tiistai 22. joulukuuta 2015

Kivet pois harteilta

Tähän syksyyn on mahtunut paljon. Paljon hyvää. Paljon ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa, paljon tutkailua omissa sieluni ja mieleni sopukoissa. Niiden lisäksi myös stressiä, unettomia öitä, kipeytyneitä lihaksia, jumiutuneita lihaksia, oih-tosta-mä-olen-ylpeä -lihaksia, naurua, turhautuneisuutta, oivalluksia, onnistumisen hetkiä, onnen kyyneliä. Paljon ihan kaikkea.
  posting-2posting-5 posting-8 posting-7 posting-3 Kulunut kaksiviikkoinen on ollut kiireisempi kuin osasin aiemmin odottaa. Olen ollut paljon töissä, juhlinut ystäväni syntymäpäiviä, käynyt viimetipan jouluostoksilla, tehnyt kotiin suursiivouksen, paketoinut lahjoja, nähnyt ystäviä.. Sanomattakin ehkä selvää, että tässä on vähän liikaa tämmöiselle pienelle rauhaa rakastavalle ihmiselle. On myöskin selvää, etten ole ehtinyt treenaamaan tämän kaiken härdellin keskellä ja taukoa on näköjään vieläkin odotettavissa. Joogatunnille olen ikävöinyt jo sen kaksi viikkoa, nyyh. Kyllä mä vielä sinnekin pääsen!
Mehu3-3 Mehu3-2 Mulla on enää kaksi työpäivää jäljellä nykyisessä työpaikassani ja huomisen jälkeen mulla on ihan oikea loma! Ihan oikeasti lomaa kaksi kokonaista pitkää ja superia viikkoa, joiden aikana tulen makaamaan X-asennossa ihan kyllästymiseen asti. Siinä ohessa odotan pääseväni treenaamaan kunnolla, näkemään ystäviäni ja nauttimaan uuden vuoden juhlinnasta. Onhan tuossa joulukin välissä, mutta sen ohjelmahan nyt on selvä: rakkaat ihmiset ja rauha (ja ruoka<3).
posting-9 posting-10 posting-4
En edes muista koska viimeksi olisin viettänyt lomaa sen kokonaisessa merkityksessä. Kesällä mulla oli kyllä viikko lomaa jonka aikana olin festareilla sekä sieltä kotiuduttuani lähdin ulkomaille ja loman jälkeen olin enemminkin vaan väsynyt kuin levännyt, hah! Syksyllä sama setti plus pieni takaraivostressi kouluhommista. Mutta ai että nyt kelpaa, vihdoin on kunnolla aikaa nähdä kavereita ja tehdä kaikkia kivoja juttuja! Ainiin, onhan mulla sunnuntaina synttäritkin (meinaan kokoajan unohtaa sen, jonkun varmaan täytyy muistuttaa mua sitten). Johan tässä onkin jo kivasti ohjelmaa.

En tiedä tulenko postaamaan enää tällä viikolla, saattaapi olla että en. Jos en tule tänne ennen joulun rientoja enää moikkaamaan, niin ei muuta kuin rauhallista, onnellista ja aivan ihanaa rakkaudentäyteistä joulua kaikille <3

4 kommenttia:

  1. Rakas <3 ota kaikki irti ja syö kunnon jouluähky. Ensviikolle otetaan sitte vaikka brunssitreffit sun syndejen kunniaks pus!

    VastaaPoista
  2. JA TOI KUVA LAURASTA! Vitsi tykkään noista teijä viljapelto näpsyistä superina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti mäki tykkään! Mennää meki joskus :--)!

      Poista