tiistai 17. marraskuuta 2015

Mut ku mä haluun.

Haluan tuntea kevyen tuulenvireen kasvoillani kun kävelen kohti uusia kokemuksia.

Haluan tutustua ihmisiin joiden kanssa jaan yhteisen intohimon ja kiinnostuksen asioihin, joiden seurassa inspiroidun yhä uudelleen ja uudelleen.

Haluan hypätä lätäkköön välittämättä seurauksista, koska märät sukat voi aina vaihtaa pois ja kokeilla hyppäämistä uudestaan. Lätäkkö on vähän niin kuin elämä muutenkin noin yleisesti ottaen. Sä hyppäät, katot mitä tapahtuu, astut pois ja katsot milloin tulee seuraava lätäkkö jota haluat päästä läiskyttämään. Ei se sen kummepaa ole.
_MG_6868_MG_6827 _MG_6893
Haluan viisastua. Aiheuttaa ihmisissä reaktion "Oho, mistä muija tän tietää?".

Haluan olla murehtimatta turhista. Minun tulee muistaa se, että kaikille tulee eteen vastoinkäymisiä. Niitä voi jäädä joko vatvomaan päiväkausiksi tai voi vaan jättää ongelmaisen palapelin lattialle ja läksiä menemään.

Haluan ihan oikeasti elää hetkessä, olla miettimättä sitä seuraavaa duunipäivää joka saattaa mennä väsyneissä merkeissä edeltävän illan valvomisen takia. Syödä paketillisen jäätelöä jos ihan oikeasti tekee mieli. Juosta vesisateessa vaikka just olisin meikannut._MG_6771 _MG_6884 Haluan syödä paljon sellaista ruokaa, josta tulee sellainen reaktio, että sydänsilmäemojit pinkoilee silmistä ja korvista ulos, sellainen reaktio joka pistää sukat pyörimään jaloissa.

Haluan nauttia elämästä eri vuodenaikojen armoilla. Haluan hikoilla kesäöissä ja tuskailla sängyssä unettomuutta, kuin myös lämmitellä pakkasessa kipristelevää nenääni. Herätä aamuun raikkaalla pakkasaamun kävelylenkillä. Tuntea lumihiutaleiden satavan ympärilläni. Kuulla puista tippuneiden lehtien rapisevan allani.

Haluan nauraa niin paljon, etten meinaa saada henkeä, ilon kyyneliä pidätellen. _MG_6772

K U V A T: PAULA 

_MG_6768

Haluan kokea onnistumisen hetkiä, sellaisia joissa huomaan kehittyneeni, oppineeni jotain uutta. 

Haluan halata rakkaitani mahdollisimman usein, levittää rakkautta.

Haluan auttaa vähäosaisempia ja muistaa kuinka onnekas olen itse omassa asemassani.

Haluan. Onks se liikaa pyydetty?

13 kommenttia:

  1. Sä et varmaan edes tiedä miten paljon mä saan elinvoimaa sun blogista. Mä saan niin paljon inspiraatiota ja voimaa sun blogista etten voi kun kiittää sua. Siis kiitos kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on yksi syy miksi tätä hommaa niin rakastan. Tällä kommentilla sait niin leveän hymyn huulille ettei tosikaan, kiitos itsellesi kauniista sanoista, ei oo mitään palkitsevampaa kuin kuulla tämänkaltaisia sanoja <3:-)!

      Poista
  2. Sä oot kyllä niin täynnä elämää nainen (voikoha noi ees sanoo....?sanon silti)!! Tarkotan siis että mäki haluan omaksuu tollasen hyvien asioiden huomioimisen elämässä huonojen sijaan. Kiitos sun postauksista, myös sun snapchat on huippuu seurattavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyä hymyn perään, te lukijat ootte niin rakkaita! Kiitos kiitos <3 Niin siistiä kuulla että miellyttää! :-) Ps. Hyvien asioiden huomaaminen täytyy vaan päättää ja naps, ne huomaa!

      Poista
  3. Ihanaa elämäniloa tähän synkkyyteen <3

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Sait hymyn huulille ja onnellisen tunteen <3 You go girl ;')

    Ja ah nuo auringon täyttämät pakkas aamut! Niin raikkaita, mutta samalla omalla tavallaan rauhoittavia. Onnea täynnä olevia aamuja kun aurinko paistaa ja pakkaslumi narisee kenkien alla. Niitä siis odotellessa.. :'-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Linda! Sä osaat kyllä aina piristää sun kommenteilla :) Ja nimenomaan, niitä odotellessa ;)!

      Poista
  5. NIIIIN ihana postaus<3__<3 Ja tän kruunaa nää upeat kuvat!

    VastaaPoista
  6. <3 t. Din granny kompis

    VastaaPoista