissä. Kello oli niin paljon, että jos olisimme menneet baariin, olisi pitänyt mennä kotiin taksilla=rahat eivät olisi millään riittäneet. Lopulta koko ilta menikin niin säädöksi, että päätettiin mennä vaan kämpille nukkumaan ja ihan sattumalta (ja onneksi) päästiin viimeisellä yöjunalla kotiin. Seuraavana päivänä kortti kuitenkin toimi ihan normaalisti, tiedä sitten mikä siinä oli ollut?

Siinäpä vähän matkasta fiiliksiä! Tulossa on tarkempia vinkkejä erilaisiin paikkoihin ja muutenkin vain kuvapläjäyksiä. So stay tuned! Kertokaahan mitä piditte postauksesta ja onko muilla samanlaisia fiiliksiä Berliinistä :-)

10 kommenttia:

  1. Oon joskus neljä vuotta sitten käyny berliinin reissulla, mut tuntuu kyllä että jäi vielä niin paljon näkemättä:) ens kesänä meinasin reilaamaan, joten ainaki silloin ois hyvä sauma taas pistäytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo todellaki käyt Berliinissä uudestaan sit:) Sieltä löytyy varmasti aina uutta nähtävää!

      Poista
  2. Oi berliini here i come!! Mä tosiaan lähden tuonne nyt tulevana keskiviikkona, enkä yhtään jaksais odottaa! Odotinkin näitä sun postauksia, jos sais vaikka hyviä vinkkejä shoppailu/kahvila ja ruokapaikoista ;) Teidän reissu kuulostaa erittäin onnistuneelta ja sponttaanilta! :) Ihan parasta. Ja hyvä hei kun mainitsit tuon käteis homman, en olis ikinä tullut ajatelleeksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että säkin pääset tuonne, tuut varmasti rakastumaan kyseiseen kaupunkiin! Koitan nyt laittaa mahdollisimman paljon Berliini-aiheisia postauksia, että säkin saat vinkit talteen ennen reissua. Ja hei, ole hyvä, käteinen kannattaa tosiaan muistaa :-)!

      Poista
  3. Teijän reissu kuulostaa niin ihanalta, että mua oikein hävettää, ettei itse kierrelty Berliinissä sen enempää. Olin siis kesän alussa reilamaassa, ja kerettiin viettää lopussa vielä yksi yö Berliinissä. Ei kuitenkaan jakseltu käydä oikein missään - napattiin subit naamaan ja mentiin hotellihuoneeseen nukkumaan :D Pakko palata vielä joku päivä! Julkinen liikenne näytti ainakin toimivan tosi hyvin, ja ihan kivan olonen kaupunki muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, joskus meet käymään sitten ihan kunnon ajan kanssa. Tuolla on niin paljon nähtävää, että muutama päivä hujahtaa sekunnissa ohi :-)!

      Poista
  4. Aaahhh miten upeita kuvia! Ite kävin Berliinissä viime vuonna pääsiäisen ajan ja se oli kyllä aivan liian lyhyt aika! Jotenki se oli niin huipun rento paikka että. <3 Mutta me huomattiin kans tuo englannin taidon puute asiakaspalvelussa ja se ettei kortit käyneet todellakaan monissa paikoissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Joo mulle on aiemmin riittänyt tuo nelipäivänen varsin mainiosti kaupunkilomiin, mutta tuolla tuntui loppuvan aika kesken.. Kyllä silläkin varmasti oli osuutta että saatiin sieltä kavereita ja niiden kanssa olisi voinut puuhailla vaikka mitä :) Uutta reissua sitten vaan kehiin mahdollisimman pian. Joo sanos muuta, tuli meille ihan yllätyksenä.

      Poista