keskiviikko 20. helmikuuta 2013

COLOR INSPIRATION

Rakastan värejä. Rakastan sitä, kuinka värejä voi yhdistellä keskenään ja saada ne näyttämään vielä entistä paremmilta. Enkä puhu nyt vaan vaatteista - puhun myös luonnosta, meikistä ja väreistä aina yleensä. Mitä pukeutumiseen tulee, olen itse aika surkea värein käyttäjä. Tykkään tummista vaatteista, onhan niitä helppo yhdistellä. Tummat vaatteet myös sopivat kalpeaan ihooni ja vaaleisiin hiuksiini. Pitäis opetella käyttämään värejä muutenkin, kuin vaan koruja käyttäessä (eikä usein silloinkaan). Osaatteko te käyttää värejä yhdistellessänne vaatteita?

Mulle ei rehellisesti sanoen tule edes mieleen, milloin olisin ostanut jonkun värikkään vaatteen (ennen kuin silmäni kohdistuivat päälläni olevaan persikanväriseen huppariin, jonka ostin Lontoosta). No mutta, jos sitä ei lasketa. Mielestäni tummia ja 'tylsiä' värejä (esimerkiksi valkoinen, beesi) on ihana käyttää, koska niiden yhdisteleminen voi tuskin koskaan mennä pieleen.

Kokosin nyt tässä tylsyyksissäni kolme erilaista kollaasia, joissa on kaikissa eri väriteema. Löytyy vaatteita, koruja, meikkejä ja ihan tavaroitakin. Enjoy ja kertokaa mikä miellyttää eniten!
Untitled #9

Untitled #8

Untitled #7

Kollaasit: HOT or NOT?

1 kommentti:

  1. hehheh tykkään vissiin liikaa väreistä kun pukeuduin yksi päivä tummansiniseen huppariin, korallin värisiin farkkuihin ja turkooseihin tennareihin........ :D

    VastaaPoista