Kotona ollaan taas.
Ihastuimme Berliinin katuihin, ravintoloihin ja tunnelmallisiin kahviloihin. Yllätyttiin, eksyttiin, välillä nälkäpäissä kiukuteltiin, herkuteltiin, suunniteltiin ja oltiin suunnittelematta, nautittiin luksushotellin antimista, käytiin katsomassa eksoottisia eläimiä, käveltiin jalkamme kipeiksi ja kärsittiin molemmat polvikivusta, herättiin aikaisin ja mentiin hotellin kuntosalille treenaamaan, shoppailtiin hillitysti, ärsyynnyttiin metrolinjoista ja niiden ajoittaisesta epäselvyydestä ja lopuksi kärsittiin paluulennolla epämukavasta tilanpuutteesta sekä turbulenssista (hajuyllätyksiä jättävästä vierustoverista puhumattakaan). Kokonaisuudessaan meillä oli kyllä todella huippu reissu!
Kuvista saatte varmasti hyvän käsityksen yleisestä fiiliksestä, joten jätetään sen kummemmat selitykset muihin postauksiin. Tulossa on ainakin ravintolavinkkauksia ja lisää fiiliskuvia. Musta oli ihanaa kun sain juuri ennen reissua hankittua uuden kameran, niin olinhan mä vähän kikseissä siitä sitten. Välittyykö innostuis myös sinne puolelle ruutuja? :)
Reissussa on aina ihana olla ja vaikka kuinka tykkäisikin jatkaa heilumista ympäriinsä, on aina ihana palata kotiin tuttujen rutiinien pariin. Oma sänky, tyhjä jääkaappi, lataamaton bussikortti sekä arjen alkukankeus on ihan parasta just nyt. Kun olen taas nähnyt uusia juttuja toisaalla, voin keskittyä omiin juttuihin taas täällä kotona. Ihana olla täällä taas. Ihana laittaa normaalia kotiruokaa, istua tietokoneen ääreen, muokata kuvia, selata blogeja, juoda hyvää kahvia (tuolla kun monet kahvit oli mun mielestä ihan hirveän makuisia), katsoa lemppareita tv- sarjoja ja nähdä rakkaita ihmisiä. Ah.
Palataan taas,
Katarina
WAU mitä kuvia!! Näistä kyllä välittyy niin sitä ihanaa ja rentoa reissu fiilistä! <3 Tuli ittellekkin niin hyvä olo näitä katellessa ja suuuri ikävä berliiniä!! Ää mäkin haluuun!! Ja vitsit tuo lentokoneesta otettu kuva on kyllä niin upea, tuo punertava taivaanranta ja kaikki! Jäin ihan tuijottamaan, että ihanko oikeesti oot moisen otoksen napannu 8-)
VastaaPoistaJa se on kyllä totta, että aina onnistuneen reissun jälkeen on ihana palta kotiin niihin normi arkiaskareisiin, vaikka saattaa ne aluksi vähän nihkeltä tuntua, reissu tuo kyllä varmasti myös hyvää buustia arkeen :´)