torstai 13. marraskuuta 2014

Muistakaa nauttia elämän pienistä iloista! Joku päivä ne voivat olla suurimpia iloja.

Lähipäivien pieniä iloja ovat olleet..

1. Se, kun pääsin pitkästä aikaa tekemään päivävuoroa töihin. Oon lähiaikoina tottunut tekemään todella paljon vain iltavuoroja koulun takia, joten on luksusta päästä jo kuudelta kotiin. Kun pääsin töistä, tuntui että olisi vielä kauan aikaa puuhailla kaikkea kivaa! Täällä mä nyt sitten istun sohvalla viltin alla mandariineja syöden.poi
2. Ulkomaan reissun läheneminen ja se, etten usko sitä todeksi. Olen tänä syksynä ollut todellakin kiinni päivittäisissä rutiineissa ja aika vähän on tullut tehtyä mitään maailmaa mullistavaa. En voi edes kuvailla, kuinka innoissani odotan ensi viikon Englannin reissua! Nyt kun vielä sain ostettua tuon uuden objektiivin, niin valokuvauksellisestikin reissusta tulee toivottavasti onnistunut.poi3
3. Olen todella innostunut lukemaan tuota Tiikerin Lapsi- kirjaa. Kerroin teille aiemmin, että lupaan lukea sen yhden hömppäromaanin loppuun ennen kuin aloitan uuden kirjan. Jotenkin se oli kuitenkin sellainen, että kyllä sitä pystyi lukemaan, mutta ei mitenkään imaissut mukaansa. Vaan toista on tän toisen kirjan kanssa, jota mun on pakko lukea lähes aina kun vaan tilaisuus sen sallii. Ruokapöydässä, bussissa, ennen nukkumaan menoa, aamulla herätessä..  Mun mielestä ei ole mitään parempaa kuin mukaansatempaava romaani! Hyviä sellaisia saa mielellään suositella :-)poi6
4. Tajusin, että mantelimaitoon tehty kaurapuuro maistuu kymmenen kertaa paremmalle kuin normaaliin kevytmaitoon tehty. Rasvattomasta maidosta puhumattakaan! Suosittelen, kokeilemaan manteli- tai soijamaitoon tehtynä, se tuo pienen lisätwistin makuun ja koostumukseen.
poi4
5. Odotan innoissani joulua. Pitäisi nyt ostaa nättejä jouluvaloja tänne sisälle sekä parvekkeelle. Eilistä postausta kompaten mulla tuli hirveä himo tehdä joulutorttuja sekä pipareita! Tänään vielä näin instagramissa jonkun ihanan kuvan koristelluista piparkakuista ja mun himo tehdä niitä yhä kasvoi vaan. Pinterestiäkin olen kohtuu paljon selaillut lähipäivinä ja saanut sieltä hurjan paljon inspiraatiota DIY-juttuihin ja muihin koristeluihin. Ahh joulu, tule jo.poi10
6. Koristin meidän eteisen tyhjää seinää vanhoilla filmikuvilla sekä sieltä fidasta ostamillani valokuvilla. Mielestäni juuri tuollaiset pienet yksityiskohdat sisustuksessa tuo sitä asukkaiden omaa persoonaa esiin ja mä olen osaltani tuonut sitä juuri tuollaisilla valokuvilla sun muilla.
poi5
7. Jos tässä vuodenajassa on jotain hyvää, niin se on kyllä lupa polttaa kynttilöitä vuorokauden ympäri. Mä olen aina ollut totaalinen kynttiläfiilistelijä ja tämä tapa luultavasti juontaa lapsuudenkodistani, jossa äiti aina poltti kynttilöitä ja tekee niin edelleen. Ne tuo niin paljon tunnelmaa kotiin ja itselleni on jo piirtynyt tavaksi sytyttää kaikki kynttilät olohuoneesta aina kotiin tullessani. Yksi huippuhankinnoistani on ollut juurikin nuo ylläolevat happy lightsit, niistä olen tykännyt hurjan paljon!
poi2
8. Niin kuin jo mainitsinkin syöväni mandariineja, olen aina talvisin onnellinen kun se vuodenaika tarkoittaa halpoja mandariineja ja appelsiineja joka kaupassa. Mä olen etenkin klementiinien suurkuluttaja, mutta kaikki käy. Ne on mitä parhaimpia mm. rahkan seassa, välipalana muuten vain tai hyvä apu makeanhimoon. Parhaimmassa tapauksessa voi mennä kilon pussi päivän aikana.. Hups (EDIT/ Tossahan se tyhjä kilon pussi nyt kyhjöttää).
poi11

Sellaisia juttuja tällä kertaa! Jaetaan hyvää mieltä, joten nyt saa kertoa mistä juuri sä olet tullut iloiseksi lähipäivinä :-)

12 kommenttia:

  1. mäkin raakaaastan mandariineja ja appelsiineja, mutta oon niille allerginen, joten sitkun niitä syö saa kärsiä :-D Mutta hei, onhan se ny sen arvosta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, tuleeks pahatkin reaktiot? Jos ei, niin sit ne on kyllä sen arvosia muhaha!

      Poista
  2. Oho huomasin tän sun postauksen vasta nyt! Hauskaa että molemmat samoilla fiiliksillä:) happy girls are the prettiest vai miten se meni?:-D

    VastaaPoista
  3. Mitä nyt näin äkkiseltään tuli mieleen ni ite tykkäsin Vettä vain, Alex -kirjasarjoista, Cecelia Ahernin ja Sophie Kinsellan kirjoista :) Syndia Dayn trilogia ja noi Outolintu- ja Nälkäpelisarjat on kans hyvii, jos et o vielä lukenu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiitos! Sophie Kinsellan himoshoppajat oon lukenu pariinkin otteeseen, ne on törkeen hauskoja:) Noita muita en kyllä oo, täytyy varmaan jossain vaiheessa lukaista!

      Poista
  4. Heeei! Teetkö sun kaurapuuron mikrossa vaiko kattilassa? :) Itse teen mikrossa ja tosiaan alkaa pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos toi kaurahiutaileita ja maitoa -yhdistelmä... En oo aikasemmin maistanut tota mantelimaitoa, miten se eroaa tavallisesta? :) Onko siinä paljonkin makueroa? Pakko sanoa, että mun korvaan kuullostaa vähän oudolta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Teen mikrossa mutta vaihdellen päällisiä, välillä marjoja, toisinaan hedelmiä, pähkinöitä, raejuustoa.. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ettet kyllästy! Mantelimaito maistuu vähän makeamalle, mä ainakin tykkään tosi paljon. Kokeilemallahan se selviää!:)

      Poista
  5. Vähänkö kiva postausidea, tän lukemisesta tuli tosiaan hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit, kiitos! Välillä täytyy itseäänkin muistuttaa siitä kuinka elämä ei tosissaan olekaan hassumpaa ;-)

      Poista
  6. Ihana postaus! Tällaisia lisää. :-)

    Ja sun Englannin matka kuulostaa mahtavalta! Mäkin haluaisin Brightoniin, vaikuttaa ihanalta kaupungilta! Olen katsellut paljon youtubevlogaaja Zoen videoita joissa aina välillä pääsee näkemään Brightonin katuja, ja juurikin kaikki pienet (vintage)liikkeet vaikuttavat niin hurmaavilta! Ehkä joskus minäkin sinne pääsen. :)

    VastaaPoista
  7. Sun innoittamana taidan kokeilla mantelimaitoa :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista