tiistai 25. elokuuta 2015

Uudet ja miellyttävämmät ruokailutottumukset

Heissan! Tänään ajattelin kertoa teille mun uudesta ruokavaliosta, jota oon jo noudattanut ihan huomaamatta vähintäänkin kuukauden päivät. Tää ruokavalio ei sisällä punaista lihaa eikä kanaa. Syön kuitenkin ihan normaalisti maito- sekä muita eläinperäisiä tuotteita. Kalaakin olen alkanut syömään nyt onneksi enemmän.  Hienoin termein kerrottuna taidan olla pesko-lakto-ovo-vege? Mutta väliäkö noilla hienoilla määrityksillä, hah. Olo on ollut huomattavasti kevyempi sen jälkeen, kun olen jättänyt lihan pois ja lisännyt päivittäistä kasvisten määrää. Vaikka syön periaatteessa ihan normaalisti verrattuna edelliseen, täytyy aterioiden koot pitää suurempina ja näin ollen tilaa erilaisille kasviksillekin löytyy runsaasti.

Miksi jätin lihan pois? Mua oli jo pitkään ärsyttänyt ajatus siitä, että mulle lihan syöminen on ollut vain totuttu tapa ihan lapsesta asti. Tottakai olen aina syönyt suhteellisen paljon kasviksia, mutta pääosaa ruokalautasella on usein esittänyt juurikin punainen liha tai vaihtoehtoisesti kana. Nyt lähiaikoina olin muutenkin jo alkanut välttelemään punaista lihaa sen maun takia, josta en liiemmin enää välittänyt, jonka seurauksena söin kanaa lähestulkoon päivittäin. Mitä siitä mahtoi seurata? Totaalinen kyllästyminen. En ollut aiemmin suunnitellut lihan poisjättämistä, mutta yhtenä päivänä mulla vaan tuli sellainen olo, että ei enää. Sen jälkeen olen syönyt lihaa vain muutaman kerran erikoistilanteissa.

kasv Toinen painava syy tähän on se, että kaikkihan me tiedetään lihatuotannon kuormitus maapallolle. Se on jotain ihan järkyttävää (aiheesta löytyy googlettamalla lukemattomat määrät tutkimuksia). Olen itsekin aina tiedostanut sen, mutta en ole jotenkin koskaan ajatellut voivani jättää lihaa pois ruokavaliostani, koska tottumukset. Ei siitä ole kauaakaan, kun muistan sanoneeni "Mä en kyllä vois elää ilman lihaa". Never say never, näin ne mieltymykset muuttuu. Mun ei ole nimittäin tehnyt sitä enää yhtään mieli. Pitäisi antaa kaikelle mahdollisuus, vaikka ajatus siitä vähän hirvittäisikin. Koskaan ei voi tietää mistä tykkää ja mistä ei.

Olin ennen tätä kokeilua jatkuvasti lisännyt kasvispainotteisen ruuan syömistä ja huomasin, kuinka kevyt olo siitä tulee. Liharuuat joita söin, olivat niitä 'helppoja' ruokia mitä syötiin poikaystävän kanssa, mutta olo niiden jälkeen ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin lihattoman aterian jälkeen. Mietin, että miksi syön sellaista ruokaa mitä en välttämättä edes halua syödä? Miksi kasvisruuan pitäisi olla sellainen spesiaalijuttu, jota saan vain harvoissa ja valituissa tilanteissa? Jos miettii skaalaa asteikolla yhdestä kymmeneen, mun fiilis lihaisan aterian jälkeen oli siinä vitosen kodilla - vatsa täynnä, energiat katossa joo, mutta hieman raskas olo. Lihattoman annoksen jälkeen on ihan eri juttu - kevyt mutta täysi olo, energiaa huomattavasti enemmän ja mikä parasta - sitä saa syödä paljon enemmän! kasv1

Kun ruokavaliossa ei enää ole niitä kaikkia tuttuja ja turvallisia elementtejä, on pakostikin totuttava joihinkin uusiin raaka-aineisiin. Itse en ollut aiemmin pahemmin koskaan innostunut mistään pavuista, mutta nyt erilaisia vaihtoehtoja kokeilleena kulutan päivittäin papuja, linssejä, tofua ja välillä esimerkiksi kikherneitä. Olen kokeillut paljon erilaisia ruokia ja oikeastaan yksikään niistä ei ole ollut sellainen mistä en pitäisi! Ravintolassa ollessa on saanut turvautua johonkin muuhun kuin siihen perus leikkeeseen ja laivalla esimerkiksi söin sienten väliin rakennetun hampurilaisen, se oli aika mielenkiintoinen (ja herkullinen) makukokemus! Jotenkin sitä oli ennen vain turvautunut niihin vanhoihin ja helppoihin vaihtoehtoihin tiedostamatta sitä, kuinka paljon herkullisia makuja voi löytyä myös ilman lihaa.

Uskon myös siihen, että kasvisruokavaliolla voidaan vaikuttaa selittämättömän paljon ihmisen mielialaan ja terveyteen sekä yleiseen jaksamiseen arjessa. Katsoin taannoin Netflixistä todella mielenkiintoisen dokumentin, Forks Over Knives, joka kertoo tarinoita kasvisruokavalion ihmeistä ja kuinka sillä saadaan parannettua Perus-Pentin arkisia vaivoja lihavuudesta, huonosta ruokavaliosta ja passiivisuudesta johtuen. Suosittelen kaikkia tsekkaamaan sen, vaikkei lihasta aikoisikaan luopua. Aika vaikuttava pätkä!

Siinäpä lyhyesti tästä aiheesta. Tuntuu, että voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon ja näppäimet vaan sauhuaa kun kirjoitan niin flowssa. Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia aiheesta ja jos sieltä löytyy muitakin lihan poisjättäneitä, kertokaa ihmeessä omia fiiliksiä! Olisi kiva kuulla teidän lempiruokia ja esimerkiksi vinkkauksia hyvistä kasvisravintoloista pääkaupunkiseudulla! :-)

8 kommenttia:

  1. Kiinnostava aihe! Ois mielenkiintosta nähä sun ruokapäiväkirjaa nykysin, jospa siitä sais itekkin vinkkejä kasvisruokiin. :) Ite rakastan jauhelihan makuu mutta nykysin syön useemmin kyllä kasvisruokiakin. Esim. bataatista saa vaikka mitä hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Katsotaan aionko tehdä sellaista, ehkä tulevaisuudessa! Mullakin on vielä vähän nimittäin hakusessa se että kuinka paljon mun pitää oikeasti syödä että saan tarpeeksi energiaa. Mutta toki ruokaohjeita voin tänne jakaa, siinä ei ole mitään ongelmaa :-) Bataatti on kans mun uusi rakkaus!

      Poista
  2. Oi mahtavaa Kata, että oot löytäny itselles sen mieluisimman "tavan" syödä :-) Mäkin oon jo pitkään miettiny kasvisruokavaliota ja oonkin tässä kesän aikana lisänny paaljon enenmmän niitä kunno kasviksia ruokavalioon, enkä pelkkää salaattia ja kurkkua, hah :D Ja voi, niinkuin sanoit kun antaa itselleen mahdollisuuden kokeiluun voi rakastua! Mä aivan rakastunut kasviksiin ja varsinkin bataattiiin, olivat ne missä muodossa tehtyä oioij <3 Muutenkin kasvisruokavalio houkuttaa sen maun ja enerkisyyden takia, ainut että pelkään mistä saan trapeeksi protskua jos jäittäisin kanan tai punaisenlihan pois? :s En usko, että voisin jompaa kumpaa kokonaan jättää syömättä juuri tarvitsemani protskun takia... Mutta aijon (tai sitä tässä on koko ajan työstetty) ainakin vähentää huomattavasti niiden syöntiä, koska mäkin syön aikalailla tottumuksella, "jos kerran sitä kanaa on lautasella ollut niin tulee aina olemaan"- tyyppisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, oon aika iloinen!:) Ja hei, hyvä juttu sullekin, että oot lisänny vihannesten ja kasvisten syöntiä! Ite saan proteiinia paljon just munista ja pavuista yms mutta siinähän se just on, että täytyy ehkä enemmän pitää huolta siitä. Mä kuitenkin käytän maitotuotteita ihan normaalisti niin niistäki saa:) Et ihan rohkeesti kokeilemaan vaan!

      Poista
  3. Hienoa! Oon aina iloinen, kun joku ilmoittaa löytäneensä tämän mainion ruokavalion. Ite olen ollut kasvissyöjä 3v ja lähes vegaani viimeisen vuoden. Ehdottomuus on aina pahasta, joten jäde ja ravintoloiden juustoa sisältävät annokset maistuu edelleen. Mutta kerro toki jos pidemmäksikin aikaa kasvissyöjäksi jäät, mitä hyviä ja huonoja kokemuksia olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä ettei ole ehdoton, kunhan muistaa miksi on tähän ryhtynyt:) Kerron varmasti miten tästä edetään! Kiitos kommentista:)

      Poista
  4. innolla jään odottelemaan ruokapostauksia nyt kun sustakin on kuoriutunut alkava vege ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! Kun musta tuntuu et mul ei oo varastossa mitään muuta ku ruokapostauksia haha:-D

      Poista