perjantai 18. marraskuuta 2016

Minäkö erityisherkkä?

Törmäsin Didemin kirjoitukseen erityisherkkyydestä ja kiinnostuin enemmän aiheesta. En ole koskaan aiemmin perehtynyt erityisherkkyyteen, mutta huomasin itsessäni lukuisia piirteitä, jotka sopivat kyseiseen ominaisuuteen.


Erityisherkät kokevat aistit voimakkaammin kuin muut - kovat äänet, hajut, maut, tunnetilat. He ahdistuvat liiallisesta kiireestä ja kaipaavat omaa tilaa enemmän kuin muut. He kokevat tunnetilat sekä ärsykkeet voimakkaammin kuin muut ja pystyvät samastumaan muiden tunnetiloihin välillä liiankin hyvin. Erityisherkät ovat yleensä luovia ihmisiä ja he haluavat olla erityisen tunnollisia sekä huolellisia. Se ei ole sairaus, vaan ominaisuus jota ei voi estää tai kytkeä pois.


Olen pitkin elämääni miettinyt, miksi tunnen tällä tavalla. Miksi olen yliempaattinen ihmisiä kohtaan? Saatan purskahtaa itkuun pelkästään jo kun kuulen, että yksi vanhus on yksinäinen toisella puolella maapalloa tai jos kaupassa jollain on unohtunut lompakko kotiin. Välttelen riitoja enemmän kuin mitään muuta, sillä riitatilanteet aiheuttavat minussa äärimmäistä ahdistusta ja epämukavuuden tunnetta. Koen itselleni ulkopuoliset äänet äärimmäisen häiritseviksi, esimerkiksi kovat television äänet ja musiikin, jota en itse kuuntele. Kaipaan paljon omaa tilaa ja ahdistun liian tiukasta aikataulutuksesta. Olen luova ja monesti pääsen arjen ahdistavuutta pakoon menemällä omaan luovaan tilaan, jossa voin toteuttaa itseäni. Häiriinnyn, mikäli ympärilläni on liikaa ärsykkeitä, joihin en pysty yksi kerrallaan keskittymään. Musiikki luo minussa sellaisia tunnetiloja, joita ei voi sanoin selittää. Yritän kaikkeni, etten unohtelisi asioita ja olisin täsmällinen sekä tarkka siinä mitä ikinä teenkään. Nälkä aiheuttaa minussa mielialanmuutoksia ja ärtyneisyyttä, suuret elämänmuutokset ahdistavat minua, olen ollut pienestä asti herkkä ja itken helposti..
kuvat: Laura Laukka

Nyt, kun olen lukenut enemmän aiheesta, uskon olevani erityisherkkä. Jotenkin vapauttavaa tietää, että en olekaan vain ärsyttävän tarkka erinäisten asioiden suhteen, vaan asioille löytyy selitys. Vaikka olen sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, koen nämä tietyt asiat erityisen vahvasti ja se on ihan ookoo.

Jos erityisherkkyys kiinnostaa enemmän, täältä löytyy lisää määrittelyjä sen luonteenpiirteille.

Löytyykö sieltä muita erityisherkkiä, löydättekö itsestänne samanlaisia piirteitä? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksista!

3 kommenttia:

  1. Ihan kuin omasta suusta olisi tullut tuo teksti. Itse myös ensi kertaa kuulin erityisherkkyydestä joskus pari vuotta sitten, ja tuntuu että siitä löytyi vastaus siihen miksi oon just "tällainen". Ehkä jopa helpotus, että en ookaan vain outo tai viallinen:D

    VastaaPoista
  2. voi miten paljon samoja juttuja.. just kirjoittelin itsekkin aiheesta :)

    VastaaPoista