tiistai 9. elokuuta 2016

Paras sekä monipuolisin brunssi

Elämä ei ole aina täydellistä, mutta juuri siksi näistä arjen pienistä hetkistä osaakin nauttia entistä enemmän. Järjestimme viime lauantaina tyttöjen kanssa herkullisen brunssin, joka koostui hirveän hyvistä ruuista, kahvista, musiikista sekä tyttöjen jutuista. Ihan parasta! Tarjolla oli vähän erilaisia sämpylöitä, chiapuuroa, minttu-suklaa-raakakakkua, hedelmiä, suklaata, smoothiebowleja.. Pakko sanoa, että tämä oli toden totta paras brunssi aikoihin.


Tuntuu siltä, että arki on tällä hetkellä kiireisempää kuin haluaisin. Liian harvoin on oikeasti aikaa harrastaa tällaisia juttuja ilman mitään kiireitä ja velvotteita. Tänä kauniina lauantaina oli maailman ihaninta vaan istua tyynyillä, syödä hyvää ruokaa ja nauttia rakkaiden ystävien seurasta. Kiitos Aino ja Laura <3


Smoothiebowl:

banaania

pakastemangoa

pakastepinaattia

vaniljaheraa

loraus kauramaitoa

ripaus vaniljaa

Smoothie valmistetaan kärsivällisesti blendaillen vähäisen nesteen kera ja lopputuloksena on ihanan kermaista ja lusikoitavaa jumalten ruokaa. Päälle kaikkea mitä kaapista löytyy - mun mielestä parhautta on rapeiden ja pehmeiden koristeiden kombo. Rouskuvat pähkinät, pehmeä banaani ja toffeemaiset mulperit ovat yksiä lemppareista. Kaikenlaiset siemenet, hedelmät, hiutaleet, marjat ja muut vastaavat ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja! Nämä bowlit kruunasivat Foodien raakasuklaalla päällystetyt parapähkinät - rakkautta!! 


Kesäkurpitsasämpylät:
3 dl Foodinin kurpitsansiemenjauhoa
3dl tattarijauhoa
1 kananmuna tai 1tl psylliumia
keskikokoinen kesäkurpitsa tai puolikas isosta kesäkurpitsasta
0,5dl oliiviöljyä tai sulaa kookosöljyä
2-3dl vettä
1 tl leivinjauhetta
HUOM! Koska taikina ei sisällä hiivaa, sämpylöistä ei tule kovin muhkeita. Jos haluat muhkeampia sämpylöitä, lisää taikinaan pussillinen kuivahiivaa ja aloita taikinan valmistus sekoittamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen. Veden määrä on silloin sama, kuin reseptissä.
Laita uuni lämpeämään 200°C. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Raasta sekaan kesäkurpitsa ja öljy, ja sekoita. Lisää lopuksi vielä vesi (lisää ensin vain 2dl ja jos taikina on silloin sopivan kosteaa, muttei liian löysää, älä lisää enää vettä. Muotoile taikinasta noin nyrkin kokoisia paloja leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista noin 30min.
Resepti: Laura Laukka

Kakkuun tai chiapuuroon en valitettavasti osaa kertoa reseptiä. Aino oli valmistanut puuron ja kakku  puolestaan oli peräisin Magnesia -festivaaleilta. Molemmat oli ihan älyttömän hyviä! Tuo kakku oli todella tuhtia, mutta niin herkullista että sitä oli pakko syödä vähän enemmän kuin olisi oikeasti jaksanut. Minttu-suklaa ei petä koskaan! 


Oli aika kivaa syödä lattialla, se toi hieman vaihtelua normirutiineihin. Olimme kylässä Lauran ja hänen poikaystävänsä uudessa asunnossa, jossa ei ollut vielä ruokapöytää. Eihän me mihinkään ruokapöytää tarvita, oli kukkia ja kaikkea! 


Kunpa saisin useammin nauttia tällaisesta aamiaisesta upean seuran kera. Elämän suuret pienet ilot, ah!  Lähteekö reseptit kokeiluun?

Millainen mahtaa olla teidän täydellinen lauantaiaamu?

6 kommenttia:

  1. Se et oisin ollu tos vieres <3

    xxo,
    Janina
    www.fittimes.net

    VastaaPoista
  2. Oi nam mitä kaikkia herkkuja! Täytyy kyllä itsekkin väsästä sitten viikonloppuna brunssi <3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oooh, nam!! Superherkullisen näköstä ja kuulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli kyllä parhaat herkut piiiitkiin aikoihin! <3

      Poista