Tämmöiset ajatukset varmaan kumpuaa mulle siitä, että nyt lähiaikoina on ilmennyt yhtä enemmän tapauksia mun lähellä, joissa mun ikäiset tai nuoremmat henkilöt sairastuu vähemmän tai enemmän vakavasti. Nämäkin tapaukset ovat yllättäneet puun takaa, eikä mitään hälyttäviä merkkejä ole aiemmin ilmennyt. Ainahan sitä tulee ajateltua vaan että "Eihän mikään sairaus varmasti voi omalle kohdalleen osua", mutta kun ympärillään tapahtuu, tajuaa yhtäkkiä - miten voin olla varma omasta terveydestäni? Välillä mietin, että jonain kauniina päivänä myös minä voin kuulla huonoja uutisia omasta tilastani. Mitä silloin tekisin? En todellakaan tiedä.
Välillä tuntuu siltä, että ihmiset murehtivat liikaa turhanpäivisiä (esimerkiksi ulkonäköllisiä ja materialistisia) asioita. Nehän ovat arkipäivää meille kaikille, mutta välillä sitä oikein tajuaa, kuinka tyhmältä voi kuulostaakaan. Enkä edes jaksa puhua tässä kirjoituksessa blogien tuomasta mielikuvasta. Tiedän, että meillä täällä Suomessa asiat ovat todella hyvin ja on periaatteessa turhaa murehtia toisella puolella maapalloa elävien ihmisten olosuhteita. Asioiden keskenäinen suhteellistaminen kuitenkin saa ainakin mut ymmärtämään, että loppujen lopuksi kaikki keräämämme materia ja 'pinnallinen' aines on loppujen lopuksi turhaa onnellisen elämän saavuttamisessa. Vaikka olen itsekin täällä blogin puolella paljon puhunut ulkonäöstä ja esimerkiksi treenaan osittain hyvän ulkomuodon vuoksi, ei sillä pitäisi oikeastaan olla juuri mitään väliä. Se tuo mielihyvää, mutta ei onnea.
Pyydän kaikkia hetken miettimään omaa elämää - miksi se on epäonnista/onnellista? Uskonpa, että suurimmat vaikuttajat tulevat aivan jostain muualta kuin pinnallisista asioista. Olenko oikeassa?
Itse olen onnellinen niin kauan kun minä ja läheiseni pysytään terveinä. Tilannekatsausta voidaan tehdä sitten taas sen jälkeen, jos jotain tapahtuu.