maanantai 3. elokuuta 2015

Liikaa asiaa

rai3 rairai5rai1rai2 Voi pojat sanon minä, tajusin vasta että Berliinistä on julkaisemattomia kuvia vielä joku miljoona. Sen lisäksi on muutakin kuvamateriaalia sekä tulevia juttuja joista haluan tänne kirjoittaa. No eipähän lopu jutut vähään aikaan kesken! Olen saanut sellaisen käsityksen, että te siellä ruutujen toisella puolen tykkäätte lukea reissupostauksia? Toivotaan ainakin niin, sillä niitä kyllä piisaa myös tulevaisuudessakin haha! Ja hei, postaustoiveita saa aina heittää ilmoille sitä mukaa kun niitä ilmenee.

Tämän päivän kuvituksena toimii ensimmäisen Berliinipäivän asukuvat. Lookki oli hyvinkin rento ja vähän sanoisinko myös räjähtänyt neljän tunnin yöunien, lentomatkan, taktisten päiväunien ja kaiken muun sähläyksen jälkeen. Mutta eihän seniin justiinsa oo, ainakin niin kuuluu mun motto.. Oli muuten kiva saapua kohteeseen jo kahdeksan maissa aamulla, kun ehdittiin hyvin ottamaan vähän lepiä ennen päivän kiertelyjä. Ensimmäinen päivä meni pitkälti Alexanderplatzia kiertäessä ja maisemia ihaillessa. Käytiin syömässä eräässä pienessä ravintolassa, mä otin falafel- annoksen ja sisko otti sitä kuuluisaa Döneriä. Ei ollut muuten mikään helppo purtava, kun olivat pistäneet Döneriin ihan pikkuisen tulista chiliä sekaan.. Mä maistoin vähän siskon annoksesta ja kiitin onneani etten sillä kertaa päätynyt samaan annokseen - mä en olisi nimittäin voinut syödä siitä ollenkaan, näin tulisen ruuan ystävä kun en suoranaisesti ole.. Kyllä se ateria siitä huolimatta aika hyvin hupeni, respectit siskolle siis!

Tsau, palataan taas!

2 kommenttia:

  1. OOh Alexanderplatz!! Nyt just iski hirvee ikävä tuonne, äää :( Julkasin myös just ekan berliini postauksen ;) Ihan huippua, että sulla vielä postauksia reissusta jäljellä, musta on ihan lukea mitä kaikkea ootte tehny ja mitä oot tykänny :) Mullakin kuvia ihan liikaa ja yritän karsia niistä vain parhaimmat blogin puolelle, ettei tuu ihan yli annostusta XD

    VastaaPoista