Tarina koulusta ja työelämästä

Moi!

Sain inspiraatiota teidän kysymyksistä ja päätin jo nyt toteuttaa tämän duuni/koulu-postauksen. Kiitos kysymyksistä tätä varten!

Aloitetaan vaikka siitä, että olen tällä hetkellä sekä koulussa että työelämässä. Koulussa en ole enää pitkään aikaan käynyt sen perinteisen mallin mukaisesti, vaan tehnyt projekteja etänä ja omatoimisesti. Koulupaikkana toimii Laurea ja musta tulee tradenomi, toivottavasti jo joulukuuhun mennessä. Jäljellä on enää opinnäytetyö, jota olemme saaneet alulle, minkä lisäksi haalittavana on muutamia opintopisteitä sieltä sun täältä. Suoraan sanottuna koulu ei kiinnosta tällä hetkellä pätkän vertaa, mutta olen päättänyt suorittaa sen kunnialla loppuun ja valmistua ajoissa. Tässä vaiheessa kyse on enää vain itsekurista ja tahdonvoimasta, mikäli haluaa valmistua ajoissa - niin loppusuoralla ollaan jo. 

Millaista ammattikorkeakoulussa opiskelu on ollut? Tähän on hieman vaikea vastata, nimittäin koulun suhteen mulla on ollut todella vaihtelevia kausia. Aluksi oli tosi kivaa ja mielenkiintoista, projekteja oli usein ja koulussa näki paljon kavereita ja niin edelleen. Vaikka meillä onkin projektipainotteinen toteutusmuoto, eli ei paljoa mitään pakollisia läsnäolotunteja, tuli koulukavereita nähtyä tosi usein ja oli sellainen 'oikea' koulurytmi. Kävin koulun ohella ärrällä töissä ja oli sinänsä tosi hyvä boogie. 

Yhdessä vaiheessa mulla olikin tosi vähän kursseja, vaikka olinkin ottanut niitä täysin opetussuunnitelman mukaisesti. Mulla oli liikaa vapaata aikaa, enkä oikein osannut suhtautua siihen oikealla tavalla. Toisaalta olisin voinut ottaa lisää kursseja, mutta mietin aina tsemppaavani ja keksiväni erinäistä tekemistä arkipäiville. Kävin edelleen ärrällä töissä, mutta elämä tuntui aika tyhjältä. Tästä eteenpäin osasin ottaa enemmän työvuoroja ja asennoitua siihen, että koulu ei vaadi multa niin paljoa aikaa, kuin olin aiemmin kuvitellut. Ja tämä oli tosi ristiriitaista - kukapa ei haluaisi paljoa vapaata aikaa ja silti suorittaa koulua tavoitteiden mukaisesti ja ohessa ehtii käymään vielä töissäkin? Se ei sopinut mulle, koska elämässä ei ollut kunnon rutiineja. 

Kun meillä tuli ajankohtaiseksi etsiä itsellemme työharjoittelupaikkaa, ajattelin haluavani jonnekin, missä voisin kuvitella työskenteleväni jatkossakin. En halunnut 'vaan' johonkin, vaan mieluummin hain paikkoja vähän boksin ulkopuolelta ja pääosin otin yhteyttä media- ja mainostoimistoihin. En tiedä miksi, mutta ne olivat aina kiehtoneet mua. Ja koska meidän koulun vaatimukset harjoittelupaikan suhteen eivät olleet mitenkään tiukat, laitoin rohkeasti kaikkiin mielenkiintoisiin paikkoihin hakemusta vetämään. Pääsin erääseen mainostoimistoon haastatteluun ja lopulta minut palkattiin sinne puolen vuoden mittaiselle jaksolle toimistoharjoittelijaksi. Työnkuvaani kuului taloushallinnon tehtävissä jeesaaminen, erinäisten juoksevien asioiden hoitaminen ja oikeastaan kaikessa mahdollisessa jeesaaminen. Puolessa vuodessa työpaikan yhteisöstä tuli mulle tosi rakas perhe ja oli tosi kova paikka lähteä sieltä vuosi sitten elokuussa. 

Tähän aikaan jatkoin vielä koulua ja aloin tekemään enemmän freelancer-töitä valokuvaajana. Olin vuoden alussa perustanut oman toiminimen ja yritin hankkia itselleni mahdollisimman paljon keikkaa koulun ohella. Sain jalkani oven väliin erään toimitilan kollektiivista, jossa olin mukana parisen kuukautta. Arkipäiviini kuului vähän kouluhommia, muuttuvia aikatauluja, rahahuolia, satunnaisia kuvauskeikkoja, opiskelijatukien kuumeista odottelua ja tyytymättömyyttä elämäntilanteeseen. Olin aina ajatellut, että friikkuhommat sopisivat minulle, olenhan määrätietoinen ja järjestelmällinen tyyppi, varmasti osaan hoitaa aikatauluni siten, että saan itseäni niskasta kiinni asioiden hoitamisen suhteen. Olin väärässä. Ilman päivittäisiä rutiineja sekä kohtaamisia mun elämä tuntui usein tosi tyhjältä. Olinhan viimeisen puolen vuoden ajan tottunut ihaniin työkavereihin, aamuherätyksiin ja rutiineihin ylipäätään. Suoraan sanottuna se ärsytti tosi paljon, etten sopeutunut tähän elämäntyyliin niin hyvin, kuin olisin toivonut. 

Kävin harva se päivä vierailemassa vanhalla harkkapaikallani, ihan vaan hengailemassa vanhojen työkavereiden kanssa. Heitettiin siitä läppää, kuinka no life olin kaiken sen vapaa-aikani kanssa ja kerran meidän toimari kysyikin, että eikö mulla ole muuta tekemistä :D Menin oikeasti aina välillä kuluttamaan aikaani sinne, ja tää kuulostaa niin hassulta tässä vaiheessa. Mulla oli oikeasti ihan liikaa vapaata aikaa :D Jossain vaiheessa laitoin tänne mestaan työhakemuksen, mutta toimari ei koskaan vastannut mun meiliin. Siitä huolimatta kuumottelin häntä (<3) koko ajan siitä, että nyt mä tarttisin duunia ja voivat soittaa mulle ihan koska tahansa.

Tuli tammikuu 2017. Sain puhelun täältä mun vanhasta harkkapaikasta ja sieltä kysyttiin, että kiinnostaisko mua tulla jeesaamaan yhteen tiimiin, jossa on paraikaa henkilöstövajetta. Ööööö. Ootas. Joo. (??!!?). Yhtäkkiä olinkin jo kirjoittamassa osa-aikaista työsopimusta projektikoordinaattorin tittelillä. Apua, tuntuu, että tästä olisi vaan pari kuukautta aikaa. 

kuvat: Laura Laukka

Long story short: Kun mun kolmen kuukauden osa-aikainen sopimus oli päättymäisillään, sain tietää, että mut palkataan vakituiseksi työntekijäksi. Yhteen Suomen johtavista mainostoimistoista, projektikoordinaattoriksi - meinasin seota. Ja meinaan seota edelleen, koska mähän en ole vielä sisäistänyt sitä, että mä olen oikeasti jo työelämässä, vaikken ole edes vielä valmistunut koulusta. Tuntuu ihan hullulta ja samalla olen aivan hemmetin ylpeä itsestäni. 

Mitä mä siis oikeasti teen? Joku viisas ihminen sanoi, että mä olen periaatteessa junior tuottaja, eli tuotan projekteja ja huolehdin, että ne etenevät suunnitellusti ja ajallaan, mutta en ole vielä yhtä taitava kuin meidän talon kokeneet tuottajat. Esimerkiksi: Asiakas tilaa työn, teemme kustannusarvion ja mikäli kustis hyväksytään, työ laitetaan työn alle. Teen sille aikataulun, varaan työaikaa meidän suunnittelijoilta ja graafikoilta, olen asiakkaaseen yhteydessä, toimitan materiaaleja, käyn asiakaspalavereissa ja lopulta varmistan, että materiaalit palautetaan sovitussa aikataulussa. Tässä kiteytetysti se, mitä mä teen. Tällä hetkellä tuntuu, että tää työ on mun luonteelle erittäin hyvä, ellei täydellinen. Tuntuu siltä, että tätä mä haluan tehdä vielä pitkään. Vinkkinä kaikille: Olkaa ahkeria, määrätietoisia ja sinnikkäitä. Kertokaa mitä haluatte, sillä jonain päivänä se kaukainen haave voi oikeasti toteutua. Tiedän, aika kliseistä, mutta niin se vaan on. 

Olen todella kiitollinen siitä, että olen tässä juuri nyt. Saan päivittäin oppia hirmuisesti asioita alan ammattilaisilta ja joka päivä opin miljoona uutta asiaa. Teen toki vielä sivussa valokuvaushommia, mutta ne ovat lähinnä harrastukseni, sillä en ole enää taloudellisesti riippuvainen niistä. Ja tämä on mulle nyt oikeastaan ihannetilanne, koska nyt valokuvaaminen pysyy juuri niin mielekkäänä kuin se on mulle alunperin ollutkin.

Tästä postauksesta tuli jo nyt niin pitkä, että kerron teille erikseen tuosta valokuvauksesta. Eli heitelkää ihmeessä vielä kysymyksiä, mikäli niitä tulee mieleen! 

Heräsikö tästä aiheesta vielä kysyttävää? Vastaan enemmän kuin mielelläni! Kysymyksiä saa toki heittää myös esimerkiksi snapchatissa, josta mut löytää nimimerkillä katasti. :)

Ps. Tässä yksi postaus aiheeseen liittyen.