sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Tv-sarjasuosikit

Mä rakastan tv-sarjoja. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, kuinka paras fiilis se on kun löytää silloin tällöin hyvää ja koukuttavaa katsottavaa. Pahimmassa (parhaimmassa) tapauksessa ohjelmaa on pakko töllöttää jakso toisensa perään ja lopulta huomaakin, että tuotantokausi on taputeltu hävettävän nopeassa ajassa, "hups".

On juuri niitä sarjoja, joita haluaa katsoa yksin täydessä hiljaisuudessa ilman, että ympärillä on mitään häiriötekijöitä. Kuin myös niitä sarjoja, joita katsotaan yhdessä kumppanin kanssa samalla kun väsätään aamupalaa, tehdään konehommia tai lakkaillaan varpaankynsiä. Seuraavassa listauksessa vähän kaikenlaisia henkilökohtaisia lempparisarjoja, toivottavasti löydätte jotain uutta seurattavaa! Suurin osa listatuista löytyy Netflixistä ja osa HBO:lta. 

Kevyttä ja hauskaa hömppää:

Shameless (amerikkalainen)
How I met your mother
Family Guy
Modern Family
Jane The Virgin
Kimmo
Frendit


Jännitystä:

OA
The 100
The Returned
Stranger Things
Bloodline
American Horror Story
How To Get Away With A Murder
Breaking Bad
(Walking Dead suluissa, nimittäin pystyin katsomaan sitä yhden tuotantokauden, kunnes zombit alkoivat liikaa ahdistamaan. Eli jos zombies no biggie, kannattaa katsoa)

Huumorilla höystettyä kevyttä draamaa:

Weeds
Californication
(nämä kaksi ovat sellaisia, joita vakavasti harkitsen katsovani uudestaan. Weedsin kahdeksan tuotantokautta meni muistaakseni ihan muutamassa viikossa ja selitykseni siihen on, että jaksot kestävät vain parikymmentä minuuttia..)

Osaa näistä oli vaikea kategorisoida, sillä esimerkiksi nuo kaksi viimeisintä ovat todella hauskoja, mutta ne eivät kuitenkaan mene samaan kategoriaan kuin esimerkiksi Jane The Virgin, joka on täysin yliammuttu ja siksi niin hulvaton jakso toisensa perään. Myös Shamelessissa riittää jännittäviä juonenkäänteitä, mutta suurimmaksi osaksi se on hauskaa sähellystä ympäriinsä. 

Muutamista sarjoista olen kuullut paljon positiivista, kuten Narcos ja Wallander, ja ne ovat mulla koko ajan korvan takana katsottavien listalla. Puuttuuko tästä joku sun lemppari? Ilmianna se! Olis huippua, jos kommenttiboksiin saataisiin listattua paljon tästä puuttuvia sarjasuosituksia ja tänne voisi sitten kerta toisensa jälkeen tulla tsekkailemaan vaihtoehtoja.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille <3

9 kommenttia:

  1. Mun viimeaikaisia lemppareita on YLE Areenasta löytyvät Sorjonen ja Skam. Myös Netflixistä löytyvä Johan Falk on erittäin kova, jos tykkää ruotsalaisista rikossarjoista. The Crown on myös hyvä, löytyy Netflixistä. Downshiftaajat, erityisesti 2. tuotantokausi on myös todella hulvaton. Nämä tulee näin päällimmäisenä mieleeni. :)

    VastaaPoista
  2. Oon niin koukuttunut tohon American Horror Storyyn että huhhuh! Mutta suosittelen erittäin paljon Uutta Sherlocckia. Aivan mahtava sarja johon ainakin minä jäin heti koukkuun! :)

    VastaaPoista
  3. Gossip girl ja Modern Family ovat mun ikuiset suosikit <3 Nyt olen löytänyt SKAMin, se on ihan mahtavaa kevyttä katsottavaa, kaks ekaa tuokkaria löytyy Yle Areenasta :) Kunhan Skamin oon saanut katsottua, niin menee joku sun listalta kokeiluun, jee!

    VastaaPoista
  4. Wallander on hyvä, sitä suosittelen kyllä! Ja sit toisena Downshiftaajat :)

    VastaaPoista
  5. Peaky blinders ja Tyrant on olleet huikeita! Lisäksi The Crownin katsoin muutamassa päivässä, kuningasperheen elämä kulissien takana koukutti pahasti :D

    VastaaPoista
  6. Itse oon tykänny Blindspotista!(jee torstaina alkaa 2. kausi :D)
    Ja sitten on huikea uusi sherlock <3

    VastaaPoista
  7. Syke!
    Sherlock Holmes!
    Sykkeen tuottarit löytyy yleareenasa, Holmesin Netflixistä :)

    VastaaPoista
  8. Westworld!!! Huikeita twistejä ja mielenkiintonen miljöö. Suosittelen lämpimästi :)

    VastaaPoista
  9. Semmonen sarja kun 3% ! Se on brasilialaista scifiä - olin ensin tooosi skeptinen, kun en tippaakaan pidä scifistä, mutta lopulta oli pakko katsoo koko kausi. Niin jännä ja koukuttava!! Suosittelen ees testaa! :D Ja hei, Gilmoren tytöt ja Downton Abbey. Tietenkin.

    VastaaPoista