lauantai 1. joulukuuta 2012

TÄLLÄ VIIKOLLA OLEN..

2

Käynyt laitattamassa rakennekynnet Hakaniemen California Nailsissa. Oon jo todella pitkään halunnut saada geelikynnet, koska oon äärimmäisen laiska hoitamaan kynsiäni ja mulle on sen lisäksi kehkeytynyt sellainen paha tapa, että revin todella paljon kynsinauhojani. Tämä korostuu varsinkin stressaavissa tilanteissa ja tässä vähän aikaa sitten mun peukalo tulehtuikin tästä syystä. Eli yksi suuri vaikuttaja kynsiin oli juurikin tämä tapa, tottakai myös sen takia halusin nämä, että ovat ihanan siistit ja kauniin näköiset. Omani maksoivat vajaat 50 euroa, mutta nämä ovatkin todella yksinkertaiset. Jos olisin halunnut kimallegeelikärjet tai kummempia koristeluja, hinta olisi noussut huomattavasti. Plussaa paikan ripeydestä (näihin meni vain vähän yli tunti), yllättävän hyvästä laadusta ja edullisesta hinnasta! Onko teillä kokemuksia kyseisestä paikasta? Aion käydä huoltamassa nämä ennen uutta vuotta, joten vinkkejä muista hyvistä paikoista otetaan vastaan! 3
Tavannut ihanaa serkkuani ja kuvaillut vähemmän turhempia juttuja siinä välillä. Mä haluun kans Macbookin, kukaan ei sattuis oleen vapaaehtoinen hankkimaan sitä mulle? Ehkä ylppärilahjaksi pyydän.468 Nauttinut hyvästä ruuasta ja nauttinut tämän vuoden ensimmäiset lämpimät glögit ja piparit. Ihanaa, kohta se joulu jo tuleekin! (Ja mun kauan odotetut synttärit ja ulkomaanmatka, voitte vaan kuvitella kuinka täpinöissäni oon just tällä hetkellä). Rakastan joulua, ihanaa aikaa!5 Viettänyt aikaa ihanan poikaystäväni kanssa ja kauhistellut sitä, että kun nämä edellämainitut hauskat tapahtumat ovat ohi, onkin jo tän herran aika lähteä armeijan leiviin.. Me no gusta.. 7 Sekä kauhistellut tätä hullua lumimyrskyä ja sitä aiheutuvia haittoja. Kaikki pääkaupunkiseutulaiset varmasti tietävät mistä puhun, mutta herranjestas olkaa te siellä muualla onnellisia, että ette olleet eilen siinä myrskyssä! Julkinen liikenne oli totaalisesti sekaisin ja junalla ei uskaltanut matkustaa ollenkaan kun ei tiennyt montako tuntia olisi pitänyt siellä istua. Ostoksilla käydessäni luotin busseihin, jotka liikkuivat kyllä yllättävän kätevästi, tietysti lukuunottamatta liikenteen ymmärrettävää ruuhkaisuutta. Ulkona liikkuessa oli mahtavaa kun pienet pienet lumihiutaleet paiskaa suoraan naamaan ja tuuli työntää joka suunnasta. Saitteko te kärsiä tästä jotenkin huomattavasti? Toivon, että kellään ei ollut mitään tärkeää menoa johon olisi pitänyt päästä ajoissa..

Tällaisissa tunnelmissa taas, palaillaan varmaan ensi viikon puolella!
Kata

8 kommenttia:

  1. upeet kynnet ja yllättävän halvat!! vois itekkin vaihtaa tonne :) oivoii inttileskenä tiiän miltä tuntuu, mut kun se toinen on paljon poissa nii oppii arvostamaan yhteistä aikaa :)

    VastaaPoista
  2. myös täällä turussa oli ihan hirmuinen myrsky huhhuijaa! ei oikeen tehnyt mieli lähteä ulos :-) macit on parhaita ja samoin pipari-glögihetket<3

    VastaaPoista
  3. Laura: Kiitoksia! kannattaa:) jep uskon, mutta onneks ei olla totuttu näkemään kun 1-2 kertaa viikossa että siltä osin ei kauheesti muutoksia tule. Mutta tietysti se arkinen yhteydenpito sitten vähenee..

    Emilia: Kiitos ihana<3

    Vilkku: Joo, uskon! Huhhuh, oli se aikamoinen. Nii on, tahdon itselleni kans, macbook air olis se mun juttu, piparit kans on jees<3

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet !! Mun himo palata geeliiynsiin kasvaa vaan koko ajan kun joka toisessa blogissa julkaistaan näitä ihania kuvia :) hah, oon luullu et mun poikayatävä on ainoo ku pelaa tota ihme autoilupelii iphonellaan xd


    Http://ssirau.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Ite oon käyny tuolla California Nailsissa huoltamassa kerran mun kynnet, enkä usko meneväni sinne uudestaan. Ihan hyvä paikka se sinänsä oli, mutta musta ne oli tosi kovakourasia, kynsinauhat oli ihan verellä sen jälkeen. Eikä se lopputulos ollu hirveen miellyttävä.
    Mutta siis oon käynyt toisessa paikassa (Valentine Nails), jota voin suositella lämpimästi, vaikka se on pikkusen kalliimpi paikka, oon 100% tyytyväinen siihen jälkeen, ja ne työntekijätkin on musta mukavempia, vaikkei puhukkaan paljoa suomea, mutta siis kyselee aina mielipidettä lopputuloksesta, mikä on musta tosi hyvä juttu! Itseasiassa kun kävin tuolla California Nailsissa, niin alunperin suunnittelema hinta kipusi ylöspäin maksuvaiheessa ja joka kerta kun oon käynyt tuolla Valentine Nailsissa, se hinta on ollut vähemmän, kun oon kuvitellut. Heh, tulipas romaani :D

    -Vilma

    VastaaPoista
  6. Sira: kiitti! joo uskon.. joo kuule ei oo ainoo mäki sorruin eilen lataamaan sen ja oon jo ihan koukussa :-D


    Anonyymi: Aijaa, mä olin tosi tyytyväinen lopputulokseen! Ainoo vaan se, että sormet oli pari päivää tosi kipeet ku niitä puristettiin aika lujaa hoidon yhteydessä. Okei, kiitos vinkistä, täytyy käydä katsastamassa millasia hintoja siellä on :)

    VastaaPoista
  7. Sormiin tai kynsiin ei ikinä kuuluisi sattua hoidon yhteydessä tai jälkeen.. Kynsiä ammatikseen tekevät tietävät sen varsin hyvin!!

    VastaaPoista