tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ylhäällä ei tuule enkä pelaa koripalloa

Tsau. 

Olen ollut koko elämäni ajan pidempi kuin muut. Jo ala-asteella kasvukäyrätaulukot loppuivat kohdallani kesken, olin kaikkia muita ainakin päätä pidempi, tunsin itseni aina isommaksi kuin muut. Nuorempana sitä omaa pituutta aina vain häpesi ainakin jollain tasolla ja toivoi olevansa yhtä pikkuinen kuin kaikki muutkin. On se kyllä kumma, kun nuorempana piti aina näyttää samalta kuin kaikki kaikki kaverit. Eihän kukaan ollut koskaan sanonut mulle, että pituus olisi jotenkin huono asia. Kaipa sitten ympärillä olevien ihmisten (kuitenkin lähes aina hyväntahtoiset) kommentit muokkasivat sitä omaa fiilistä omasta pituudesta. Ken sitä tietää mistä se epävarmuus oli alunperin peräisin.
_MG_4931 _MG_4923
Mulla meni todella kauan siihen, että opin olemaan sinut oman pituuteni kanssa. En ole onneksi koskaan omaksunut esimerkiksi huonoa ryhtiä itseni 'lyhentämiseksi', mutta kyllä se oli todella pitkään epämiellyttävää olla aina kaikkia muita pidempi - jopa poikia. Tunsin itseni ihan jättiläiseksi. Ennen kuin tapasin nykyisen poikaystäväni, mietin aina että miten tulen koskaan löytämään ketään kenen seurassa voin olla rennosti oman pituuteni kanssa. Eikä siinä mitään pahaa olisi ollut, tiedän monia ketkä ovat parisuhteessa lyhyemmän miehen kanssa. Mutta anyway, ne oli niitä sen ajan murheita. _MG_4935 _MG_4924
Kadehdin aina naisia, jotka pystyivät pitämään korkokenkiä näyttämättä jättiläiseltä. Siroine jalkoineen he sipsuttelivat huikeilla koroilla ja olivat silti paljon miehiä lyhyempiä. Jos itse laitoin jalkaani korkokengät, tunsin oloni enemmänkin Shrekiksi kuin kauniiksi naiseksi. Tiedän, hölmöä. Näin mä kuitenkin ajattelin. Yksi epämukavimmista ajatuksista oli juurikin se, että olisin entistä pidempi ja entistä korkeammalla kuin muut, muita alaspäin katsoen. Eräs ystäväni kuitenkin yritti aina hokea mulle, että jos itse olisi yhtä pitkä kuin minä, hän laittaisi jalkaansa korkeimmat korot ja kävelisi ylpeänä ne jalassa. Hän kertoi tuon mulle monen monta kertaa ja muistan sen yhä aina kun olen epävarma itsestäni. Kiitos Anni <3

"Tuuleeko siellä ylhäällä?", "Oletko koskaan pelannut koripalloa?". Jälkimmäistä olen kuullut elämäni aikana oikeasti montakymmentä kertaa. Niin kuin varmasti monet muutkin pitkät ihmiset.
_MG_4915
Niin kuin sanoin, mulla meni todella pitkään sen faktan hyväksymiseen, että mä olen pitkä, halusin sitä tai en. Jonain päivänä kuitenkin vaan huomasin, että se ei mua haittaa. Vaikka en olekaan yhtään korkokenkäihmisiä ja tykkään rennoista kuteista, voin kyllä laittaa korkokengät jalkaan jos siltä tuntuu. Nykyään olen ylpeä koko 180 senttisestä kropastani jota kannan ylpeänä päivittäin. Olen myös itse alkanut kiinnittää huomiota muihin pitkiin tyyppeihin ja usein tulee mietittyä että wau, kylläpä pituus pukee häntäkin! 

Nykyään olen huomannut monia hyötyjä pitkänä olemisessa. 

Festareilla mulla ei ole hätää etten näkisi lavalle - vieressä on usein tosi pieniä tyttöjä ketkä ei näe ollenkaan koko esitystä ja meikä näkee kaiken ellei edessä ole jotain kaksimetristä tyyppiä.

Saan kuroteltua todella korkeistakin paikoista kaikennäköisiä tavaroita ilman tuolilla keikkumista.

Ala-asteella olin kavereista ensimmäinen, joka pääsi kaikkiin lintsin laitteisiin (huippua?!). 

Housujen lahkeita ei koskaan tarvitse lyhentää ja koska mulla on pidempi selkä kuin jalat, harvemmin ne jää lyhyeksikään. Win win!


Me kaikki ollaan upeita just sellasina kun ollaan. Oltiin me sitten lyhyitä tai pitkiä niin sille on varmasti aina joku tarkoitus. 

Onko siellä muita pitkiä tyyppejä? Tai jotain ihan minkä pituisia tahansa, jotka ovat jossain vaiheessa olleet epävarmoja pituutensa suhteen? Olisi kiva kuulla ajatuksia ja kokemuksia aiheesta :-)

kuvat: Liisa Kivi
muokkaus: Minä

27 kommenttia:

  1. Amen. Tää oli ku mun omasta elämästä kirjotettu! Oot kyl superhuippu ja noin kauniin naisen pitää todellaki kantaa pituutensa ylpeenä<3 t. 186cm pitkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot kyllä kans niin huippu, sitä samaa sulle kans <3!

      Poista
  2. Siellä Pyhimyksenki keikalla en nähny melkee mitään ja sä näit just hyvin :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niinpä, siinä se oli kyl tosi jees :-D

      Poista
  3. Hei täällä kans yks 180cm hujoppi. Mukava kuulla mielipiteitä ja kokemuksia aiheesta "kohtalontoverilta". Oon ite pitkään kamppaillu pituusasian kanssa ja varsinkin "voiko mies olla naista lyhyempi kysymyksen kanssa". Ihan mielenkiinnosta siis kysyisin minkä mittanen sun poikaystävä sulla on? Oman pituuden koen vaihtelevasti, harvemmin sitä tulee itse niinkään ajateltua. Välillä tietenkin tuntee itsensä huomattavasti lyhyempien kaverien vierellä jättiläiseksi tai jos kuulee kommenttia pituudesta varsinkin miespuoliselta henkilöltä. Kun asiaa ajattelee tuntuis kuitenkin hassulta olla paljon nykyistä lyhyempi!
    Tall girls rock! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullä kävi mielenkiintoinen tilanne tänä syksynä kun tapasin erään itseni kanssa samanpituisen tai max 1cm lyhemmän jätkän. Asiahan oli mulle siis ihan fine, mutta paljon paljon kovempi paikka herralle itselleen, mikä yllätti mut täysin kun oon aina miettiny asiaa vaan itseni kannalta että "olis kiva" että mies olisi pidempi. Mutta toisaalta tosirakkaus ei katso pituuttakaan, ystäväni seurustellut kohta kaksi vuotta itseään 20cm lyhemmän miehen kanssa ja ovat erittäin onnellisia! Tällä hetkellä oma ajattelu on, että pitkät saavat paljon anteeksi muissa ulkonäköominaisuuksissa, koska pitkä mies on erittäin seksikäs ; D

      Poista
    2. Heippa pituuskaima! Mun poikaystävä on mua jotain pari-kolme senttiä pidempi eli aika saman mittaisia ollaan kyllä. No nimenomaan, en kyllä osais kuvitella itseäni yhtään tän lyhyempänä :) Yes we rock!

      Poista
    3. Ja mitä ihmettä, kaipa se voi miehillekin olla kova paikka jos nainen ei ole paljoa lyhyempi. Ja tottahan tuo, ei se rakkaus katso ulkoisia ominaisuuksia kuten ulkonäköä, pituutta tai ikää :--)

      Poista
  4. Ihana Kata! Mullakin tota pituutta riittää (178,5cm) ja samoja kokemuksia nuoruudesta. Nykyään oon kyllä jo tottunu ja hämmennyn aina välillä kun tulee joku tilanne missä huomaan et oon erityisen pitkä. Just itse asiassa juteltiin kaverin kanssa aiheesta ja mietin että emmä kyllä haluis olla lyhyt :D on tässä pituudessa nimittäin plussana vielä sekin ettei lisäkilot näy niin helposti;) muistan ku aloin aikoja sitten seuraa sun blogia ja yks syy kiinnostumiseen oli just sun pituus ja kuinka hienosti kannat sitä <3

    VastaaPoista
  5. Itse olen taas aika keskimittainen (163cm) eikä pituuden kanssa oo ollut ongelmia, mut mä tavallaan samaistuin tähän tekstiin omien hartioideni kautta :D mulla on siis tytöksi tosi leveät hartiat, mistä oon myös saanut kuulla koko ikäni. Eikä just edes negatiivisia, vaan aidosti ihmetteleviä kommentteja. Itse en oo vieläkään täysin sujut hartioideni kanssa, koska ne on mun lantiota leveämmät, ja sen lisäks mulls tuskin on vyötäröä ollenkaan - tunnen olon ehkä jotenkin epänaiselliseksi näin. Voin kuvitella et samoja fiiliksiä voi tulla, jos on tosi pitkä. Mut miks ei vois tuntea oloaan ihan yhtä naiselliseks ja kauniiks, oli sitten leveät tai kapeat hartiat, tiimalasivyötärö tai tasapaksu sellainen tai olipa sitten 180cm tai 160cm pitkä?

    Ihanaa että oot osannut hyväksyä sun pituuden ja kannat sitä arvokkaasti! Musta se on upeen näköistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä saa samaistua oli vartalon kohta mikä tahansa <3 Ymmärrän, ettei tuokaan ole ollut aina helppoa, mutta oma asennoituminenhan se on kaikista tärkeintä! Olet varmasti upea juuri tuollaisena kuin olet, älä mieti liikaa leveitä hartioitasi :) Ja nimenomaan, me kaikki ollaan upeita just tällaisina!

      Kiitos <3

      Poista
  6. Täällä yks 183cm onnistunu hyödyntämään pituutensa lajivalintana lentopallo! ;) sitä kautta toki paljon kavereita samoissa mitoissa :D korkkarit jalassa silloin tällöin ylpeänä, mutta mukavuudenhalu on se mikä usein "palauttaa maan pinnalle" :D

    VastaaPoista
  7. Mä oon aina ollut ihan "normaalin" pituinen, tällä hetkellä pituutta löytyy 166cm. Nuorempana kuitenkin koin olevani liian pitkä, en vieläkään ymmärrä miksi :D, mutta olisin halunnut olla alle 160cm. Nyt jos saisin valita, olisin mielelläni yli 170cm pitkä, mutta aina ei saa valita :) joten kanna ylpeydellä vaan itsesi koko pituudessa!
    Ps. en muista olenko ikinä ennen tänne kommentoinut, mutta mukana on roikuttu jo useampi vuosi! Sun blogi on mennyt kokoajan vaan parempaan suuntaan :) ajattelin kokeilla viikonloppuna jopa elämäni ensimmäistä raakakakkua sun ohjeella, vielä en vain osaa valita olisko se tuo mango- vai maapähkinäkakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä halusin nuorempana olla juuri joku sun pituinen, haha! Ollaan ylpeitä siitä mitä meillä on :-)

      Hei mahtava kuulla, kiitos kovasti! Toi kyllä leveän hymyn huulille tämä kommentti (niin kuin kaikki kommentit aina!) :) Tosi kiva kuulla, että oot tota mieltä, mulla onkin ollut todella korkea motivaatio kehittää blogia jatkuvasti paremmaksi. Ja hei!! mieletöntä että aiot leipoa jompaa kumpaa noista, tietenkin suosittelen molempia ;-) Mutta tietenkin kannattaa miettiä fiiliksen mukaan tekeekö mieli raikkaampaa vai täyteläisempää ja tuhdimpaa - maapähkinäinen on aina tuhtia :)

      Tuuhan sit kertomaan mitä pidit!

      Poista
    2. Kakku oli superhyvää! :) jopa mun poikaystävä tykkäsi, joka aina epäilee näitä mun terveysherkkukokeiluja! Että iso kiitos reseptistä!! :) Ens kerralla ajattelin kyllä laittaa kakkuun vielä enemmän mangoa, jotta se erottuis vielä paremmin

      Poista
  8. Samaistun ihan täysin noihin nuoruuden fiiliksiin! Erityisesti, kun mun kasvupyrähdys 177-senttiseksi tapahtu jo 12-vuotiaana ennen kaikkia kavereita ja sehän ei nimenomaan ollut kivaa olla niin huomattavasti erilainen porukassa :D ylä-asteen aikana sain sitten vanhempia kavereita, mikä auttoi asian hyväksymisestä ja nykyään viihdyn 180 sentissäni oikein hyvin :) Tosi hyvin kirjoitettu postaus, sun blogi on mennyt hurjasti tässä vuoden aikana eteenpäin ja vaikutat niin mahtavalta persoonalta, että tätä on aina ilo lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoja fiiliksiä tälläkin, ei ollu kivaa ei. Vaikka mä en kyllä ihan noin nuorena tainnut olla ihan noin pitkä kuin sä oot ollut! Ihana kuulla, että säkin oot nykyään sinut pituutesi kanssa.

      Kiitos paljon, merkitsee mulle paljon että joku huomaa panostuksen tätä blogia kohtaan:) Kiva kuulla että jutut miellyttää!

      Poista
  9. Mä oon taas aina ollut keskivertoa lyhyempi tapaus (tällä hetkellä ikää 23v ja pituutta 144cm) :D että jollain tavalla pystyn samaistumaan noihin fiiliksiin. Mullakin kesti jonkun aikaa hyväksyä, etten tästä enää kasva, mutta nykyään oon vaan tyytyväinen pituuteeni. Nuorempana sain kyllä kuulla kaikki kääpiöt yms. vaahtosammuttimet ja multa taas kyseltiin, että millaista täällä alhaalla on haha :D ja multa kysytään edelleen pääsenkö kaikkiin huvipuistojen laitteisiin :D

    Kannetaan kummatkin itsemme ylpeinä siinä mitassa mikä ollaan saatu! Hyvää kevättä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me ollaan sitten ihan vastakohdat sen suhteen, hah! Pääasia on että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on :) Kiitos ja hyvää kevättä sinne myös! <3

      Poista
  10. Heipsan! itse olen 178cm ja pitkään oon saanu tehdä töitä,että ollaan tässä tilanteessa,että pidän pituuttani yhtenä parhaimpani puolenani ja tää tekee musta just mun<3 lapsena olo oli kömpelö ja nuoruudessa häpesin sitä kun olin "ihan liian pitkä",silloin tuntui että erotuin näin liikaa väkijoukosta paitsi nyt pidän tätä positiivisena,että tästä mut monesti huomataan ja muistetaan! Se on myös hauskaa,kun törmätään muihin pitkiin ihmisiin,se tuttuuden tunne on jotain erikoista :)

    VastaaPoista
  11. Mäkin pystyn samaistumaan tähän tosi hyvin! Tosin oon "vaan" 173cm, mutta silti monia kavereita (ja poikia) päätä pitempi. Eniten ongelmia se tuotti (lähinnä pään sisäisesti) yläasteella, mutta sittemmin ei oo tarvinnut kyyristellä tai murehtia. Eikös se "perinteinen" naisihanne nimenomaan ole pitkä, niin monet nimenomaan toivoisi olevansa pidempiä! Ainoo oikea ongelma on sopivan pituisten housujen löytäminen, mulla nimittäin on myös superpitkät jalat. Sä sentään oot säästynyt siltä harmilta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä säkin kuitenkin aika pitkä olet joten varmasti voit tähän samastua! Perinteisistä ihanteista en niinkään osaa sanoa, mutta ehkä parempikin niin :-D Joo toi olis kyllä inhottavaa ettei housujen lahkeet meinaa millään istua. Välillä kyllä käy niinkin, mutta onneksi harvemmin.

      Poista
  12. Ihana postaus ja ihan mielettömän hyväntuuliset kuvat! Oot tosi wau. :) Mulla taas menee just toisinpäin..."Voi ku sää oot niin pikkunen ja söpö..." Toivoin aina, että joku sanois että ootpas kaunis ja upea = ajatusmaailmassani pitkä ihminen! :D Ikinä ei oo hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emma, ihanasti sanottu :) Niinhän se meinaa mennä, ettei koskaan meinaa olla itseensä tyytyväinen. Me nyt vaan ollaan tällaisia kuin ollaan ja sinäkin varmasti monen mielestä kaunis ja upea, vaikkei sitä olekaan päin kasvoja koskaan sanottukaan <3 :)

      Poista
  13. Oho, mites olinkaan missannu tän postauksen! Hyvä aihe, joka kommenteista päätellen koskettaa monia, itseäni mukaanlukien. Se on sinäänsä hassua, miten sitä on nuorempana voinut ollakaan niin epävarma asiasta, johon ei itsellä ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Kai se on verrattavissa vaikka huonoon näköön ja silmälaseihin, joillekin se on vaikee juttu käsitellä ja hyväksyä. Muistan ite yläasteikäisenä kasvaneeni vauhdilla pituutta ja olleeni tytöistä yksi pisimmistä, vaikka vielä alaasteella näytti siltä, että jään ihan keskimittaiseksi. Olihan se siihen aikaan "kauheeta" olla muita pidempi, hongankolistaja tai rimppakinttu - mitä näitä nimiä nyt oli. Ja "joutua" tekemään juttuja, kun "sä oot niin pitkä". Eihän kukaan niitä pahalla tarkoittanut ja naurahtaen ne itsekin tilanteessa otti vastaan, mutta kyllä se jollain tasolla oikeasti satutti, kun asiasta kuitenkin oli itse niin epävarma.

    Mutta onneksi nykyään on saanut muiden asioiden kautta enemmän itsevarmuutta ja oppinut hyväksymään sen faktan, että mähän en tästä 175 sentin varrestani lyhene, vaikka kuinka haluaisinkin. Tuleehan niitä aikoja edelleen, kun tulee ajatelleeksi, miksei itse ole sellainen söpö taskuvenus, mutta pohjimmiltaan on kuitenkin ihan sinut jo pituuteni kanssa. Ja hei niinkun sanoit, eipä tartte lyhennellä housuja!

    Kaikenpituiset kunniaan siis :)

    VastaaPoista