torstai 28. huhtikuuta 2016

Kuinka pysyä pirteänä kiireen keskellä?


Kaikille on varmasti tuttu seuraavanlainen tilanne: Vietät suurimman osan päivästäsi työpaikalla, syöt lounaaksi eilen illalla kiireessä väsäämääsi ruokaa. Haluaisit illalla mennä kuntosalille, mutta kun sen aika koittaa, oletkin yllättävän väsynyt työpäivästä. Menet väsyneenä kotiin ja heti seuraavaksi mielessäsi on seuraavan päivän eväiden kokkaaminen ja olisi kiva jossain vaiheessa myös rentoutua. 

Kuulostaako yhtään tutulta? Tää on mulle nimittäin arkipäivää nykyään. Ennen elin autuaan tietämättömänä tällaisesta tilanteesta, kun olin monen vuoden  ajan tottunut sellaisiin aikatauluihin, että eväitä voi vielä kokkailla aamupäivällä ennen iltavuoron alkamista ja salille ehti oikeastaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Vaan nyt on toisin, kun käyn normaalissa päivätyössä ja siinä sivussa teen yrittäjänä hommia aina kun kerkeän. Haluaisin pitää yllä myös säännöllistä ruoka- ja  treenirytmiä ja nähdä ystäviä ja sukulaisia siinä sivussa. Ja nyt voin ensimmäistä kertaa myöntää: se on ihan oikeasti vaikeaa. 

Mun ruokarytmi on kärsinyt tän kevään aikana kaikista eniten - saatan syödä nykyään ihan mitä sattuu ja mihin aikoihin tahansa. Pääsääntöisesti syön kyllä ihan kunnon ruokaa normaaleihin aikoihin, mutta välillä kun työpäivät hurahtaa 10 tuntisiksi, enkä ole varautunut kunnon eväillä, joudun turvautumaan vain pieniin välipaloihin. Tämä tyyli kostautuu sitten illallisena napostelemisena ja välillä jopa liian raskaalla syömisellä. 

Yksi iso vaikuttaja tähän huonoon ruokarytmiin on myös juurikin se, etten ole jaksanut panostaa ruokien suunnitteluun. Saatan usein olla iltaisin niin väsynyt, että kaikista vähiten tekee mieli vääntää isoja satseja ruokaa, purkittaa niitä ja miettiä milloin aion niitä syödä. Liian usein turvaudun vain köyhien raaka-aineiden varaan rakennettuihin lounaisiin, joista en luonnollisestikaan tule kylläiseksi. Tämä on näkynyt sitten siinä, että olen tässä hiljattain laihtunut sen takia etten syö todellakaan tarpeeksi. Ja se jos mikä ärsyttää mua tällä hetkellä ja oikein suututtaa oma laiskuus tämän asian suhteen. Mutta kuulkaa, nyt on isot satsit juureksia uunissa ja niistä riittääkin taas muutamalle päivälle! Yritän jatkuvasti skarpata tämän asian suhteen, baby steps siis..
Tässä listaa asioista, joiden olen omassa elämässäni huomannut parantavan yleistä jaksamista ja iloista fiilistä kiireisen arjen pyörityksessä: 

1. Syö kunnolla: Panosta ravinnerikkaaseen ruokaan ja syö sitä tarpeeksi.
2. Nuku kunnon yöunia. 7-9 tuntia on minimi jos on tutkimuksiin uskomista (itsehän olen kävelevä ruumis alle 7h unilla).
3. Urheile tai ole muuten vain aktiivinen. Vaikka kotisohva houkuttelisikin työpäivien jälkeen, nipistä ainakin parina iltana viikossa iltainen vapaa-aika johonkin virkistävään aktiviteettiin. Esimerkiksi kävelylenkki ystävän kanssa on paitsi terapeuttinen mutta myös virkistävä. 
4. Juo paljon vettä. Ainakin mulla katoaa heti sellainen tunkkainen olo kropasta kun jaksan nesteyttää kehoani tarpeeksi. 
5. Merkkaa kalenteriisi kivoja suunnitelmia. Ne auttavat jaksamaan rankkoinakin päivinä ja motivoi skarppaamaan vaikka päivä olisi harmaa. 
6. Älä elä vain viikonloppuja varten. Arjesta tulee huomattavasti mielekkäämpää, kun pelkän viikonlopun sijasta fiilistelet seitsemää päivää viikossa. Äläkä varsinkaan inhoa maanantaita!
7. Anna aikaa asioille, joista saat mielihyvää ja motivaatiota. Mulle se on valokuvaus ja itsensä toteuttaminen valokuvin ja videoin!

Tuleeko teillä mieleen jotain muita keinoja pysyä pirteänä kiireen keskellä? Mä yritän nyt todellakin panostaa näihin juttuihin ja tavoitteena on saada aikaiseksi vähän rytmikkäämpää ja aktiivisempaa arkea. Olisi mukava kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia aiheesta! 

Ja hei, kohta onkin jo vappu! Mitä suunnitelmia teiltä löytyy? Meikä on lähdössä laivalle vanhojen ystävien kanssa, jee!

2 kommenttia:

  1. Mulla on oikeastaan ihan sama homma menossa näin melkein vuoden väsymyksen jälkeen oon suunnilleen saanut siitä tarpeeksi ja nyt koitan sitten parantaa että henkistä että fyysistä hyvinvointia. Liikunta on mulla todella vähäistä ja sitä yritän lisätä ja sokeria ja suklaata taas vähentää. Reippaasti. Olen muutenkin aloittelemassa siltä pohjalta laihdutusta, jotka löytyy oikeestaan blogista omalla tunnisteellakin. Yhden tosin ehtinyt vain tekemään, mutta jatkossa tarkoitus säännölisesti.

    VastaaPoista
  2. Loistavan listan olet koonnut! :) Se mikä itselläni tuli vielä mieleennon vitamiinit, ainakin tähän aikaan vuodesta d-vitamiinia kannataa ottaa reippaasti. Vaikka koenkin, että tarvittavat vitamiinit ym pitäisi saada ruokailuista kasaan, on se joskus vaikeaa tai mahdotonta (etenkin tuo d ja vegaaneilla b12). :-)

    VastaaPoista