tiistai 19. toukokuuta 2015

Terveellisemmät (hitsinhyvät) korvapuustit

Nyt aion jakaa teille huipun reseptin, jota jokaisen on pakko kokeilla.

Sanottakoon näin aluksi suhteestani pullaan. En ole koskaan ollut se pullahiiri. Juhlissa olen aina syönyt mielelläni muita leivonnaisia, herkkuja, kakkuja, mutta en pullaa. Se on aina ollut siinä kategoriassa, että en ole edes harkinnut ottavani. Mitä sitten tulee uunituoreisiin, vasta leivottuihin, pehmeisiin, maukkaisiin, pulleisiin ulkokuorella-ei-ole-väliä-pulliin.. Täysin eri asia. Voin vetää vasta leivottua pullaa vaikka kaksin käsin ja makoilla loppupäivän sohvalla jalkapallon kokoisen vatsani kanssa. Että mitä tuli taas tehtyä. Tämä ilmiö taitaa olla tuttu aika monelle siellä ruudun takana, am I right? Heikkoutenani korvapuustit ja voisilmäpullat. Isolla silmällä ja täytteillä!

Ja näin päästäänkin jo asian ytimeen - vegaanisiin pulliin. Olen pitkään halunnut maistaa pullia, jotka muistuttaisivat maultaan niitä perinteisiä, mutta koostuisivat terveellisimmistä raaka-aineista eivätkä jättäisi jälkeensä sitä kuuluisaa futismasua. Olen kuitenkin aika avuton mitä tulee reseptien etsimiseen ja jotenkin en osaa lähteä kokeilemaan mitään täysin uutta, ellen ole kuullut sen toimivuudesta esimerkiksi kaverilta tai toisesta blogista. Kun mut saa niitä kautta vakuutettua niin ollaan jo aika pitkällä! Koitti siis eräs kaunis päivä, kun näin tämän reseptin, ei ollut enää paluuta. Näitä oli pakko kokeilla.
puustit
Eräällä kauppareissulla hain kaikki tarvittavat ainekset Prismasta, joka on aina yksi h*lvetinluola kun lähtee etsimään jotain tiettyä juttua. Varsinkin nää erikoisemmat ainekset tuntuu olevan aina jossain kymmenen kiven alla ja joudun heittelemään niitä kiviä pois aina monen myyjän avustuksella. Asiaa ei helpota yhtään vieressä huokaileva poikaystävä, jolla on hirvee kiire jonnekin. Ollaan totuttu käymään Lidlissä, josta kaikki löytyy päätä kääntämällä.. Aikamme pyörittyä löydettiin kuin löydettiinkin nämä kaikki ainekset ja eikun sitten leivontahommiin!


Superkorvapuustit (n. 6-8 pullaa)

Taikina:


4,5 dl mantelijauhoa (voi korvata myös esim. spelttijauhoilla, joita itse käytin)
4 tl leivinjauhetta
2 rkl kookossokeria
1 1/2 banaania (muussattuna esim. haarukalla)
3 rkl kookosöljyä



Täyte:



2,5 dl tuoretaateleita
1 dl vettä
2 tl kanelia 
1 tl kardemummaa
ripaus merisuolaa

"Laita uuni kuumenemaan hieman alle 200°C. Valmista ensin täyte. Poista taateleista kivet ja pilko ne pienemmiksi paloiksi. Laita taatelit kattilaan ja lisää sekaan vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoita massaa tasaisin väliajoin, jotta taatelit sulavat ja sekoittuvat veden joukkoon. Kun seos kiehuu, laske levyn lämpö minimiin ja lisää sekaan kaneli, kardemumma ja suola. Lisää tarvitaessa vielä loraus vettä, jos tahna vaikuttaa liian jäykältä tai jos taatelit eivät ole sekoittuneet vielä tasaisesti veden joukkoon. Sammuta levy ja laita täyte sivuun odottamaan.

Aloita taikinan valmistus sekoittamalla kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää sitten sekaan kookosöljy ja sekoita se kuivien aineiden sekaan sormia apuna käyttäen. Kun seos on tasaisen muruista, lisää sekaan vielä muussattu banaani ja sekoita se tasaisesti taikinan joukkoon. Jos taikina vaikuttaa liian "märältä", voit lisätä vielä hieman jauhoja.

Laita leivinpaperi keittiöntasolle ja ripottele siihen runsaasti jauhoa. Itse käytin tällä kertaa spelttijauhoja, joten pullista ei lopulta tullut täysin gluteenittomia, mutta esimerkiksi kaurajauho (blenderöi kaurahiutaleita hienoksi jauhoksi) sopisi tähän myös erinomaisesti. Kaada taikina jauhotulle leivinpaperille ja taputtele siitä tasainen suorakulmion muotoinen levy. Tässä vaiheessa jauhoja tarvitsee aika reilusti, jotta taikina ei tartu käsiin. Kun taikina on tasainen levy, kaada täyte sen päälle ja levitä se taikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Rullaa taikina sitten täytteineen yhdeksi isoksi rullaksi alla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen. Leikkaa rullasta n. 5cm paksuisia siivuja ja asettele ne pieneen uunivuokaan. Paista pullia n. puoli tuntia tai kunnes ne ovat saaneet kauniin kullanruskean pinnan. Anna jäähtyä hetken ja nauti sitten kahvin kera. Säilytä pullia jääkaapissa, jotta niiden koostumus säilyy ihanan mehevänä."


Mitä minä pidin? RAKASTUIN! Olen leiponut nyt kaksi satsia, kun ensimmäisen kohdalla pullista tuli hieman kuivahkoja. Oli siis pakko kokeilla toiseenkin otteeseen, sillä halusin itsekin kokea sen aidon hypetyksen siitä, kuinka hyviä ne oikeasti on. Onneksi kokeilin, sillä virheistä oppineena pidin pullia uunissa vain 20 minuuttia ja paistoin ne matalammalla lämmöllä kuin aiemmalla kerralla (n. 170c). Tämäkin on sellainen juttu, joka riippuu ihan uunista kun toinen on tehokkaampi kuin joku toinen. Täytyy vähän testailla. Niistä tuli aivan hemmetin hyviä ja vedin taas kolme pullaa samaan syssyyn. Hups.

Rehellinen mielipide näistä on se, että en lähes huomaa eroa normaalin korvapuustin kanssa. Ihan oikeasti, uunista suoraan tulleena itse asiassa pesee mennen tullen perinteisen version. Taatelin makeus ja taikinan pehmeys on niin mmmm. Maistatin näitä muutamalla tyypillä ja samaa sanoivat, herkullisia ovat.

Miten on, lähteekö kokeiluun?

5 kommenttia:

  1. Ajattelin jo silloin, kun näin Lauran blogissa tän reseptin, että näitä pitää kyllä kokeilla! Vielä en ole saanut aikaiseksi lähteä kauppaan ostamaan aineksia, mutta nyt tän luettuani pitää kyllä kokeilla ihan lähipäivinä jos ne on oikeesti noin hyviä! :) Ja muuten tuli mieleen, sähän käyt vissiin Leppävaaran Evolla? Ootko tykänny siitä salista ja onko siellä suht rauhallista, että ei tarvii pahemmin jonotella yms? :) Itellä vielä hakusessa sali, kun tästä läheltä löytyy vaan Sats, enkä haluis taas sitä 12kk jäsenyyttä niin mietin, että toi vois olla hyvä vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin nyt sit vaan testailemaan, nää on super hyviä :-)! Ja joo käyn Evolla ja tykkään tosi paljon. Käyn aina aamupäivällä tai klo 21 jälkeen illalla jolloin siel ei oo ruuhkaa niin ei sit joudu jonottaa ollenkaan laitteisiin. Mut klo 16-20 siel on aina paljon porukkaa ja siks en tykkää käydä sillon. Suosittelen kyllä liittymään Evolle, sieltä löytyy kaikki tarpeellinen paitsi ehkä pari pientä juttua (boksit ja kuminauhat puuttuu..) :-)

      Poista
    2. Hei mulle tuli evolta juuri viesti, että mä voin saada treenit kaverin kanssa puoleen hintaan kesän ajaksi, eli jos haluut liittyy niin voin antaa sulle sellaisen alennuskoodin :-) Voit laittaa mulle vaik viestiä facebookissa (Katarina Ruusu Maria), jos haluut jutella!

      Poista
  2. Oijoi, nää menee kyllä kokeiluun! Innostuin kohdassa "lähes vegaanisiin pulliin" ja sillon piti jo selata ainesluetteloon, josta piti kyllä kauan ettiä että mikä nyt on ei-vegaanista :D no ei onneksi mikään! Eli ei tarvii ees muutella ohjetta, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan super ohje, testaa ihmeessä:-)! Joo mä laitoin tohon ton "lähes" sanan koska ite en oo aina ihan varma et mikä nyt on vegaania ja mikä ei nii se oli siellä ns. Varmuuden vuoksi haha :-D

      Poista