lauantai 7. syyskuuta 2013

AAMUN LENKKIÄ JA ASIAA JUOKSEMISESTA

Täältä tulloo rehellisiä lenkin jälkeisiä kuvia! Kävin äsken juoksemassa viiden kilsan lenkin ja meinasin kuolla kuumuuteen (tai no, kuolla ja kuolla..), kun arvioin taas ton vaatetarpeen pikkusen yli.. Laitoin nimittäin pitkän paidan ja pitkät housut, kun kuvittelin, että ulkona olis just sellanen ilma, et siellä näyttää vaan lämpimältä. Mutta siellähän on helle! No, tosi hyvällä fiiliksellä taas mentiin ja vaikka ennen lenkkiä pohdin pitkään, kumpaa reittiä aion mennä - tasaista maastoa vai erään mäkisen pururatareitin - selviydyin kunnialla jälkimmäisestä jee! Kyllä eiliset irtokarkit sai kunnolla taas kyytiä hah :-D Mulla on lenkin jälkeen aina niin mielettömän hyvä fiilis, sitä ei voi kuvailla jos ei ole itse kokenut - eli kaikki vaan lenkkipoluille mars!
IMG_7369 IMG_7371 IMG_7370
Kerron vähän mun juoksutaustasta, joka ei ole siis pitkä tai ihmeellinen. Haluan vaan kertoa teille, kuinka juoksemisesta on lyhyen ajan sisällä tullut mulle pakonomaisen liikuntamuodon sijasta nautinnollinen rentoutumisen kohde. Niin kauan kuin muistan, oon vihannut juoksemista. Ala-asteelta lähtien liikuntatunneilla juoksujutut ei olleet koskaan mitään lemppareita. Yläasteella puolestaan jokasyksyiset 1500m juoksutestit oli mun mielestä hirveimpiä ikinä ja olin aina ihan kuollut niiden jälkeen. Muistan vielä hyvin, kun seiskaluokalla olin juuri juossut sen, makasin urheilukentän nurmikolla ja meinasin samaan aikaan pyörtyä ja oksentaa. Se oli varmasti yksi niistä hetkistä, kun virallisesti julistin vihaavani juoksua.

Myöhemmin yläasteella mulle alkoi kuitenkin tulla kuvioihin säännöllinen liikunta - ensin tanssimisen merkeissä ja myöhemmin kuntosalilla käymisen ansiosta. Silloinen treenaaminen oli vähän mitä nyt oli, mutta pyrin kuitenkin liikkumaan kohtuupaljon. Samalla myös kunto ja kestävyys koheni. Jokavuotiset 1500m juoksuajat paranivat aina hiukan kolmen vuoden aikana. Siinä vaiheessa aloin jopa joskus  käymään vapaaehtoisesti lenkeillä, koska olin hoksannut sen olevan tosi tehokas kalorien kuluttaja (kyllä, tässä vaiheessa nuoruutta mä en ollut vielä hoksannutkaan liikunnan tuomaa iloa). Kuitenkin lenkkien jälkeen olin aina ihan kuollut, koska en ollut vielä löytänyt itselleni edullisinta juoksutapaa ja -tahtia.

Tällainen meininki jatkui lukioon asti, kunnes aloin enemmän kiinnostua juoksemisesta. Erään hyvän lukioystävän kanssa alettiin lenkkeillä yhdessä ja saatiin toisiltamme vinkkejä juoksemiseen. Oli kivaa, kun sai jakaa kokemuksia toisen kanssa! Eräänä päivänä kaverin yllyttämänä juostiin lähes 10 kilometrin lenkki - silloin olin todellakin ylittänyt itseni. Siitä lähtien oon yrittänyt etsiä omaa juoksutyyliä ja pikkuhiljaa oon myös löytänyt - ja pitänyt sen. Nykyään tää on mulle terapiaa. Kun on paha olo, lähden salille tai juoksemaan, en ryyppäämään tai ostamaan kasaa karkkeja (niin kuin ennen saatoin tehdä). Siinä ei ole mitään väärää, mutta tää uusi tapa toimii mulle paljon paremmin.

Kerroin tän, koska tiedän siellä ruudun takanakin olevan ihmisiä, jotka luulevat vihaavansa juoksemista. Ette ole vaan oppineet tekemään sitä omalla tavallanne! Haastan teidät kaikki jotka luette tätä, että ensi viikolla teette edes jonkinlaisen lenkin - jos olet tottunut vaan kävelemään; yritä juosta edes viiden minuutin ajan putkeen. Jos olet tottunut juoksemaan jo ennestään; yritä juosta 10 minuuttia pidempään kuin yleensä. Mä yritän kans tarttua haasteeseen!

Tulkaa ihmeessä kertomaan, miten onnistuitte :-)


5 kommenttia:

  1. Julistin ite kans tän vuoden kevääseen asti vihaavani juoksemista, seiskan juoksutestiä odotin kauhulla useita viikkoja etukäteen. Kävin usean kerran viikossa lenkillä ja aina joskus yritin vähän hölkätä, mutta siitä ei tullut mitään. Kerran kumminkin lähdin pururadalle ja päätin jostain syystä juosta/hölkätä. Ja jaksoin yllättäen jonku seitsemän kilsaa! Siitä lähtien oon juoksennellu, hitaasti ja epävarmasti yleensä, mutta tähän todellaki jää koukkuun:) Aluksi mulla oli myös se ongelma, etten halua että kukaa näkee ku juoksen sillä olin niin "huono" hah:D Nykyään uskaltaudun jo vähä suosituimmillekki reiteillä ja oon muutaman kerran jaksanu juosta yli 10km, hidas olen mutta ah se fiilis ku on ylittäny itsensä ja koko kroppa on ihan liekeissä haha:D Oon ehkä vähän liian vaativa itteäni kohtaan, jos juoksu ei kuljekkaan oon tosi pettyny, mutta tostakin asenteesta pääsen pikkuhiljaa eroon:)
    Tulipas tästä avautuminen, mutta oli jotenki kiva kuulla, että jollakin on samantyyppisiä kokemuksia tän asian kans:) Juoksu on parhaimmillaan niin hyvää terapiaa !

    VastaaPoista
  2. Mulla on lähes ihan samanlainen tarina juoksuvihasta kun sulla! :D harrastin 7 vuotta yleisurheilua ja kevään&syksyn kuntokaudet oli ihan kamalia.. Yritin aina skipata reenejä ettei vaan olis tarvinnu mennä lenkkeileen. Lukion alussa alotin sitten lenkkeileen äitin inspiroimana. Äiti on ollu aina superhyvässä kunnossa ja juossu n. 10 puolimaratoniakin. Alotin ihan 3km lenkeillä ja pikku hiljaa siihen jäi koukkuun! Talvisin en kyllä edelleenkään tykkää juosta, mutta ehkä tänä vuonna yritän.. Nyt tänä päivänä oon juossu 4 puolimaratonia ja rakastan juoksemista aivan hullun lailla! :)
    Hyvää lenkkisyksyä sulle!!

    VastaaPoista
  3. juu-u juu-u mä lähen taas huomenna aamusta lenkille!!! tänään tein lihaskuntoa ;) hyvin kirjotettu teksti muuten, go kata! :)

    VastaaPoista
  4. Hei ihana kuulla muidenkin juoksuhistoriasta:) Sen kyllä huomaa, että mitä vaan oppii rakastamaan, kun antaa sille mahdollisuuden! Hyviä lenkkeilyjä muillekkin:)

    K: Hei hyvä!! Kiitos:)

    VastaaPoista
  5. Hei pystyisiks säätää tota tekstipohjaa vähä, ku noist vikoist sanoist tahtoo jäädä osa piiloon :/ Ois mukavempaa lukee sujuvasti koko tekstii, ettei tartte arvuutel rivin vikat sanat :-)

    Tiina

    VastaaPoista