maanantai 22. joulukuuta 2014

Kun joulu on

kynttilä4 kynttilä2 kynttilä1 kynttilä3 kynttilä kynttilä5 Viime päivät ovat menneet vuoden viimeisiä työvuoroja tehdessä, kuntosalilla rehkiessä, viimeisiä joululahjoja ostaessa sekä lomaillessa. Ihanaa, kun on loma. Eilen käytiin laulamassa kauniimpia joululauluja Oulunkylän kirkossa, oli ihanaa! Nyt fiilistelen samoja lauluja kotona Spotifysta. Äsken sain viimeiset lahjapaketitkin käärittyä ja jotta täydellinen joulufiilis saavutettaisiin tännekin, on huomenna vielä tiedossa pienehköä joulusiivousta. Ei mitään suurta, imurointia ja pölyjen pyyhkimistä. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että joidenkin perheissä saadaan perheriidat aikaiseksi joulusiivousten takia (trust me, tätä olen nähnyt paljon). Miksi? Joulun pitäisi olla rakkauden, rauhan ja ilon aikaa, eikä pelkkää riitelyä tai stressaamista. Tänä vuonna olenkin yrittänyt ottaa rennosti niin lahjojen hankkimisen ja kaiken muun siihen liittyvän kanssa. Mulle joulussa tärkeintä on rauha ja läheisten kanssa yhdessäolo.

Tänään on ohjelmassa isovanhemmilla kyläilyä, joulupullan leipomista, lahjojen vaihtamista ja ehkä ehdin vielä käymään kuntosalillakin. Jokatapauksessa rennolla fiiliksellä mennään!

Miten siellä on valmistauduttu joulun tuloon? Onko kaikki valmistelut jo hoidettu? :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti