lauantai 5. maaliskuuta 2016

Intohimosta

Aina välillä sitä ajautuu keskustelemaan ihmisten kanssa bloggaamisesta, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, mitä näitä nyt on. Yleisesti vapaa-ajasta ja ajankäytöstä. Aina jossain vaiheessa keskustelua kysymykset blogiin liittyen tihenevät ja lopulta ihmetellään kuinka mulla on aikaa kaikkeen tähän. Eli siis, kuinka mulla on aikaa toteuttaa mun intohimoa? Let's see. _MG_4647_MG_4650
Mä olen valokuvannut niin pitkään kun vaan muistan. Ensimmäisen filmikamerani sain 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Muistan elävästi tilanteen, kun synttäriaamuna kannettiin mulle sänkyyn jättimäinen nasu -pehmolelu sekä mystinen paketti, josta paljastui kauan toivomani shampanjan värinen, muovinen kamera. Otin sillä pitkään kuvia ja teetätin niitä ahkeraan, kunnes yläasteella aloin kaipaamaan digitaalista yksilöä. Sain iskältä lahjaksi huuto.netistä ostetun digikameran, jossa oli 5 megapikseliä ja 4x4cm pieni näyttö, ulkonäöltään se oli harmaa ja paksu palikka. Kuvia ei siitä pahemmin pystynyt katsomaan, mutta kun siirsin kuvat koneelle niin niistä tuli ihan hyvälaatuisia, ainakin jos oli ottanut kuvat hyvässä valossa. Muutoin sai laittaa aika paljon valoa muokkausohjelmissa tai vaan tyytyä klikkaamaan muokkauksen mustavalkoiseksi, jolloin ei kameran kehnompi laatu pistänyt niin pahasti silmään. Tämä kamera oli mulle tosi hyvä, enkä edes osannut haaveilla paremmasta. Tykkäsin ottaa valokuvia, enkä edes tiedä mistä se ajatus alunperin oli lähtenyt. Kaipa mä olin vaan jossain vaiheessa keksinyt uuden harrastuksen, kukapa sitä tietää. _MG_4640
Tuohon aikaan tykkäsin leikkiä muokkauksilla. Paintilla laitoin kuviin erilaisia reunoja - valkoisia ja värillisiä, paksuja ja ohuita. Kuvia käänneltiin, muokkailtiin, leikattiin ja zoomailtiin, lopputulos saattoi aina olla täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Musta oli hauskaa, että pystyin toteuttamaan omia näkemyksiäni sillä tavalla. Omassa kaveripiirissäni oikeastaan kukaan ei jakanut kanssani tätä innostusta, joten tyydyin leikkimään muokkausohjelmilla yksin ja omalla vapaa-ajallani. Onneksi mulla oli pari kaveria ja tietysti sisko, joiden kanssa käytiin paljon kuvaamassa. Se oli aina sellaista kivaa ajanvietettä, kun meikäläinen ei ole koskaan innostunut pidemmän päälle mistään aikaa vievästä urheiluharrastuksestakaan. Kuvien muokkaamiseen saattoi mennä tunteja, mutten koskaan miettinyt sitä ajanhukkana. Se oli mielenkiintoista ja lopulta aina jollain tavalla palkitsevaa.

Muistan kun latasin ensimmäisen kunnollisen muokkausohjelmani, Photofiltren. Oi, jo pelkästään tuo nimi tuo mulle monia hyviä muistoja ja lämpimän fiiliksen sydämeen, hah. Sen parissa on väkerretty monia tunteja ja innoissani opettelin aina kaikkia uusia kikkoja, joita voisin hyödyntää kuvissani. En muista katsoneeni mallia mistään, vaan kokeilin tyylillä "mitä tästä nappulasta tapahtuu" ja sitä myötä opin uusia juttuja. Good days. 
_MG_4651
Varmaan tässä pikkuhiljaa aloin yhä enemmän kiinnostumaan kirjoittamisesta. Havaitsin, että on mukavaa ottaa kuvia ja kirjoittaa niiden tueksi jotain tekstiä. Jos nyt totta puhutaan, kuvani ja tekstini eivät aina olleet missään yhteisymmärryksessä keskenään, vaan saattoivat olla erilliset kuva ja teksi liitettynä yhteen. Ei sillä ollut niin väliä. Mä tykkäsin siitä.

Yksi elämäni huippuhetkistä oli, kun sain ensimmäisen järjestelmäkamerani. Se oli silloin yksi edullisimmista harrastelijakameroista, Sony a200. Tuohon aikaan hyvin harvoilla tutuillani oli järkkäri ja kun mä sain sen, niin sitä oltiin sitten harva se päivä ottamassa kaiken maailman kuvia. Kamera piti raahata aina kouluun mukaan ja ottaa siellä päättömiä kuvia välituntien aikana, ruokatunneilla ja joskus oppitunneillakin (anteeksi opet!). Musta oli niiiin siistiä, että mulla oli ihan oikea kamera, sellainen iso ja hieno, jolla saa hienoja kuvia. Kyllä oli tyttö tyytyväinen.
_MG_4645
Siitä päivästä lähtien olenkin valokuvannut. Olen myös kirjoittanut, paljon. Olen oppinut rakastamaan sekavia ajatuksia ja niiden hankaluutta. Olen katsonut tunteja youtuben tutoriaaleja valokuvaamisesta ja kuvien muokkauksesta, lukenut paljon tekstejä, joista olen inspiroitunut yhä uudelleen ja uudelleen, selvittänyt ajatuksia laittamalla mustaa valkoiselle, saanut lukemattomat kiksit onnistuneista valokuvista ja tuntenut ylpeyttä itsestäni sekä tuottanut iloa myös muille teksteilläni ja valokuvillani. 

Nää kaikki on ihan maailman parasta. 

En vaihtaisi harrastustani mihinkään. Vaikka mulla olisi paljon enemmän vapaata aikaa ilman näitä harrastuksia, en antaisi niitä pois mistään hinnasta. Miksi? Koska mun mielestä tämä on mulle kaikista paras keino hyödyntää viikonloppuaamuja tai illan pimeitä tunteja. Kehittää itseäni jatkuvasti ja tuntea onnistumisen fiiliksiä. Olla vuorovaikutuksessa lukijoideni kanssa, löytää uusia ystäviä, kokea paljon uusia juttuja. 

Joten tässä teille rakkaat, vastaus kysymykseen "Miten sulla on aikaa tehdä kaikkea tätä?".

Rakastan. Kun mä vaan niin rakastan kaikkea tätä, siksi.

7 kommenttia:

  1. Huippu Sä! Tiedän niin ton tunteen, kun leikkii photarilla yötä päivää, kantelee kameraa paikasta toiseen, päivästä toiseen ja yleensä ottaen vaan on jollain tavalla kosketuksissa valokuvaamiseen. Tunteja, lisää tunteja, kymmeniä tunteja, ei sitä aikaa ajattele, se vaan on osa elämää ja tuo aina mahtavan fiiliksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, juuri näin! Se on vaan ihan parasta :--)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen teksti! Hahaa, mulla oli kanssa Photofiltre pienenä ja paintilla väkersin bannereita tutun tuttujen virtuaalitalleille! Palikkakamera kuulostaa tutulta myös! Ja kirjoittamisesta: oli se sitten bussissa istuessa kalenterin satunnaiselle sivulle rustattu juttu tai koulupäivänä wordiin kirjoitetut pari lausetta, niin kun niitä ajatuksia tulee, on ihanaa kirjata ne ylös ja palata niihin myöhemmin. Vähän sama piirtämisen kanssa. Tulee inspis, niin sitten se summittaisesti tuherretaan johonkin paperinpalaseen odottamaan aikarikkaampaa hetkeä.

    Ja illan pimeät tunnit, oijoi ne on niitä otollisimpia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Voi että, meillä on sitten paljon yhteistä, nää sun kokemukset kuulostaa tutuilta :') Musta on just ihanaa kirjoittaa ajatuksia ylös ja lukea niitä jälkeenpäin, sitä harvemmin tulee muuten muistettua mitä on joskus kelaillut sen tarkemmin. Piirtäminen on mulla kans ollut aina kiinnostuksen kohteiden kärkipäässä, vaikkakin nykyään sitä tulee harrastettua liian harvoin. Illan pimeinä tunteina syntyi tämäkin postaus ;-)

      Poista
  3. Ei vitsit miten ihana teksti! Sydän huokas useeseen otteeseen :-)xx Ja kauniit kuvat! Toivottavasti päästään pian kuvaamaan yhessä!

    Pusuja,
    Siiri xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana olet! Kiitos <3 Toivottavasti päästään pian, samaa mieltä! Pusuja sinne kans! :--)<3

      Poista
  4. Kataanen! <3 Vähän hykertelin täällä yksikseni - Turussa. Huikee teksti! Mä sain myös kameran melko nuorena, mutta en koskaan sitten laiskuuttani jaksanut opetella sen käyttöä. Tai kyllähän mä kuvia otin, mutta ei mull amitään visuaalista silmää ollut, tai onko edelleenkään - en tiedä. :D

    VastaaPoista