keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Reissukuulumisia

Moikka!

Vihdoin pääsen näyttämään teille fiiliksiä reissulta, mulla on ollut vähän teknisiä ongelmia. Olisin halunnut laittaa kuvia näytille jo viime viikolla, mutta uuden kameran kuvat eivät näkyneet vanhassa Lightroomissa ja sen päivittäminen olikin oma prosessinsa yhdistettynä hitaaseen koneeseen sekä ajoittain huonosti pelaavaan nettiin. Nyt on tekniset haasteet kuitenkin taklattu ja täältä pesee ensimmäistä kuvasatsia reissun arkistoista!
Saavuin Bangkokiin aikaisin perjantai aamuna ja vaikka väsymys painoikin kovasti aikaeron vuoksi, sain raahauduttua ensin hostellille ja sen jälkeen kiertelin kaupungilla yhden päivän ajan. Kävin syömässä (ja olin taas yhtä ihmeissäni siitä, kuinka perus ruokakin on täällä niin super herkullista), hieronnassa ja marketilla katsomassa paikallista tarjontaa. Tutustuin myös hostellihuoneessa majaileviin jenkkeihin, joiden kanssa kävin katsastamassa yksisarviskahvilan, josta tulen kirjoittamaan enemmän oman postauksen muodossa. Kaiken kaikkiaan jo ensimmäinenkin päivä oli tosi onnistunut ja hostellikin oli tosi mukava, The Cube Hostel nimeltään. Seuraavana aamuna olikin taas aika lähteä lentokentälle ja matkalla Chiang Maihin mahtui yksi rikkoutunut juna ja yksi yllätyksellinen Business-luokassa matkustaminen, hah.
Aikaero täällä Chiang Maissa painoi vielä pari ensimmäistä päivää ja olin aika väsynyt koko ajan. Se ei kuitenkaan estänyt kauheasti puuhailua, vaan tehtiin jo heti alusta alkaen tuttavani Julianan kanssa kivoja juttuja - tutustuttiin kaupunkiin kivojen ravintoloiden ja kahviloiden muodossa, käytiin shoppailemassa pilvisenä päivänä ja hengailtiin vaan kaupungilla. Olen ollut täällä nyt viisi päivää ja aika samanlaista kaavaa päivät ovat noudattaneetkin - hyvin syömistä, auringosta nauttimista, nähtävyyksien ja hienojen kattoterassien tsekkailua ja tänään käytiin viettämässä päivää hienon resortin uima-altaalla nautiskellen.
Chiang Mai on ihan eri maailma verrattuna viime vuonna tutuksi tulleisiin etelän saariin. Koska rantaa ei ole lähimaillakaan, on fiilis enemmänkin kaupunkilainen ja tyylikäs. Paljon hienoja kahviloita, tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä, liikenteen hälinää ja paljon tapahtumia ympäri kaupunkia. Täällä asuva tuttu, jonka tapasin pari vuotta sitten Kroatiassa, on pystynyt työntekonsa lomassa hengailemaan mun kanssa tosi paljon ja on ollut tosi kiva omistaa paikallinen opas ja näin ollen on tullut nähtyä vaikka mitä kivoja paikkoja. Jaetaan samat intressit ruuan ja hyvinvoinnin suhteen ja käytiin yhdessä mm. joogaamassa. Oon kyllä nauttinut ihan täysillä ja oon ihan rakastunut tähän paikkaan!
 On tullut vietettyä aikaa myös yksin ja se on ollut ihanaa. Olen löytänyt uusia kahviloita ja kivoja hengauspaikkoja ihan hostellini läheisyydestä ja oon nauttinut myös siitä, ettei ole mitään tekemistä. Kävin myös katsomassa kurjista oloista pelastettuja elefantteja ja se oli ihan mielettömän hieno kokemus. Tutustuin bussimatkalla malesialaisiin tyttöihin ja sveitsiläiseen pariskuntaan, joiden kanssa tuli juteltua kaikesta omien asuinmaiden kulttuureista ravintolasuosituksiin asti. Meillä oli tosi hauskaa ja olen tosi iloinen, että lähdin kyseiselle retkelle juuri heidän kanssaan :)
Mun oli tarkoitus lähteä pohjoisempaan kaupunkiin Paihin perjantaina, mutta kun kuulin hostellistani löytyneen luteita, päätin perua matkan kokonaan. Kun olin perunut hostellin, tajusin, että itse asiassa haluankin viettää enemmän aikaa täällä Chiang Maissa. Täällä on niin paljon nähtävää ja tehtävää, että olen enemmän kuin iloinen muutamasta ekstrapäivästä. Tiedän, että tulen tänne vielä uudestaan ja ehkä ensi kerralla on aika katsastaa myös Pain tarjonta :-)

Jos olette seurailleet mua instassa (katarinaruusu), olette varmaan huomanneet mun kuvatulvan ja innostuksen uuden kameran kanssa! Täällä on niin paljon ihania kuvauskohteita, että tulette varmasti näkemään matkapostauksia kyllästymiseen asti - sen voin luvata :-D Mielelläni kuulen toiveita, mikäli sellaisia löytyy matkapostauksia varten. Reissun päältä blogin päivittely saattaa olla vähän hitaampaa, mutta eiköhän postauksia ala sadella viimeistään Suomen kamaralle päästyäni!

Tässäpä tiivistettynä viimeaikaiset kuulumiset! Palataan taas toivottavasti pian. Ja hei, tosi kiva kun olette tykänneet seurata mun matkajuttuja, on tosi mukava kuulla positiivista palautetta somekanavissa! <3

13 kommenttia:

  1. Millä kuvaat? Ihania kuvia 😍

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia ja hienoja kuvia läheltä ja vähän kauempaakin mukavasti kerrottuna! Lisää samaan malliin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan kuuloista! Niin rentoa ja pääsee kunnolla nauttimaan varmasti olostaan ja uusista kokemuksista :) Nauti olostasi<3 matkakuume täällä päässä vaan kasvaa:-D

    Ja toivotaan et se sun flunssa menee pian ohi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä ihan mahtavaa. Tosi paljon lämpimiä muistoja :-) Edelleen vähän flunssaisena, höh.

      Poista
  4. Niin upean näköinen paikka, olen ihan innolla seurannut sun reissua Snapchatissa ja Instagramissa. Matkakuume kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! Sun täytyy kans päästä jonnekin reissuun sit tänä vuonna <3

      Poista
  5. Aivan upeita kuvia!! <3 Näistä tuli fiilis, että Chiang Maihin pitää päästä ASAP! =)

    VastaaPoista
  6. Täysin liittymätön. Oon ite tbwalla harkkarina ja meillä kävi töissä young lionsista tyypit puhumassa. Ootko ajatellu ite osallistua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en oo ainakaan aiemmin ajatellut osallistua! Mutta eihän sitä tiiä, täytyypi ottaa selvää! Ootko ite osallistumassa ja muuten mitä harkkaa teet siellä? :-)

      Poista
    2. Oon miettiny kyllä! Mutta pitäis vaan löytää joku photoshop taitoinen tms. Oon data ja insight tiimissä :)

      Poista