maanantai 7. syyskuuta 2015

Tämä kasvisruoka kaikkien on testattava

Heippa! Ihan first of all, vaikka vähän siltä ehkä vaikuttaa, tää blogi ei ole muuttumassa pelkästään ruokabogiksi, heh. Musta tuntuu, että täällä on nyt nähty pelkästään ruoka-aiheisia juttuja lähiaikoina ja mä osaankin antaa sille hyvän syyn! Ihan jo tietysti sen takia, että oon ihan uudella tavalla kiinnostunut koko hommasta ja bloggaan niistä jutuista jotka mua kiinnostaa. Mutta myös ehkä siksi, että mä en ole saanut pitkään aikaan mitään muuta kuvamateriaalia ruokakuvien lisäksi, sillä säät ovat olleet mitä on ja ruokakuvia voi ottaa lähes milloin tahansa vaan kun on jaksanut kokkailla yhtään mitään! Mutta siis älkää peljätkö, suunnitteilla on myös muiden aihepiirien postauksia, älkää kadotko mihinkään heh.vn

Ajattelin tulla nyt vinkkaamaan teille tosi hyvästä kasvisruuasta, josta on kehkeytynyt oma lemppari lähiaikoina. Tämä ateria oli itseasiassa ihka ensimmäinen kasvisateria jota olin itse tekemässä ja ihastuin siihen päätäpahkaa. Lauran kanssa kokkailtiin tätä monta kuukautta sitten ja sen jälkeen olen syönyt samantyylistä viikottain. Tää on tosi raikas, maukas, ravitseva ja värikäs annos!

Mistä ateria koostui?
Uunissa rapeiksi paistetuista bataateista,
Pannulla paistetuista ja maustetuista kikherneistä,
Pannulla paistetusta lehtikaalista,
Porkkana- ja kesäkurpitsasiivuista, jotka pehmitettiin kattilassa öljyn kera,
Avocadotahnasta, jossa mukana hieman mausteita ja sitruunaa.

Sitten vaan sörssätään kaikki sekaisin ja nautitaan. Oi vitsi miten herkullista! Suosittelen testaamaan. Ja jos vatsa ei tykkää kikherneistä niin tilalle voi laittaa vaikka papuja tai vaikka kanaa jos sitä haluaa käyttää.
vn1

Mä oon niin iloinen, että musta on tullut kokeilevaisempi keittiössä. Oon kokeillut paljon erilaisia ruokia ja ihme kyllä, yksikään niistä ei ole vielä pettänyt. Kaikki ovat olleet tosi hyviä! Täytyy vaan rohkeasti kokeilla kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Musta tuntuu nyt, että ennen oon syönyt niin yksitoikkoisesti samoja raaka-aineita, etten ole millään voinut saada kaikkia tarvittavia ravinto-aineita. En tiedä sitä varmaksi, mutta veikkaan niin. Onneksi nyt ovat asiat paremmin ja nautin joka ikisestä ateriasta jonka suuhuni pistän! Kokeilkaa tekin.

Ihanaa maanantaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Mä fiilistelen näitä ruokapostauksia, peukkupeukkupeukku!! Oon kanssa innostunut (vegaani)ruoanlaitosta ihan uudella tavalla, siitä olen tosi iloinen :-) tää resepti menee ehdottomasti testiin, kuulostaa ja näyttää älyttömän hyvältä! <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa! Tosi kiva kuulla :-) Kokeile ihmeessä, tää on super hyvää!

      Poista
  2. Onpa hyvän näköstä! Pitääpä kokeilla, tarpeeksi helppo ruokaohje munkin kaltaiselle laiskalle kokille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin sit vaan kokkailemaan, tää ei tosiaan vaadi yhtään sen enempää taitoa kuin makaronin keittäminenkään;-)!

      Poista
  3. Oi kuinka hyvältä näyttää! Täytyy kyllä testata itsekin :)

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Apua, tä menee testiin! Ihana kun on niin monta "erikoisempaa" elementtiä samassa. Multa löytyy luovuutta yleensä joko paistaa kikherneet tai sitten työntää noi bataatit uuniin. Hitto, tä menee niin kokeiluun! Oon muutenkin eksynyt tänne nyt muutamaan kertaan, pitäis varmaan pikkuhiljaa painaa tota lukijaksi nappia.. :-D

    -ss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jee! Ei vitsi tuun iloseks kun haluutte kokeilla tätä:-) Tässä tosiaan on monta kivaa elementtiä, eikä ne petä! Haha no liityppä lukijaksi jos eksyt tänne useamminkin ;-)

      Poista
  5. Oooh, näyttää niin herkulliselta! Laitetaan testiin ja kiitos kovasti ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  6. Mulla on varmaan just tuo, että ykstoikkosesti samoja raaka-aineita kokoajan.. Pitäis rohkeammin vaan kokeilla uutta ja uusia raaka-aineita! Mun ongelma on ehkä vähän se, etten "uskalla" kokeilla mitään ilman reseptiä ja inhoan sitä kun joudun kattelemaan reseptiä, joten yleensä siis teen vaan niitä samoja, mitä osaan ilman reseptejä.... :D Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, mä kyl tavallaan ymmärrän sua koska oon iteki laiska lukee liian tarkkoja reseptejä! Mut esimerkiks tää on tosi helppo, eikä kummempaa reseptii tarvi kunhan muistaa nää raaka-aineet :) Kokeile rohkeesti uusia juttuja, mäki oon löytäny paljon uusia lemppareita sitä kautta!

      Poista