maanantai 26. marraskuuta 2012

SICK AND TIRED

Haudi hau ihanaiset, täällä kirjoittelee otsikostakin päätellen kipeä ja väsynyt kata. Blogissa onkin ollut nyt vähän hiljaiseloa ja ainakin omalta osaltani se johtuu koeviikosta, taisitte arvatakin niin. Tänään olin koulussa vaan pohjatunnilla ja sieltä lähdettiin Rikhardinkadun kirjastoon lukemaan yhteiskuntaoppia Henskun kanssa. No, lukemaan ja lukemaan.. Ei mun keskittyminen hirveesti siihen riittänyt, mutta kyllä mä sain niitä asioita vähän kertailtua ja luettua muutamia kappaleita. Huomenna sen näkee kokeessa, kuinka hyvin onnistuin!
17894 Tässä on nyt kuvia viikonlopulta parhaan ystävän synttäritunnelmista, sekä tältä päivältä jotain satunnaisia sellaisia. Vikassa kuvassa näkyy eiliset shoppailut lindexistä - ihanat yöpökät! Mulla on ollu kotona vaan kaikkia rumia oloasuja ja oon nyt yrittänyt skarpata tän asian suhteen. Ootteko te samanlaisia että heitätte kotona yleensä päälle vaan jotkut rumat rönttövaatteet ettekä saa ikinä aikaiseksi ostaa mitään siistejä? Mä ainakin oon, paitsi nyt oon jo vähän edistynyt, hah!

Oon jo pitkän aikaa halunnut lukea jonkun hyvän kirjan, sellasen johon oikeen tempautuisi mukaan. Kirjoitusten jälkeen mun pitikin käydä lainaamassa joku, mutta tietenkin se on jäänyt. Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin lukea jonkun kirjan ennen kuin alkaa taas kevään kirjoituksiin lukeminen. Otin kolme vaihtoehtoa ja toivottavasti edes joku noista on hyvä! Ajattelin nyt illalla skipata ton yhteiskuntaopin pänttäämisen ja voisin sukeltaa sängyn alle romaanin kanssa. Tää on mun filosofia, että huomiseksi täytyy rentoutua, right? :-D

Onko teillä mitään ykköslempparikirjaa, jonka voisitte aina vaan lukea uudelleen ja uudelleen? Vinkkejä otetaan mielihyvin vastaan. Ihanaa viikon alkua kaikille :-)

16 kommenttia:

  1. oi ei kuinka ihana toi eka kuva susta on :-) pitää varmaan ite myös hakee tommoset pökät lindexistä ;-)

    VastaaPoista
  2. Riikka Pulkkisen Totta-romaani on aivan mielettömän ihana, sitä suosittelen!!!
    Ihanat noi yöpökät :)!

    VastaaPoista
  3. ihana toi eka kuva!!! kunnon unelmahiukset sulla siinä :-)) hihi

    VastaaPoista
  4. uiui kun noi yöpökät näyttää söpöiltä!! iteki haluisin jotkut ihanat, ginanki sivuilla oli yhet kivat pitsiset, vois varmaan kotiuttaa...:--D

    VastaaPoista
  5. täydelliset hiukset sulla ja supersöpöt pökät! :-)

    VastaaPoista
  6. sun hiukset on upeat!:-) ja sophie kinsellat on parhaita! :--)

    VastaaPoista
  7. Voin suositella sulle semmosia kirjoja ku Aikamatkustajan vaimo, Delirium ja Sinä päivänä. Varsinki Aikamatkustajan vaimo on noista erityisen hyvä, Delirium semmonen ehkä hieman yksinkertanen toteutukseltaan mut siinä on kuitenki tosi mielenkiintonen idea. Sinä päivänä on kans ihan lukemisen arvonen. En viitsi noita alkaa kuvailemaan sen enempää, mutta googleta niin saat lisää tietoa. :) Tartu seuraavan kerran kirjastossa johonki noista, toivottavasti sattus olemaan sua miellyttäviä kirjoja.

    VastaaPoista
  8. Mulla on aina kotona vaan jotku lökäpökät mut mielummin ei mitään hirveitä sellasia et hiukan tykkään panostaa, mukavampi olo silleen :).Noi sun shortsit on suloiset kyllää. Kirjoist en tii, kaikki Sofi Oksaset on tosi hyviä..!

    VastaaPoista
  9. Suosittelen sophia kinsellan kirjoja! (Muita kuin himoshoppaaja). Varsinkin Muistatko minut -kirja on ihan huippu hyvä! Hauska ja romantiikkaakin ;D voisin lukea sen aina vaan uudestaan!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille! Pitääkin ottaa kirjvinkit korvan taakse, tosin sophie kinsellan kirjoihin oon jo valmiiks rakastunut! Muistatko minut- kirjan olenkin tainnut joskus aloittaa englanniksi, vaikutti hyvältä jo alusta alkaen, vois joskus lukea sen loppuun:-)

    VastaaPoista
  11. Ensimmäinen kuva on kaunein kuva, mitä oon susta ikinä nähnyt.

    VastaaPoista
  12. Harry Potterit menee aina yhäuudestaan, vaikka ikää löytyy jo 19 vuotta ja yleisesti ne lasketaan lastenkirjoiksi :DD

    VastaaPoista
  13. Kaunista! Ihanat vaatteet.

    Haastoin teidät :)
    http://pihlajadeaurora.blogspot.fi/2012/11/haaste-kysymyksia-minusta.html

    VastaaPoista
  14. Reenaamisen tulokset on kyllä alkanu näkyä ihan selvästi sussa!:)

    VastaaPoista
  15. tää on tosi kiva tää ulkoasu ja haluisitteko kertoo miten tän "recent posts -palkin" saa tämmöseks et on nää reunat ja sillai? jostain html -koodista vai? (-:

    VastaaPoista
  16. anonyymi: apua, kiitos paljon!

    anonyymi: hah, no mutta eihän ne katso ikää!:-)

    pihlajadeaurora: Kiitos! oo, katsotaanpas mitä sieltä löytyy.

    Anonyyymi: Ai on? jee, kiitti!

    Anonyymi:kiitos! Ähh, ei kyl osata tossa neuvoa sillä tää on valmis malli jostain netin uumenista eikä ite olla muokattu tätä yhtään. Että en valitettavasti osaa sanoa miten sen saa tehtyä :-(

    VastaaPoista