perjantai 9. lokakuuta 2015

Hetkessä elämisestä

Sunnuntai ilta. Pakko katsoa kalenterista seuraavan viikon menot. Heti maanantaista alkaa touhotus, suunnitelmia sinne tänne, ristiin rastiin. Jes, ensi viikolla yksi vapaapäivä ilman mitään suunnitelmia. Lopulta saatan siihenkin hoitaa jotain menoa? Suunnitelmat check, eikun suorittamaan.

Tätä oli arkeni ennen. Tungin kalenterini sivut täyteen ohjelmaa ja jos se näytti liian tyhjältä, saatoin jopa ahdistua. Mitä mä kaikella vapaa-ajallani sitten teen, jos mulla ei ole paljoa suunnitelmia? Mielestäni kaiken piti olla tarkkaan valmiiksi suunniteltua, muuten mikään ei onnistuisi.     IMG_9939 Ajatuskin ahdistaa, että eläisin nykyään samalla tavalla. Lähiaikoina olen oppinut nauttimaan omasta ajasta, tekemättömyydestä, suunnittelemattomuudesta. En ahdistu, jos minulla ei ole seuraavalle viikolle hirveästi sovittua ohjelmaa, päinvastoin. Huokaisen helpotuksesta, kun saan tehdä mitä haluan. Voin sopia menoa kahden sekunnin varoitusajalla, jos niin haluan. Voin mennä salille siihen aikaan päivästä kuin vaan haluan. Voin tehdä mieleisiä asioita silloin kun haluan. Helpotuksen huokaus.IMG_9926 Olen oppinut hetkessä elämisen jalon taidon. Kun ei suunnittele päätä pahkaa kaikkia juttuja valmiiksi, tulee alttiiksi uusille ja kiehtoville kokemuksille. Olen nauttinut siitä, että vaikka en seuraavan päivän ohjelmaa tiedäkään, saatan illalla sopia ystäväni kanssa meneväni seuraavana aamuna uuden kirjan julkistamistilaisuuteen tai lähteä tunnin varoitusajalla rentouttavalle joogatunnille. Tämä juuri on sitä hetkessä elämistä - tehdä sellaisia juttuja joita sillä kyseisellä hetkellä mieli tekee. IMG_9934 Vaikka pieni suunnitelmallisuus onkin aina hyvästä, pyrin jatkamaan tätä linjaa mahdollisimman pitkään. En halua enää palata siihen tyyliin, jossa kaikki oli pilkun päälle mietittyä. Sehän alkaa stressaamaan hirveästi, kun kaiken pitäisi mennä kuin elokuvissa. Tai Strömsössä. Mä mielummin elän vähän haahuillen ja heilahdellen, koska siten ne parhaat kokemukset ja fiilikset syntyy. Eläen. IMG_9928 Nyt mä lähden hoitamaan asioita, joiden hoitamisesta päätin puoli tuntia sitten. Viettäkää ihana ja aurinkoinen viikonloppu!

2 kommenttia:

  1. Ihana muru <3 ikävä sun höpötyksiä !! Onneks voi aina blogii lukee kuitenki :)

    VastaaPoista