torstai 19. helmikuuta 2015

torstai on turinaa täynnä

Hei! Täällä puolen näyttöä on oltu kipeenä jo viikon verran ja pikkuhiljaa alkaa vähän(you wish) näyttämään siltä, että tää inhottava pöpö lähtis jo muille maille. Eilen ennen iltavuoroa tuntui ihan siltä, kuin alkaisi kuume nousemaan, mutta onneksi aavistukset osoittautuivat vääriksi. Ilta meni hyvin, eikä tänä aamunakaan ollut pahemmin kipeä olo. Eiköhän tää tästä pikkuhiljaa, ainakin kovasti toivon niin!picks1 Tänään käytiin mummilla vierailulla. Tässä iässä tajuaa sen, että isovanhemmilla haluaa käydä aina kun vaan pystyy, kun se on vielä mahdollista. Itse pyrin käymään moikkaamassa isovanhempiani kerran parissa viikossa, huomenna vuorossa toisen puolen isovanhemmat! Olen onnekas kun saan asua lähellä isovanhempiani, eihän se säännöllinen näkeminen olisi muuten mahdollista. Muistakaa olla yhteydessä heihin vielä kun/jos pystytte <3picks4 Tähän päivään on kuulunut myös kouluhommien tekemistä, eli rakkaan Wordin kanssa tappelemista ja tekstien asettelua. Ai että toi ohjelma tuntuu olevan mun vihollinen, aina meinaan repiä hiukset päästäni kun joudun sillä jotain tekemään.. Sen lisäksi oon rentoillut kotona ja tehnyt hyvää makaronilaatikkoa. Viimeisiä viedään tältä omalta lomaviikolta! picks5 Tein meille aamupalaksi avokadotoasteja. Oon nyt innostunut käyttämään voileipägrilliä, jonka pöll..lainasin äidiltä. Näihin leipiin tuli avokadoa, valkosipulia, sitruunaa, juustoa ja mausteita. Sitten vaan grilliin muutamaksi minuutiksi ja avot! Nami. picks2 picks picks3 Lähiaikoina mun lempparijuoma on ollut Panadol Hot, jota oonkin litkinyt taas ihan kiitettävästi. Suosittelen kokeilemaan tätä Finrexinin sijasta, sillä tää on ihan huippu myös nenän tukkoisuuden poistamiseen - kun jauheen kaataa kuumaan veteen ja hengittää höyryä nenän kautta sisään, aukee varmasti kaikki röörit alta aikayksikön! Siitä puheenollen, taidan käydä taas lämmittämässä uuden satsin, nimimerkillä nenä tukossa..

Siinä vähän mun kuulumisia tältä erää! Mitäs teille kuuluu? :-)

2 kommenttia:

  1. mulla on elossa enään yksi mummo , nään mummoa tooodella harvoin ja välillä tulee kyllä kauhee ikäväkin! pitäis käydä useammin mutta koska ei olla kauheen läheisiä nien tiedä osaanko puhua mummon kanssa mistään..

    VastaaPoista
  2. Varmasti löydätte jotain keskusteltavaa j vaikka ette löytäis sitä "yhteistä säveltä", niin kyllähän sitä voi vain käydä moikkaamass/soittaa koska hän varmasti arvostaa kaikenlaista yhteydenpitoa :-))

    VastaaPoista