torstai 29. syyskuuta 2016

Asioilla on tapana järjestyä

Kulunut puolitoistaviikkoinen on ollut yksi elämäni pisimmistä sekä turhauttavimmista.

Se on ollut sellaista tunteiden vuoristorataa, ettei ole toista samanlaista nähty - iloa, surua, turhautuneisuutta, hiipumatonta toivoa, itsensä tsemppaamista, rakkautta läheisiin ja ajoittain jopa pientä masentuneisuutta. Olen suhannut ympäri ämpäri kaupunkia asuntonäytöissä, koulujutuissa, töissä, tapaamisissa ja kaikessa mahdollisessa. Olipahan meillä pari Englannin vierastakin tässä yökyläilemässä, ja onneksi olivat - meillä oli ihanaa! On kuitenkin ollut vähän liian monta rautaa tulessa, eikä se oikeen sovi mulle.
Tiedättekö, mä olen nyt ehkä taas vähän fiksumpi ja kokeneempi aikuinen. Oon kokenut taas uuden asian tässä hullunkurisessa elämässä. Ja ei, en nauttinut siitä, että oltiin epätietoisia meidän tulevaisuudesta ja asumiskuvioista. En todellakaan nauttinut siitä, että jouduin stressaamaan raha-asioista sekä talven matkasuunnitelmista sekä pelkäämään niiden peruuntumisesta. Puhun menneessä aikamuodossa, nimittäin..
Kävimme eilen eräässä asuntonäytössä. Ja kun astuimme ovesta sisään, tunsimme sen. Tiedettiin heti, että se on paikka jossa me halutaan asua. Vaaleat pinnat, tilava ja uusi avokeittiö (astianpesukone!!!! Voidaanko pitää pieni hetki tän ylistämiselle, oikeesti mä olen niin onnellinen. For realz), kolme huonetta ja sauna. Jep. Jep. JEP.

Tää tuntuu niin käsittämättömältä, että löydettiin kuin löydettiinkin noin hyvä yksilö näin nopeasti. Mä oon vähän sekaisin tällä hetkellä, että antakaa anteeksi jos tää mun ulosanti ei ole mitään maailman parhainta. Mut hei, me muutetaan kuukauden päästä!
Mä olen sanoinkuvailemattoman kiitollinen kaikesta siitä tsempistä, jota ollaan saatu osaksemme niin läheisiltä kuin tuntemattomiltakin. Olen saanut viestejä täällä sekä snäpissä - kannustusta sekä toivoa tulevaan. Ystävät ovat pyyteettömästi auttaneet asuntojen etsinnässä ja kyselleet tilannepäivityksiä. En mä voi edes sitä tarpeeksi sanoa: rakastan teitä <3 Välillä sitä meinasi vaan jäädä omien ajatustensa vangiksi, kun stressi meinasi ottaa tilanteessa pääroolin. Ulkopuolisten luotto siihen, että asiat hoituu kyllä, antoi sitä kuuluisaa toivoa. 
kuvat: Assi

Kyllä mä olen koko ajan koittanut pitää mielessä sen, että asioilla on tapana järjestyä. Mä olin välillä ihan maani myynyt, kun jokin asuntonäyttö ei yhtään vastannut omia odotuksia tai se kaatui pikkuseikkoihin (esimerkiksi 3000 euron takuuvuokraan, joo kiitos hei meillä ei taida olla niin paljoa ylimääräistä), mutta halusin koko ajan uskoa siihen, että juuri ne pikkuseikat oli tarkoituksella meidän edessä ja ne asunnot oli tarkoitettu jollekin toiselle. Nyt kun se oikea asunto on löytynyt, kaikki tuntuu oikealta ja oikeastaan en malttaisi odottaa että päästään muuttamaan sinne.

Ah, elämä. Sä se osaat aina yllättää - niin hyvässä kuin pahassakin. Ja eikö se niin mene, että mikään tässä elämässä ei ole yhtä varmaa kuin muutos? Se on väistämätöntä, mutta opettavaista ja vahvistavaa. Se muutos pitää meidät liikkeellä ja tällä hetkellä mä olen iloinen että se päätti astua meidän ovesta sisään.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Salaisuus kuvien takana

Seuraavaksi pieni tarina näiden kuvien takaa, por favor. 

Hamuiltiin meille jotain raffimpaa kuvauslokaatiota ja ekana mieleen tuli Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Ella oli kuullut, että ne on purettu, mutta meidän oli pakko käydä katsastamassa josko niitä olisi vielä pystyssä - just in case. Ajettiin Laajasalon perukoille pitkän tien päähän ja parkkeerattiin auto kääntöpaikalle. Mietin, etä ollaankohan me oikeassa paikassa, kun alueella oli näkymät kovasti muuttuneet rakennustyömaiden vuoksi. Löysimme erään metsäpolun, joka näytti mielestäni tutulta ja lähdettiin kulkemaan sitä pitkin. Ilmeisesti tuo tie oli työmaa-aluetta, mutta kiellosta huolimatta käveltiin metsän siimekseen, koska noh, me ei haluttu luovuttaa meidän vision suhteen.
Käveltiin hetki, kunnes kuulimme edestämme traktorin ääntä. "Ei saakeli, tuolta tulee joku" ja epämääräistä hötiköimistä viereisen rämeikön suuntaan. Hypättiin sinne piiloon ja esitettiin ottavamme kuvia rämeiköstä. Naurettiin lähes vedet silmissä sille, kuinka hölmöiksi me itsemme tunsimme - samalla traktori porhalsi ohitsemme sen suurempaa huomiota kiinnittämättä.
Kävelimme eteenpäin metsässä, jonka polku ei vaikuttanut yhtään tutulta. Kävelimme kuitenkin eteenpäin, sillä talot oli löydettävä hinnalla millä hyvänsä. Lopulta saavuimme tien päähän, jossa kuvauslokaatiomme nökötti kaikessa siinä karmivuudessaan: autiotalo täynnä graffiteja, ränsistyneitä ovenkarmeja, kirkkoveneitä seinällä jos toisella ja selkäpiitä karmivaa hiljaisuutta. Jep, tää on niin meidän mesta.
Mentiin sisään ja tsekattiin huoneet: all clear (eli ei yhtäkään juoppoa tai murhaajaa yllättämässä meitä). Sitten aloimme kuvaamaan ja ihan kivojahan niistä tuli, ei vaan oikein löydetty sitä hakemaamme fiilistä. Tiedättekö, ihan kivoja kuvia, mutta jokin niistä puuttui. Jossain vaiheessa ehdotin Ellalle, että hän voisi potkia lattialla olevaa kiveä ja roskaa ja mä räpsisin siitä kuvia. Siitä ei tullut yhtään mitään luovan kaunista, mutta sen sivutuotteena huomasimme roskan pöllyävän ilmassa auringonvaloa vasten. Ja siitä se ajatus sitten lähtikin.
Malli: Ella Elers

Lopputuloksena yhdet mageimmista kuvista ever. Ja me molemmat pompittiin tasajalkaa, kun oltiin niin tyytyväisiä niihin. 

Kyllä oli kaiken vaivan arvoista, vai mitä mieltä olette?

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kun oon hauras kuin viljaa

Se liike, jonka tahdis täytyy pysyy liikkeel 
Ohjaa mun mieltä kun ei voimaa 
Nojaa tuulta vasten paikallaan 
Annan kuljettaa 
Ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissaan 
Juoksija lähtökuopissaan 
Irrotessaan telineistä, laittaa silmät kii

Vedä mut suojaan, kisko mut liikkuvast autosta
Ja pysäytä liike pidä kii riippumat mistään
Kun oon hauras kuin viljaa, viljaa
Ja toivon et löydät mut pellolta
Vaik meit on miljoona


Minä auton takapenkillä
Otsa vasten ikkunaa
Ja liikun, vaik tulin tänne istumaan
En tunne edes kaukaisesti auton ohjaajaa
Keskellä liikenteen
En tiedä minne mä meen

PistePiste - Viljaa

xx, Kata